Evankeliumien kertomuksista on mahdotonta rakentaa Jeesuksen ilmestymisten kronologista järjestystä. Todennäköisesti suurin osa opetuslapsista pakeni ristiinnaulitsemisen jälkeen kotiseudulleen Galileaan. Ilmestymiset ovat voineet alkaa siellä ja jatkua Jerusalemissa. On myös mahdollista että Pietari ja Johannes olivat jääneet Jerusalemin liepeille ja kokeneet ensimmäiset ilmestymiset siellä. Myöhemmin he ovat kertoneet niistä Galileaan paenneille opetuslapsille.[1] Luukas kertoo Jeesuksen ilmestyneen neljänkymmenen päivän aikana usean kerran ja opettaneen heille Jumalan valtakunnasta.[2] Opetuksen sisällöstä Luukas ei kerro mitään. Hänellä on vain lyhyt kertomus Jeesuksen ensimmäisestä ilmestymisestä lähipiirilleen. Se […]
Miten seuraajasta tuli syntipukki Tämä on Jeesuksen murhan ja Juudaksen itsemurhan jälkeinen päivä. Kertomusten vaiteliaisuudesta voisi päätellä, ettei Juudasta jäänyt kukaan suremaan. Niin tuskin oli. Hänelläkin oli perhe – jossain. Kolmen viime vuoden ajalta oli muutamia matkatovereitakin, ehkä jopa ystäviä. Juudaksen kuolema on luultavasti tässä vaiheessa jo opetuslasten tiedossa. Hänen kohtalonsa kuuluu tämän tyhjän päivän hämmennykseen. Siksi haluan sijoittaa oman muistokirjoitukseni Juudaksesta juuri tähän kohtaan. Rikon hetken aikaa oman kerrontani kronologiaa antamalla muistokirjoitukseni Juudaksesta käväistä nykyhetkessä asti. “Saat hyvän näkemyksen […]