1. Ensimmäiset pelastajat olivat ihmisuhreja.
Aikojen alussa ihmisen kehitys seurasi nopeutuvaa kykyä matkia. Kyky oppia matkimalla käynnisti kiihtyvät kehitysprosessin. Halusta itsessään tuli imitoimisen kohde ja ihminen alkoi yhä kiihkeämmin haluta toisen kaltaisuutta. Rene Girard kutsuu sitä mimeettiseksi haluksi. Eläimet eivät voineet olla haluamatta mitä ravinnokseen ja lisääntyäkseen tarvitsivat, mutta ihminen ei enää voinut olla haluamatta mitä toinen ihminen halusi. Halun malli muuttui kadehdituksi kilpailijaksi. Kilpailija muuttui viholliseksi. Viholliset alkoivat imitoida toistensa väkivaltaa ja tulivat näin lukkiutuneiksi väkivaltaiseen vuorovaikutukseen. Niin Homo Sapiensin halumaailma kehittyi muita nisäkkäitä vertailevammaksi, kateellisemmaksi, kilpailevammaksi ja omistushaluisemmaksi. Samalla meidän väkivaltamme kehittyi kaunaiseksi, katkeraksi ja kostavaksi. Kaikkien kilpailu kaikkien kanssa johti yhä useammin koko laumaa uhkaavaan kaoottiseen väkivaltaan, joka aina palautti lauman takaisin vahvimman valtaan tai lähelle täydellistä tuhoa. Kehityksensä alussa oleva ihmiskunta tarvitsi ensimmäisen pelastajansa. Niitähän löytyi, miljoonia sellaisia.
Aluksi spontaanisti ja harjoituksen myötä suunnitelmallisemmin, kilpailevat aggressiot opittiin purkamaan syntipukkiin, sijaisuhriin. Syntipukki tuli pahaksi kaikkien puolesta, kantoi koko yhteisön synnit päällään ja kuoli niiden uhrina. Hänen lynkkaamisensa tuottama rauha toi yhteisölle tilapäisen pelastuksen. Ehkä ensimmäinen hauta oli kivikasa, jonka alla makasi yhteisön kivittämä syntipukki. Ehkä siitä kehittyi muistomerkki, pyramidi, joka muistutti ihmiskunnan ensimmäisestä ihmeellisestä pelastuksesta ja ensimmäisestä ihmeellisestä pelastajasta. Yhteisöä uhkaava kaoottinen väkivalta oli vältetty pienemmällä ja hallitummalla annoksella väkivaltaa. Pahan väkivallan rinnalle kehittyi hyvä väkivalta, pyhitetty väkivalta.
Syntipukista tuli ihmisen kulttuurin ensimmäinen tuonpuoleinen pyhä, riitaa ja rauhaa tuova pelottava pelastaja. Sitä pelättiin ja kunnioitettiin sekä tuhon että pelastuksen lähteenä. Se oli pelastanut yhteisön heidän omalta väkivallaltaan, mutta jäänyt myös sen kantajaksi. Ihminen oppi projisoimaan oman väkivaltansa tuonpuoleiseen. Taivaat alkoivat täyttyä väkivaltaisista pelastajista Jumalista ja maasta kohosi yhä korkeampi alttareita heidän lepyttämisekseen. Ihmiskunta oppi vihdoin järjestäytymään laumaa isommaksi yhteisöksi. Kulttuuri sai alkunsa ensimmäisestä uhrista, tai käyttääkseni Johanneksen sanoja “karitsasta joka on teurastettu maailman perustamisesta asti.” Oliko pääsiäinen alkanut jo kulttuurimme verisistä kehdoista? Ainakin alttareita löytyy kaikkien vanhojen kulttuurien alkulähteillä. Veriuhri oli ihmiskunnan ensimmäinen yhteiskunnallinen innovaatio. Me olemme olemassa, koska aikanaan opimme uhraamaan yhden kaikkien puolesta.
Spontaanit lynkkausorgiat ritualisoituivat. ja ihmisuhrit vaihtuivat eläinuhreiksi. Niiden toistamisen perusteiksi syntyi myyttejä ja uskontoja, jotka pyhittivät väkivallan toistamisen. Jumalat vaativat säännöllisesti toistuvia uhreja. Ilman niitä kaaos, tulva tai tuho kohtaa koko yhteisön. Uhrin veressä maahan valui koko kansalta kupattu väkivalta.
