Pienten paikkojen synagogissa saarnaaminen oli toistaiseksi ainoa tapa puhutella kokonaisia kyliä. Juuri niissä hän kuitenkin kohtasi juutalaisen uskonnollisuuden etuvartion, useimmiten vähän tai vielä vähemmän oppineita miehiä, joilla oli ankarat tai vielä ankarammat käsitykset siitä, millä tavalla kansan puhtautta täytyisi pitää yllä. Eikä sillä tarkoitettu pelkästään hygieniaa, vaan itse kunkin kelpaavuutta Jumalalle ja Jumalan valitulle kansalle.
Rituaalista puhtautta koskevat lait. tabut, käskyt ja kiellot ovat kaikissa kulttuureissa olleet pyhitetyn väkivallan arkisimpia ilmenemismuotoja. Niin oli myös kapinallisessa Galilean maakunnassa, vaikka sen kansalaiset elivätkin turvallisen etäisyyden päästä puhtauden pääkaupungista. Puhtaussäännöissä oli hassuja yksityiskohtia, kuten kummalla kädellä saa pyyhkiä takapuolensa, joilla ei näyttänyt olevan mitään tekemistä väkivallan kanssa. Niiden olennainen sisältö oli kuitenkin poissulkeva. Rituaalista puhtautta ylläpidettiin jatkuvan hylkäämisuhan kautta. Jotkut olivat auttamattoman saastaisia jo syntyperänsä takia, mutta vielä saastaisemmiksi he tulivat rikkomalla sääntöjä. Galilealaiset eivät olleet täysin saastaisia, mutta matkalla sinnepäin kyllä. Siksi Jeesuksenkin naapurit pitivät itseään puhtaana eristäytymällä kaikesta saastaisesta ja epäpuhtaista ihmisistä. Jotkut messiaaniset kultit unelmoivat täydellisen puhtaasta yhteisöstä, josta kaikki halvaantuneet, sokeat, kuurot ja mykät olisivat karkotettuja.[1] Pahiten syntymäsaastaisia olivat äpärät ja sukupuolielimiltään lisääntymiskyvyttömät.[2] Niin kauan kun puhtaushierarkia säilyi eheänä, yhteiskunta pysyi perusjärjestyksessä. Niistä luopuminen merkitsisi yhteiskuntajärjestystä uhkaavaa vaarallista kaaosta.
Siltä varalta, että joku oli saanut tartunnan olemalla vahingossa tai tahallaan liian läheisissä tekemisissä inhottavien asioiden tai ihmisten kanssa, oli olemassa mahdollisuus puhdistautua sitä varten rakennetussa rituaalipyhäkössä. Temppelissä vuodatettujen uhrieläinten veri toimi eräänlaisena kansallisena suihkuna, joka takasi Jumalan valittujen puhtauden.
Raja meikäläisten ja heikäläisten välillä oli monin säännöin, kielloin ja rangaistuksin rakennettu. Mutta vielä vahvemmin rajat pysyivät syvään juurtuneiden kollektiivisten inhoreaktioitten voimalla. Inhottavat ihmiset saattoi tunnistaa ulkomuodosta, väristä, hajusta, oudosta tavasta puhua ja käyttäytyä jne. Ainoa tapa säilyttää puhtautensa oli eristäytyä saastasta. Kaikki aistit varoittivat tartunnan lähteistä ja vaara vaani joka puolella.
Jeesus ei ehtinyt kuin nimeämättömän naapurikylän yhteiseen kokoontumispaikkaan, kun häntä lähestyi rääsyläinen, jonka hengittämää ilmaakin ihmiset yrittivät välttää.
