Uskonnon merkitys on Euroopan maisemissa vähentynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti, mutta ei hengellisyyden eikä moraalisuuden merkitys. Mitä syyllisyys oli Anselmille ja Lutherille, sitä vihollinen on meille.[1] Mitä tehdä vihollisen kanssa, oli hän sitten koulukiusaaja, työpaikan juoru-ukko, pahin kilpailijani politiikassa, maahan muuttaja tai Isiksen terroristi? Kyvyttömyytemme rakastaa vihollisiamme pakottaa meidät tiedostamaan avuttomuutemme väkivallan edessä. On sääli, että se uskonto, jonka ydin paljastaa kodin, uskonnon ja kotimaan, imperiumin ja väkijoukon sidonnaisuuden poissulkevaan väkivaltaan on silti jotenkin kädetön väkivaltaproblematiikan käsittelyssä: Meillä on evankeliumeissa kaikkein […]