Uhri pelasti kansa sen omasta väkivallasta tuottamansa katarsiksen kautta. Jotta kaaos ei toistuisi, jumalat antoivat järjestystä ja säätyjä ylläpitäviä kieltoja, käskyjä ja tabuja. Niitä piti totella henkensä kaupalla. Tabujen rikkomisesta seurasi yhteisön kautta toteutettu Jumalan tappava viha, jonka myyttinen kuvaus saattoi olla, että tuli lankesi taivaalta ja poltti heidät jne
Yhteiskunnan kehittyessä laki alkoi täydentää ja vähitellen korvata tabun kaltaiset kiellot ja käskyt. Mutta vihaiset jumalat olivat edelleen lain antajia ja rangaistuksien oikeuttajia. Kaikki johtajuus, päällikkyys, kuninkuus, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Kulttuurien koossapitävä voima oli temppeleiden ja alttarien hallitsema pyhitetty väkivalta.
Ihmiskunnan kehittäjä ja pelastaja on siis ollut tarkoin annosteltu uhriväkivalta, jota kukaan ei tunnistanut eikä tunnustanut omakseen. Kaikki vallat ja voimat tarvitsivat ällistyttäviä alkutarinoita, uljaita syitä olemassaololleen ja yleviä perusteita toiminnoilleen. Juuri sellaisia myyttiset alkukertomukset ovat, tarinoita instituutioiden ja niiden tuottaman väkivallan jumalallisesta alkuperästä. Myytit vaientavat uhrin äänen ja salaavat pelastavan väkivallan todellisen luonteen.
Myytit ovat menneen maailman pelastuskertomuksia. Kansa oppi että Jumalten vaatimassa veressä oli pelottavan pelastavaa voimaa.
2. Eläinuhrit muuttuivat pelastaviksi.
Vanhan Testamentin pelastuskertomus alkoi naapurikansoilta omaksutun uhrimytologian keskeltä, sen ajan normaaliuskonnollisuuden kohdusta. Se on täynnä kauhistuttavia esimerkkejä uskonnollisesta väkivaltakulttuurista pahimmillaan
Myös Vanhan Testamentin Jahve vaati poikaesikoiset itselleen. Tosin oli mahdollista korvata esikoisuhri eläinuhrilla,[1] niin kuin Aabraham oli viime hetkellä tehnyt Isakin kanssa. Sellainen tarina kansankunnan isästä kauhistuttaa meitä, mutta silloin vallalla ollut uhrikulttinen myytti pystyi sumentamaan jopa perheen sisällä tapahtuvan väkivallan todelliset kasvot.
Pienestä pitäen juutalaiset saivat pääsiäisjuhlan yhteydessä kuulla kuinka pelastava Jumala oli myös lapsia tappava massamurhaaja. Exoduksen alkuun liittyi kaikkien Egyptiläisten esikoisten yöllinen surma. Moneen sataan vuoteen kertomus ei herättänyt moraalista närää kenessäkään; Kauhunväristyksiä kyllä, mutta ei eettistä kyseenalaistamista. Tarinan ilmeisin uskonnollinen opetus oli, että suureen pelastukseen liittyy paljon veriuhreja. Tappava Herran enkeli ohitti israelilaisten majat, koska niiden ovenpielet olivat sivelty uhrikaritsan verellä. Ei ole pelastusta ilman uhria. Se kuului väkivaltaisen pyhän aakkosiin.
Tämän jälkeenkin jokainen esikoinen piti lunastaa kuolemalta uhraamalla karitsa.
Mooseksen alkuperäinen visio pelastavasta Jumalasta ja hänen tahdostaan kansan suhteen oli moraalinen. Kaikki viittasi siihen, että Mooses halusi siirtyä väkivaltaisuutta kanavoivista verirituaaleista moraalisen vastuunoton puolelle.
Hyvin pian Mooses kuitenkin näytti tajuavan, että pelkät moraaliset käskyt ja harvakseen uhrattu eläin eivät riittäisi pitämään kansaa koossa. Ehkä hän siksi lähti rakentamaan monimutkaisempaa, enemmän verta ja tarkempaa rituaalia vaativaa uhrikulttia, jonka toimivuutta varmisti jatkuvasti vaaniva Jumalan pyhä viha.
Vasta monta sataa vuotta myöhemmin profeetat kuten Jesaja ja Jeremia alkoivat kyseenalaistaa uhraamisen yleensä ja ihmislasten uhraamisen erityisesti.