Jeesuksen luo tuli spitaalinen,[3]
Niin ei olisi pitänyt tapahtua. Spitaalisiin kohdistui valtava yhteisöllinen inho. Ainoastaan hautaamatta jäänyttä ruumista pidettiin spitaalista saastaisempana. Heidän parantumatonta sairauttaan pidettiin merkkinä Jumalan tuomiosta. He olivat siis itse syypäitä kohtaloonsa. Pahan näköinen ja pahan hajuinen oli luonnollisesti myös pahanmakuinen, eikä sen herättämää vastenmielisyyttä tarvinnut kenellekään selittää ja perustella. Jokainen tiesi sen. Kaikki tunsivat sen kehossaan. Tämä kuvotuksen kokemus ja ällötyksen tunne oli kasvanut niin vahvaksi, että se ikään kuin irtosi aisteista riippumattomaksi inhoreaktioksi, joka ohjasi myös kansan moralistisia reaktioita. Oraalisuudesta on aika lyhyt matka moraalisuuteen. Kaikki aistivat, kuka oli saastainen ja tiesivät suhtautua häneen sen mukaisesti.
Spitaalista ei pidetty säälittävänä vaan kuvottavana. Hän ei ollut sairas. Hän oli sairaus. Hän oli Jumalan tuomio. Hän oli kävelevä kuolema.
Spitaalista oli pelottavaa katsoa ja hänen läheisyydessään oli pelottavaa ja vastenmielistä olla. Spitaalinen itse eli kuolemansa kanssa ja jokainen pois käännetty katse muistutti häntä kelpaamattomuudestaan myös Jumalalle. Näin spitaaliset kantoivat koko yhteisön synnit kehossaan. Hylkäävyyteen perustuva puhtauden säilyttäminen teki heistä koko yhteiskunnan likakaivoja. Kukaan ei voinut olla heitä sairaampi eikä mikään lääke voinut heitä parantaa.
Silti spitaali ei luultavasti ollut se sairaus, jonka tunnemme leprana tai Hansenin sairautena. Ainakaan kolmannen Mooseksen kirjan (13-14) kuvaus spitaalista tai leprasta ei vastaa lääketieteen tunnistamia oireita.[4] Lepraa ei edes esiintynyt tuohon aikaan Palestiinassa.[5] Monikin vastenmielisen näköinen tai märkivä ihosairaus tai allergiareaktio on voinut kulkea tuon pelätyn nimen alla. Vaikka itse sairaus ei välttämättä ollut parantumaton, sen aiheuttama stigma oli yleensä armottoman lopullinen. Spitaaliset oli oksennettu yhteisöstä, syljetty mahdollisimman kauas ja täysin eristetty muista.[6] Sellainen oli kollektiivin sidotulle minuudelle kadotustuomio. Hän ei enää ollut olemassa kenellekään.
Niin kehokeskeisessä puhtauskultissa on epäilemättä myös poikkeuksellisen paljon psykosomaattisia ihottumia, jotka vain pahenevat niihin kohdistuneen kammon kautta.
Spitaalisten piti korostaa saastaisuuttaan hoitamattomin hiuksin ja vaattein. Spitaalisen oli aina säilytettävä tietty turvaetäisyys muihin ja varoitettava muita kovaan ääneen omasta saastaisuudestaan.
Jos tämä mies oli näin tehnyt, Jeesuksen olisi pitänyt juosta häntä pakoon. Lähestyessään Jeesuksen seuruetta hän uhmasi törkeästi hänelle määrättyä ehdotonta kaukana pysymisen velvoitetta. Jeesuksen maine oli kuitenkin kulkenut yhteiskunnan uloimmille laidoille ja siellä lymyilevistä hylkiöistä yksi oli päättänyt uhmata kohtaloaan.
Spitaalinen mies keinotteli itsensä Jeesuksen lähelle, lankesi polvilleen, pyysi häneltä apua ja sanoi: ”Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut.” Jeesuksen kävi häntä sääliksi.
Markuksen evankeliumien vanhimmissa käsikirjoituksissa Jeesuksen sanotaan koskettaneen miestä suutuksissaan. Kertomus on ollut ehkä ollut helpompi ymmärtää Jeesuksen myötätunnon kautta. Ehkä sana suuttumus onkin juuri siksi muuttunut sääliksi. Silti jää kohtuullinen syy epäillä Jeesuksen oikeasti olleen vihainen.[7] Markus kertoo muitakin esimerkkejä Jeesuksen kiukusta.[8] Mutta kenelle tai mille hän olisi suuttunut ja miksi?
