”Kun ymmärrämme että Saatanan salaisuus on alkumurha ja sen jälkeen toistettu syntipukkimekanismi, niin ajatus Saatanan vallan mitätöinnistä ristin kautta on täysin järkeenkäypää.” Rene Girard.[1] Pääsiäiskertomuksessa kaikki alkumurhan toiston palikat olivat paikoillaan. Ero oli vain kaikkien roolien läpinäkyvyydessä. Toimivassa syntipukin uhraamisessa kukaan ei näe mistä todella on kysymys. Evankeliumit kuitenkin rikkoivat taian, paljastivat uhrin syyttömyyden, häneen kohdistuvan ”oikeuden” pahuuden, antoivat uhrille äänen ja jättivät jälkeensä levottoman hämmennyksen katarktisen helpotuksen ja pelastavan rauhan sijaan. Girard samaistaa Saatanan tämä maailman valtoihin ja voimiin. […]
”Ihmiskunta ei ole Jumalan uhri. Jumala on ihmiskunnan uhri.” Rene Girard[1] Evankeliumien kertojat eivät pesseet käsiään siitä väkivallasta, joka tappoi Jeesuksen. Kirjoittaessaan Jeesuksen kuolemasta, he kirjasivat myös oman kyvyttömyytensä tai/ja haluttomuutensa sanoutua irti oman kulttuurinsa salatusta väkivallasta. Tietoisuus omasta sidonnaisuudesta väkivaltaan heräsi heissä vasta kun Jeesus ei enää näkyvästi ollut heidän keskuudessaan. Loppuun asti he olivat odottaneet ylivoimaista messiasta, joka kyykyttäisi jokaisen vihollisen. Heidän koko psyykensä oli niin juurtunut vallan ja voiman käyttöön, etteivät millään voineet hahmottaa radikaalisti toisenlaista valtakuntaa. […]