Troijan sodan suuri sotasankari Agamemnon oli suorittanut epäonnistuneen eläinuhrin sotaonnensa takaamiseksi ja turvautui siksi väkevimpään mahdolliseen uhriin. Hän haetutti oman tyttärensä jumalten ruoaksi. Mutta ensin hänen suunsa oli kapuloitava ja silmänsä sidottava. Hänelle ei annettu pienintäkään mahdollisuutta vedota isäänsä tai kehenkään niistä sotilaista, jotka olivat hänelle palatsin juhlista tuttuja. Tämä uhri oli suoritettava vakain sydämin ja yksissä tuumin. Muuten sekin uhrirituaali ryöstäytyisi käsistä ja sotaonni kääntyisi heistä pois ennen kuin olivat päässeet edes matkaan. Kreikkalainen tragedianäytelmä tunnistaa uhraamisen vaikeuden ja […]
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Ihminen oli ihmisen ensimmäinen uhri. Siitä kulttuuriantropologit ja arkeologit lienevät aika yksimielisiä. Kaikkein alkuperäisimmissä uhrirituaaleissa vuodatettiin ihmisen verta. Jossain vaiheessa yksinkertainen ja suora sijaisuhraus alkoi muuttua kaksitasoiseksi sijaisuhraamiseksi. Ihminen yhteisön sijaisuhrina korvattiin eläimellä, josta tehtiin alkuperäisen ihmisuhrin sijainen. Tätä Girard kutsuu kaksinkertaiseksi sijaisuudeksi (double substitution)[1] Millaisen prosessin kautta ihmisuhrit alkoivat vaihtua eläinuhreihin? Millaisista syistä alettiin uhrata eläimiä ihmisen sijaan? Kuinka tärkeä askel se oli ihmiseksi tulemisessa? Oliko ensimmäinen tiedostava ihminen se, joka havahtui näkemään uhrissa itsensä? ”Se voisin olla minä?” […]