Ehkä häntä tulkitsi spitaalisen asettavan hänen hyväntahtoisuutensa kyseenalaiseksi ja loukkaantui siitä: Jos vain tahdot,.. Mutta ehkä sinäkin olet kuin kaikki muutkin, jotka eivät tahdo edes nähdä minua.
Ehkä Jeesus oikeasti pelästyi saastaisen miehen äkkinäistä lähestymistä. Aloitehan ei suinkaan tullut Jeesukselta vaan spitaaliselta. Ehkä Jeesus ei vielä ollut sisäisesti valmistautunut näin vakavaan haasteeseen. Ehkä kotoa opitut tabut ja säännöt elivät omaa elämäänsä hänen nahoissaan ja tuottivat defensiivisen vastenmielisyysrefleksin likaisen ja rupisen miehen edessä. Ehkä lapsena kuullut varoitukset ja kiellot olivat saaneet melkein tabunomaisen pelotusvoiman hänenkin psyykessään. Minusta on aika luonnollista, että hän joutui sisimmässäänkin taistelemaan niitä valtoja ja voimia vastaan, joita hän nyt oli lähtemässä haastamaan.
Ehkä hänen suuttumuksessaan oli kiihtymystä niitä valtoja vastaan, jotka olivat osasyyllisiä miehen viheliäiseen tilaan. Uskonnollisen valvontavallan edustajia oli nytkin paikalla tarkastamassa, löytäisivätkö he Jeesuksen toiminnasta jotain moitittavaa.
Tarkkaan ottaen spitaalinen ei edes pyytänyt Jeesusta parantamaan, vaan puhdistamaan hänet.[9] Todennäköisesti ne olivat miehelle yksi ja sama asia. Silti hän pyysi Jeesusta tekemään nimenomaan sen, minkä vain papit saivat tehdä. Puhdistusrituaalit olivat papiston yksinoikeutta. Se oli myös heidän ammattinsa ja toimeentulonsa lähde. Sellaista ei kukaan muu saanut edes yrittää.
Uskaltaisiko Jeesus vastata tähän erikoiseen pyyntöön suuren kansanjoukon keskellä ja temppelin edustajien valvovien silmien alla?
Yllättävä tilanne oli ladattu kaikenlaisilla tunteilla. Ilmassa oli ihailevaa ihmeen odotusta, kateellista katastrofin kaipuuta ja mehevän skandaalin ennakointia. Kaikille näille intohimoille mies oli vain väline heidän mielensä tuottamissa fantasioissa. Jeesus oli hänen eteensä polvistuneen miehen tahattomasti virittämässä ansassa. Tässä tilanteessa ei näyttänyt olevan mitään oikeita vastauksia.
Pappien tehtävää hän ei saanut suorittaa ja parantumatonta hän ei voinut parantaa. Se oli selvää. Takaisinkaan hän ei voinut miestä lähettää. Kummatkin versiot Jeesuksen tunteista olivat tosia. Jeesus tunsi myötätuntoa miehen viheliäistä tilaa kohtaan. Samalla hän vihasi sitä hylkäävää uskonnollisuutta, joka oli tuominnut miehen niin osattomaksi kaikkeen siihen, mikä olisi tehnyt hänen elämänsä mielekkääksi.
Jeesus ei kuitenkaan karannut tästä kiihkeiden tunteiden ristiaallokosta. Hän ei myöskään jäänyt laskelmoimaan seuraavan siirron seurauksia, vaan teki minkä oikeaksi koki.
Hän ojensi kätensä, kosketti miestä
Yleisö oli kauhuissaan ja mies oli ihmeissään. Kaikki tiesivät, ettei spitaalista saanut koskea.
Mies tunsi ensimmäisen kosketuksen ihollaan moneen vuoteen. Hänen arkeensa ei kuulunut minkäänlainen myötätunnon ilmaisu. Jopa katseet kääntyivät hänestä poispäin.
