Fariseukset menivät kyllä kotiinsa, mutta eivät tutkimaan Jeesuksen antamaa kotiläksyä, vaan uusia tapoja punoa syytösten verkkoa Jeesuksen ympärille. He olivat törmänneet vaikuttajaan, joka selvästikin näytti kilpailevan paikasta kansan sydämessä. Hekin kutsuttivat itseään ateriavieraiksi, jotta voisivat opettaa näille maalaismoukille pyhyyttä ja puhtautta varjelevia pöytätapoja ja rituaaleja. Jeesus näytti kuitenkin tulevan paljon suositummaksi pöytävieraaksi. He neuvottelivat paikallisten Johanneksen opetuslasten kanssa. Hekin olivat vähintäänkin epävarmoja siitä, miten Jeesukseen pitäisi suhtautua. Johanneksen jokaviikkoisia paastoja he kyllä seurasivat. Olihan se myös yksi tapa olla etäältä […]
“Ihmiset tappoivat Jeesuksen, koska ihmiset olivat kyvyttömiä tekemään sovintoa keskenään ilman tappamista. Mutta tässä vaiheessa edes viattoman tappaminen ei kyennyt sovittamaan heitä keskenään. Siksi olemme altistuneet rajattomalle väkivallalle, jonka olemme itse tuoneet maailmaamme, eikä sillä ole mitään tekemistä Jumalan vihan tai väkivallan kanssa.”[1] Rene Girard. Jonkun on aina pitänyt kuolla. Toisten puolesta tapetusta kaikki sai alkunsa. Lynkatuista sijaisuhreista on Jumalat tehty. Verellä ristiriidat on aina sovittu ja sovitettu. Uhrin verellä kulttuuria on rakennettu. Jeesus kuoli kaikkien puolesta, jotta ketään ei […]
Kelvoton viikunapuu Tänään Jeesus pääsisi tekemään, mitä hän ilmeisesti oli pitkään suunnitellut, mutta matkalla temppeliin tapahtui outo välikohtaus vihaisen Jeesuksen ja viattoman viikunapuun välillä. Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, Jeesuksen tuli nälkä. Miksi ainoastaan hänellä oli nälkä? Oliko hän kiihdyksissään unohtanut syödä aamupalansa ja oliko alhainen verensokeri syy hänen kiukkuiseen käytökseensä? Hän näki jonkin matkan päässä viikunapuun, joka oli lehdessä, ja meni katsomaan, löytyisikö siitä jotakin. Puun luo tultuaan hän ei kuitenkaan löytänyt muuta kuin lehtiä, sillä vielä ei […]