”Jeesus lähti sitten taas järven rantaan. Kapernaum sijaitsi aivan järven rannalla, joten Jeesus lähti taas vähän kauemmas kaupungista. Siellä oli rakennuksista vapaata järven rantaa. Siellä oli rauhallisempaa. Jopa kalastajien työnteon katseleminen oli rauhoittavaa. Samalla rannalla hän oli kutsunut ensimmäiset neljä opetuslastaan. Nyt hän ei kuitenkaan saanut olla rauhassa. Koko ihmisjoukko tuli hänen perässään, ja hän opetti heitä. Kalastajaveljekset Simon ja Andreas sekä Jaakob ja Johannes luonnollisesti seurasivat mestariaan kuullakseen, mitä hän tällä kertaa opettaisi kansalle. Kaikki opetus kuitenkin loppuu joskus […]
Teille on opetettu: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.[1] Voiko lannistavammalla tavalla puhua alistetuille uhreille, joiden ainoa voiman tuntu on ollut unelma suuresta voitosta ja kostosta? Ehdottiko Jeesus todellakin nöyrää protestoimatonta alistumista taloudellisen ja väkivaltaisen sortovallan alle? Kohtuullisesti toimivassa demokratiassa eläville saattaa joskus tehdä ihan hyvääkin vähän tinkiä oikeuksistaan. Jeesuksen kuulijat olivat kuitenkin pääasiassa vailla vaikutusvaltaa olevia köyhiä, jotka elivät ylempien, rikkaampien ja väkevämpien armoilla. Heidän sosiaalisessa ahdingossaan Jeesuksen sanat kuulostivat luultavasti sopimattomilta, suorastaan […]
Mooses näki, että kansa oli villiintynyt. Aaron oli päästänyt sen valloilleen Näin villit juhlat yleensä häivyttävät kaikki tunnistettavat erot kansan valtahierarkiassa. Uhrien ympärillä tanssivat kansalaiset tulevat toistensa kaltaisiksi. Kun kaikki päästetään valloilleen, jokainen unohtaa annetun asemansa yhteisön jäsenenä. Kun kansa villiintyy, sen valtarakenteet sulavat ja se vajoaa kaaokseen. Yhteiskuntajärjestystä ylläpitävien erojen hävittyä kukaan ei enää erota johtajia johdettavista. Aaronin auktoriteetti hävisi, ja Mooseksen johtajuus oli jo unohtunut. Kansa tanssi ja lauloi omien mielikuviensa ympärillä, piittaamatta enää kenenkään johtajuudesta. Mooseksen auktoriteetti […]
Suurvisiiri sanoi: Ei, ei, siinä olet väärässä, Mikael el – Hakim, sillä ei ole suurempaa vihaa kuin samanuskoisten viha. Waltari Mika, Mikael Hakim[1] Kilpailu samasta on tuottanut kriisin kaikkiin hierarkkisiin yhteiskuntajärjestyksiin. Vahvimman herruuteen perustuva nokkimis- tai naimisjärjestys rikkoutuu kun opittu halu on kääntynyt mallia vastaan. Kriisi on vain tilapäinen jos rakenne pysyy ja vain johtaja vaihtuu. Tilanne käy yhteisön kannalta vaarallisemmaksi, jos kaikki alkavat tavoitella samanlaista osaa mammutin lihasta. Kaikki suuret kulttuurit ovat tähän mennessä perustuneet siihen, että erilaisuus ja […]