Jeesus uhmasi miehen edustamaa symbolista ja konkreettista saastaisuutta. Hän ei mennyt vain vaarallisen lähelle, vaan kosketti miestä tahallaan. Hän ei uskonut kenenkään voivan häntä saastuttaa. Riippumatta siitä, mitä muut hänestä nyt ajattelivat, kosketusyhteys hylkiöön ei tehnyt hänestä millään lailla epäpuhdasta. Ei Jeesuksella ollut pienintäkään aikomusta tämän takia mennä temppeliin puhdistautumaan. Päinvastoin. Sydän täynnä sääliä ja suuttumusta hän sanoi miehelle:
”Minä tahdon. Tule puhtaaksi.”
Jeesus vahvisti hyväntahtoisuutensa miestä kohtaan, puhdisti hänet kosketuksellaan ja sanoillaan.
Hän oli suorittanut yksinkertaisimman mahdollisen rituaalin: koskettanut parantavasti ja lausunut puhdistavat sanat. Hän toivotti hylätyn takaisin yhteisöön. Papit olisivat tarvinneet samaan rituaaliin kaksi kyyhkystä, kolme karitsaa, purppuranväristä villaa, kilokaupalla vehnäjauhoa ja öljyä, seetripuuta, iisoppia, puhdasta jokivettä jne.[10] Tilanne oli siis uhkaavan lähellä papiston avointa uhmaamista ja heidän pyhään monopoliinsa kajoamista.
Sen lisäksi Jeesus näytti, että maailman ehkä vahvin inhoreaktio ei ollut häneen tarttunut millään lailla. Hän saattoi tuntea ohimenevän tuulahduksen siitä inhosta, jota kaikki hänen ympärillään tunsivat, mutta sekin häntä vain suututti. Sellaisten torjuntareaktioiden ohjaukseen hän ei koskaan haluaisi antautua. Hän piti omaa terveyttään tarttuvampana kuin toisen sairautta ja omaa rakkauttaan vahvempana kuin kaikkia yhdistävää inhoa. Hän astui parantavaan suhteeseen miehen kanssa, joka kärsi ties mistä epämääräisestä ihotaudista, joka olisi saattanut parantua itsestään jo aikoja sitten. Jäljelle jäi vain kokonaisvaltainen sairastuminen yhteisönsä moralistiseen inhoon. Sellaisen sisäistäminen oli täyttänyt hänet itseinholla, jonka seurauksena hän oli laiminlyönyt puhtauttaan. Hän oli koko kylän inholla raapinut jokaista tulehdusta ihollaan ja tehnyt ne sillä lailla vain pahemmiksi.
Jeesus siis uhmasi samaan aikaan papiston auktoriteettia ja aikalaistensa syvintä moralistista vastenmielisyyttä. Vaikka Jeesus vähän säikähtikin miehen yllättävää lähestymistä, hän ei ohjautunut pelon kautta. Yllätettynäkin hän pani uskonsa täysin päinvastaiseen dynamiikkaan: Hän lakkasi uskomasta inhottavan sairauden ja sen tuoman sosiaalisen kirouksen tarttuvuuteen. Hän alkoi uskoa hyvyyden, rakkauden ja terveyden tarttuvuuteen. Hänelle pyhyys ja puhtaus eivät olleet kehon eritteiden ja lihallisuuden yläpuolella, vaan kaiken eläimellisyyden ja inhimillisyyden keskellä. Hän oli itse syntynyt eläinten sadesuojassa, ulosteiden hajussa, eritteiden kastelemana. Hän vapautti pyhyyden ja puhtauden karanteenista tartuttamalla sitä tavalliseen julmaan elämään ja huonoon seuraan.
Tauti lähti miehestä heti, ja hän tuli puhtaaksi.
Jeesus ei lue mitään loitsuja tai rukouksia, eikä kutsu avukseen mitään yliluonnollisia voimia. Hän vain pysähtyy, kohtaa, koskettaa ja sanoo tahtovansa miehen puhtautta. Jokin silmin havaittava muutos tapahtui hänen ihollaan.
