Jeesus saapuu illalla riitaisan seurueensa kanssa maailman ehkä vanhimpaan ja ainakin matalimpaan kaupunkiin. Jerusalemin esikaupunki sijaitsi noin 250 meren pinnan alapuolella ja oli ympäröivästä kuumasta erämaasta huolimatta erittäin hedelmällinen kaupunki. Tämä oli pääkaupunkilaisten rikkaitten pappien ja muiden virkamiesten lomaparatiisi. Kuningas Herodeskin oli rakentanut mukavan talvilinnan pikkukaupungin lämpimään syleilyyn. Parhaillaankin tänne rakennettiin useita suuria huviloita taateli- ja viiniviljelmineen. Laakso oli kuuluisa mehukkaista mauste- ja hajustekasveistaan. Tähän aikaan vuodesta kaupunki oli täynnä Jerusalemiin matkalla olevia pyhiinvaeltajia. Se merkitsi sitä, että yöpymispaikat olivat […]
Yksi lähikaupungin hallitusmies[1] uhmasi sosiaalista häpeää ja lähti juoksemaan Jeesuksen perään. Hän ei kuitenkaan halunnut esittää kysymyksiään alueen tärkeimpien vaikuttajien edessä. Siksi hän odotti, kunnes Jeesus opetuslapsineen oli ehtinyt vähän kauemmas väkijoukosta. [2] Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja,[3] Ilmaisu on hyvin harvinainen juutalaisessa kirjallisuudessa. Tässä yhteydessä se kuulostaa vahvasti imartelevalta. Hyviin tapoihin kuului vastata imarteluun imartelulla. Sillä lailla herrat voitelivat toisiaan.[4] Jeesus ei kuitenkaan vastannut ylistävään tervehdykseen, vaan jäi […]