Heti perään Jeesus täydentää vertaustaan vielä kahdella vertauksella, joissa hän yhä vertaa Jumalan valtakuntaa siemeneen. Jeesus sanoi: “Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”[1] Ensimmäisen vertauksen[2] keskeinen pointti näyttää olevan optimistinen luottamus siihen, että […]
Ristille hylätystä Jeesuksesta tuli kaikkein ulkopuolisin, hylätyistä hylätyin. Juuri sen kautta hän laskeutui ihmiskunnan ytimeen.[1] Kukaan ei voi olla enemmän ihmisyyden ytimessä kuin sen uhri. Jumala ei enää asu pyhässä maassa, kaupungissa tai temppelissä. Hänet kohdataan ihmiskunnan hyljeksityimmissä ja yksinäisimmissä paikoissa, epäpyhiksi ja saastaisiksi julistettujen joukossa. Jumala löytyy lähimmäisten silmissä. Niiden ensimmäinen sanoma on aina sama: ”Älä enää tapa minua. Rakasta minua.” Pääsiäisen jälkeen Jumala tuli näkyväksi. Hän kohtaa meidät jokaisessa hylkäämässämme ihmisessä. Ei tämä ole ainoa Jumalan kohtaamisen paikka. […]