Markus sanoo hänen tulleen myös puhtaaksi, vaikka sellainen pitäisi olla mahdollista vain temppelissä suoritettujen rituaalien jälkeen. Jollakin lailla Jeesus oli viestinyt koko paikalla olleelle yhteisölle, että tämän miehen eristys on nyt ohi. Hän on yhteisökelpoinen eli puhdas siinä, missä kuka tahansa muukin oli.
Oliko Jeesus parantanut miehen sosiaaliset suhteet puuttumalla miehen fyysiseen sairauteen, vai oliko hän parantanut miehen fyysisen sairauden puuttumalla tämän sosiaaliseen statukseen?[11] Järjestys ei liene samantekevä, vaikka lopputulemana ihme oli tapahtunut sekä iholla että kaupungilla.
Jeesus lähetti hänet pois ja varoitti häntä ankarasti: ”Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään.”
Vaikutelma kiihtyneestä tai ehkä jopa hermostuneesta Jeesuksesta jatkuu, kun luemme, kuinka nopeasti Jeesus lähetti hänet pois tai pikemminkin ajoi hänet tuhahtaen pois,[12] niin kuin vähemmän sympaattinen käännös kuuluu. Hän ei halunnut heti työnsä aluksi liian ilmeisellä tavalla riitaantua papiston kanssa. Turha tätä pappien arvovaltatappiota oli hieroa heidän silmiinsä. Parempi oli heitä vähän rauhoitella, kunnes temppelivallan uhmaamisen aika tulisi. Eikä tässä nyt ollut Jeesuksesta kysymys, vaan tämän miehen hyvinvoinnista. Siksi hän henkäisi syvään, kutsui miehen takaisin, keräsi itseensä annoksen sosiaalista diplomatiaa ja sanoi:
”Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille.”
Täytyisihän tämä mies myös muodollisesti palauttaa täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Se ei onnistuisi ilman pappien hyväksyntää.[13] Heidän pitäisi todentaa miehen tervehtyminen ja vakuuttaa myös muut yhteisön jäsenet siitä. Näin he saisivat tai joutuisivat parantamaan myös miehen sosiaalisen vamman. Mitäpä hän terveydellään tekisi, jos jäisi koko yhteisön hylkiöksi.
Jeesus ei vielä ollut varautunut ottamaan kantaa koko uhrikulttiin ja sen valtaan. Tässä vaiheessa hän vielä varoi provosoimasta pyhitetyn väkivallan uskonnollista linnaketta liikaa.
Mutta lähdettyään sieltä mies alkoi joka puolella kuuluttaa ja levittää tietoa tapahtuneesta,
Miehen käytöksestä päätellen hän ei lainkaan totellut Jeesuksen ohjeistusta. Ainakaan hän ei pysynyt vaiti eikä todennäköisesti piitannut temppelirituaaleistakaan. Ne olisivat merkinneet kahden viikon karanteenia. Hän oli ollut ulkona kaikesta aivan liian kauan. Nyt hän halusi liikkua ihmisten parissa ja kertoa kokemastaan. Sitä paitsi pitkät ja kalliit uhrimenot puhdistusrituaaleineen olisivat olleet kerjäläisyydellä elävälle ylivoimaisen kalliit.[14] Ehkä hän spitaalisena oli ollut tarpeeksi kauan koko yhteisön ulkopuolella ymmärtääkseen, ettei Jeesus todellakaan ajanut temppeliaristokratian asiaa, vaikka nyt olikin kehottanut häntä sinne menemään.
Miehen käytös on myös esimerkki siitä, miten Jeesuksella oli valta parantaa ja vapauttaa ihmisiä, mutta hänellä ei ollut valtaa tehdä heistä tottelevaisia seuraajia. Miksi hän edes olisi halunnut sellaista, sen jälkeenhän ihmiset olisivat Jeesuksen riivaamia. Jeesuksella oli ihmisiin vain vaikutusvaltaa, sellaista, joka jätti jokaiselle vapauden ottaa tai jättää.
Joka tapauksessa hänen toimintansa söi uskonnollisen keskushallinnon auktoriteettia ja lisäsi Jeesuksen mainetta parantajana. Jeesus ei ehkä halunnut kumpaakaan vielä tässä vaiheessa. Liian nopea riitaantuminen temppeliaristokratian kanssa päättäisi hänen missionsa ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Nythän hän oli vasta keräämässä opetuslapsia. Ei hän myöskään halunnut tulla nähdyksi vain parantajana. Hän oli tullut kohtaamaan, herättämään, haastamaan ja opettamaan.
Miehen parantumispuheiden herättämä sensaatio levisi kuitenkin nopeasti lähikaupunkien uskonnollisen johdon korviin, sillä seurauksella,..
…ettei Jeesus enää voinut julkisesti mennä yhteenkään kaupunkiin.
Isommissa kaupungeissa oli isommat synagogat, joiden toimintaa vahtivat isommat papit. Jerusalemin johtajat olivat hyvin nopeasti oivaltaneet, että tässä miehessä oli jotain heidän kannaltaan vaarallista. Siksi Jeesus deplatformattiin kaikista virallisista synagogista. Hänelle ei haluttu antaa puheoikeutta valtakunnan vaikutusvaltaisimmilla puhujapaikoilla.
Tästä porttikiellosta ihmiset vain innostuivat. Jos Jerusalemin aristokratia halusi kieltää heitä kuulemasta Jeesusta, se voisi tarkoittaa vain yhtä asiaa; he kokevat hänet kilpailijakseen. Se taas merkitsi sitä, että Nasaretin miehellä saattaisi olla sellaisia hyviä uutisia, jotka koskisivat nimenomaan Galilean sorrettuja köyhiä.
Jeesus oli lähtenyt Kapernaumista liian suuria väkijoukkoja pakoon, joten kaupunkien sulkeutuminen sopi hänelle vallan mainiosti.
Hän pysytteli kaupunkien ulkopuolella asumattomilla seuduilla, ja kaikkialta tuli ihmisiä hänen luokseen.
Toiset eivät missään tapauksessa halunneet lähteä Jeesusta kuuntelemaan. He olivat aivan varmoja siitä, että Jeesus oli saastaiseksi muuttunut mies, koska oli mennyt koskettamaan spitaalista. Monenlaisia huhuja oli liikkeellä. Papiston silmissä hän joka tapauksessa alkoi olla merkitty mies. Jotkut olivat yrittäneet rauhoitella heitä kertomalla, että Jeesus oli kyllä käskenyt pitalista parantuneen miehen mennä pappien luokse puhdistautumaan. Miestä ei kuitenkaan kuulunut, joten eivät nuo puheet kuulostaneet kovin vakuuttavilta. Jeesuksessa alkoi selkeästi olla vaarallisia omavaltaisuuden merkkejä. Häntä oli tarkasti seurattava.
Oraalisuudesta moraalisuuteen.
Paul Roxin on maailman tunnetuin inhoreaktioiden tutkija. Viime vuosina hän on tutkinut myös niiden vaikutusta ihmisten arvovalintoihin. Mauista ja hajuista alkunsa saaneet inhoreaktiot pitävät saastan poissa pyhältä alueelta. Me ilmaisemme asian sivistyneesti sanomalla, että joku asiaton käytös väärässä paikassa osoittaa huonoa makua. Siitä on helppo alkaa argumentoida joku inhottavalta tuntuva ilmiö vääräksi, moraalittomaksi tai mistä tahansa syystä tuomittavaksi. Ne, jotka eivät sivistyksen kahleista piittaa, kutsuvat pakolaisia torakoiksi ja maahanmuuttajia tuholaisiksi.
Lika ja saasta ovat hierarkkisen yhteisön koodisanoja vaaralliselle sekaannukselle ja epäjärjestykselle. Säädyt ja statukset ovat menneet sekaisin. Erillään pidettyjen asioiden tai ihmisten väliset rajat ovat löystyneet. Ihmiset ovat alkaneet liikkua yli heille kuuluvien rajojen ja saastuttavat sen kautta toisten maita. Joku on sekaantunut hänelle kuulumattomiin. Tabu, kielto tai käsky on rikottu. Seurauksena on inhottava sotku, suorastaan oksettava näky. Joku on toiminut paskasti ja jäljet on pakko siivota. Siivoaminen tarkoittaa rankaisua, joka pahimmassa tapauksessa merkitsee syntipukin pois sulkemista yhteisöstä kuoleman tai karkotuksen kautta.
Kun pöytä on taas siivottu, ilma tuoksuu raikkaalta ja elämä maistuu taas hyvälle. Kaikilla on taas hyvä ja puhdistunut olo.
Kaikista paheista nimenomaan seksuaalisia rikkomuksia on pidetty likaisina. Suutelitteko todella? Ette kai naineet? Onko hän ollut minun vuoteessani? Mistä ja mitä koskettelitte jne. Jollakin maagisella tavalla ihminen, paikka tai suhde on saastunut pienenkin seksuaalisen kosketuksen kautta. Valehtelijaa harvemmin haukutaan likaiseksi, eikä varas muutu haisevaksi paskaksi, mutta seksuaalisen petoksen tehneen pitäisi aina mennä ensin suihkuun ja puhdistautua sitten synneistään lukemattomin menetelmin – yleensä aivan turhaan.
Kun kärpänen on käynyt maitolasissa, maito on juomakelvotonta. Vaikka kuinka todistetaan, että kärpänen oli steriloitu kumikärpänen, eikä maito siis voi olla pilaantunut, se edelleen tuntuu niin vastenmieliseltä, ettei sitä pysty juomaan.
Tämä saastasta pidättymiseen keskittyvä moraali synnyttää myös itsepetoksellisen puhtausharhan, joka mahdollistaa kunnon aviopuolisolle mahdollisuuden seksistiseen vallankäyttöön, julkeaan rasismiin ja itsekkääseen elämään vailla mitään syyllisyyden tuntoja. Hänen omassa maidossaan ei nimittäin ole koskaan käynyt vierasta kärpästä, eikä hän ole koskaan pannut sitä sinne.
Testissä opiskelijaryhmää pyydettiin muistelemaan moraalisia epäonnistumisiaan ja toista ryhmää pyydettiin muistelemaan mitä tahansa tärkeitä valintojaan. Kokeen jälkeen kummallekin tarjottiin pieneksi kiitokseksi joko kynää tai käsipyyhettä. Ne, jotka olivat muistelleet arvojensa pettämisiä, valitsivat muita useammin käsipyyhkeen. Miksi? Edelleenkin moraalittomuus ei ole vain väärä valinta, vaan likainen teko, josta on tarve puhdistautua.
Toisessa kokeessa kahta ryhmää pyydettiin muistelemaan moraalisia epäonnistumisiaan. Toiselle tarjottiin käsipyyhettä muistelon jälkeen ja toiselle ei. Sen jälkeen heitä pyydettiin ilmaisemaan tunteitaan. Ne jotka olivat käyttäneet käsipyyhkeitä, ilmaisivat muita vähemmän syyllisyyden, häpeän ja katumuksen tunteita. Eli pelkkä huomaamaton käsien pyyhkiminen oli symbolisella ja emotionaalisella tasolla puhdistanut heidät synneistään.
Vielä mielenkiintoisemmaksi koe kävi, kun kummallekin ryhmälle tarjottiin kokeen jälkeen mahdollisuutta osallistua vapaaehtoisina nuorempien opiskelijoiden auttamiseen. 74% niistä, joille ei oltu tarjottu käsipyyhettä ja joilla siis oli myös enemmän kielteisiä tunnereaktioita, ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi. Vain 41% niistä, jotka olivat saaneet mahdollisuuden puhdistautua synneistään käsipyyhkeellä, tarjoutui auttamaan. Toisin sanoin fyysinen puhdistautuminen vähensi syyllisyyden tunteita, mutta alensi myös heidän halukkuuttaan epäitsekkääseen tekoon.
Subjektiivinen kokemus omasta moraalisesta puhtaudesta ei siis korreloi kovin hyvin eettisen käytöksen kanssa.[15]
Jälkikristillisen yhteiskunnan lapsi pitää tällaisia ilmiöitä vain primitiiviseen uskonnollisuuteen kuuluvina jäänteinä, jotka eivät enää millään lailla kosketa meitä. Kuitenkin jo pienet lapset oppivat koulussa millä käytösrituaalilla pääsee minkäkin ryhmän suosioon ja minkälaisella pukeutumisella joutuu saastaisten kastiin. Aikuisten maailmassa on yhtä tarkka tyyliin, seurapiiriin ja ehkä varallisuusasteikkoon perustuva seulontasysteemi.
Ruoka ei enää ole uskonnollisesti seulottua, mutta se fanatismi, jolla ruoka jaetaan terveellisiin, superterveellisiin ja melkein myrkyllisiin, muistuttaa uskonnollista kiihkoa. Ei ihme, että poikkeuksellisen maittavia kulinaarisia nautintoja kutsutaan syntisen hyviksi. Ruoka on muuttunut eri ihmisluokkien tuntomerkiksi, eikä aina ole hyväksyttyä syödä edes terveellistä ravintoa niiden seurassa, jotka häpeilemättä ahmivat jotain perusmättöä. Kyllä ihminen monen mielestä on nimenomaan sitä, mitä hän syö. Vain siat syövät pekonia – ja vihannekset syövät pinaattia.
Ritualistiset puhtaussäännöt eivät enää ole pluralistisessa yhteiskunnassa yhtä helposti tunnistettavissa, mutta se ei merkitse sitä, että niiden voima ja valta olisi mitenkään heikentynyt. Mielivaltaisina trendeinäkin niiden hylkäävä julmuus ei ole Jeesuksen ajoista heikentynyt juuri ollenkaan.
Erityisen torjunnan kohteena on aina ollut sellainen inhottavuus, joka on haju- ja makuaistein havaittavaa. Olemme oppineet välttämään pilaantunutta ravintoa tuoksun ja maun perusteella. Olemme oppineet välttämään myrkkyjä värin perusteella jne. Mutta myös kehon vammoihin, rujoiksi tekeviin sairauksiin ja avuttomaan tilaan vaivuttavaan vanhuuteen olemme oppineet suhtautumaan vähintäänkin vaivautuneesti. Rumuudesta, rujoudesta ja avuttomuudesta on tullut oman aikamme kartettava saasta. Sitä on vain varmuuden vuoksi vältettävä. Kaiken kuolevaisuudesta muistuttavan karttaminen auttaa meitä vielä hetkeksi elämään täysillä, vaikka muka tiedämmekin, ettei se ole tarttuvaa. Tiedämme väärin. Se on tarttuvaa. Jos emme ehdi kuolla nuorina ja kauniina, kaikki mitä olemme nuoruudessamme karttaneet, lähestyy meitä lupaa kyselemättä.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Wright. N. T The Cahallenge of Jesus. InterVarsity Press. Illonois. 1999. s. 68.
[2] Herzog II. William R. Prophet and Teacher. Westminster John Knox. Louisville. 2005. s. 126.
[3] Mark 1:40-45. Matt 8:1-4. Luuk 5:12-16
[4] 3Moos 13-14. Pilch John J. Healing in the New Testament. Fortress Press. Minneapolis. 2000. s. 39-56.
[5] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 103
[6] 3 Moos 13:45,46.
[7] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 46, 47.
[8] Mark 3:5. 10:14 ja monia tilanteita joissa hänet on helppo kuvitella vihaiseksi, vaikka sitä ei erikseen mainita. Block D. L & Wallace D. B. Dethroning Jesus. Thomas Nelson. 2007. s. 66, 67.
[9] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 154, 155,
[10] 3Moos 14:1-32.
[11] Capps Donald. Jesus the Village Psychiatrist. Westminster John Knox Press. London. 2008. xv – xviii
[12] Hamerton-Kelly Robert G The Gospel & the Sacred. Fortress Press. Minneapolis. !991. s. 77.
[13] Wright. N. T The Cahallenge of Jesus. InterVarsity Press. Illonois. 1999. s. 112
[14] Horsley Richard A. Jesus and Magic. Cascade Books. Eugene Oregon. 2014. s. 120-122
[15] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011. s. 43-46.