Näin sanoo Israelin Jumala: ”Turha teidän on erotella polttouhrien ja teurasuhrien lihoja, syökää vain itse ne kaikki!
Eräässä hyvin jännitteisessä tilanteessa, jossa kaksi pappia oli kuollut hämärissä olosuhteissa ja kansa alkoi mellakoida Mooses keksi nerokkaan uhrimuodon, josta sai alkunsa nimitys syntipukki. Pukkeja oli kaksi mahdollisimman samannäköistä. Ensimmäinen uhrattiin syntiuhrina Jumalalle mutta toisen pukin avulla puhdistettiin kansa omista synneistään. Sitä ei uhrattu Jumalalle vaan kansalle ja sen kautta erämaan demonille, Asaselille. Sen sijaan että pappi olisi nopealla viillolla tappanut syntipukin, koko kansa sai muodostaa kujan, jonka varrella jokainen sai piiskaamalla tai potkimalla osallistua sen ohjaamiseen erämaahan. Sitä syljettiin, pilkattiin, kirottiin ja kohdeltiin kaltoin läpi koko kunniattoman kujan, kunnes se hoiperteli leirin ulkopuolelle kuumaan ja kuivaan erämaahan vailla minkäänlaisia hengissä selviämisen mahdollisuutta. Tällainen rituaali oli paljon katarttisempi kuin papin suorittama kliinisen tarkka kurkun aukaisu. Pukkiparka joutui ruman, julman, pitkitetyn ja hylkäävän lynkkausväkivallan kohteeksi. Siinä oli paljon alkukantaisempaa menoa. Jotain tällaista uhraaminen oli joskus ammoisina aikoina aidoimmillaan ollut. Sitä keskinäistä väkivaltaisuuttaan kauhistunut kansa kaipasi. Se oli paljon väkivaltaisempi kuin kaikki muut Mooseksen keksimät rituaalit. Silti siinä on jotain nerokasta. Se on merkillinen yhdistelmä sokeaa alkumurhaa ja uutta mahdollisuutta nähdä sen läpi.
Tämä rituaali tuli vuosisatojen myötä kansan tärkeimmäksi juhlaksi. Kaikista Mooseksen keksimistä rituaaleista syntipukkirituaali löysi syvimmän resonanssin kansan sydämessä. Se oli aidosti puhdistava, helpottava ja yhdistävä uhraamisen muoto.
Missään muussa suuressa uskonnollisessa kertomuksessa ei ole sellaista sylipainia väkivallan todellisen olemuksen kanssa kuin Israelin kansan ja Jahven yhteisessä historiassa. Myytit eivät paljasta syntipukkimekanismia, koska ovat sen hallitsemia. Profeetat kyllä alkoivat kyseenalaistaa uhrikultin pelastavuutta ja Jumalan väkivaltaisuutta, mutta Jeesuksen aikana pelastusta myytiin kuitenkin valtavassa temppelissä. Yhteensä 9000 pappia ja leeviläistä pyöritti rituaalikoneistoa, joka samalla oli aikansa suurin teurastamo koko maailmassa.[2] Juhlapäivinä uhrieläinten tarve saattoi olla jopa kymmenissä tuhansissa. Yli parinsadan neliömetrin kokoisella alttarilla[3] yötä päivää palava uhrituli kulutti hehtaareittain metsää. Suurten uhrijuhlien aikana, joita oli kolmesti vuodessa, Kidron puron vesi, johon veri huuhdeltiin, tuli niin sakeaksi verestä, että sitä myytiin maanviljelijöille lannoitteeksi. Temppeli oli koko kansan mimeettinen magneetti, jonka vaikutusvaltaa oli vaikea vastustaa. Se imi luokseen melkein kaikki juuri siksi, että sillä oli valta myös sulkea kenet tahansa ulkopuolelleen
[1] 2Moos. 34:20.
[2] Greenberg väittää että papistoon kuului 20 000 jäsentä. Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 155.
[3] Griffith-Jones Robin. The Four Witnesses. Harper SanFrancisco. 2000.
https://www.teoblogi.fi/2016/04/pelastuksen-lyhyt-historia/
Daniel Nylund Aikojen alussa ihmisen kehitys seurasi nopeutuvaa kykyä matkia.
Virva Korhonen: Matkiminen ei kehitä, vaan kloonaa. Kilpailussa on tarkoitus voittaa. Kumpikaan niistä ei kehitä yhteistyö- ja neuvottelukykyä, minkä kautta yhdessä keskustellen kaikkien ehdotukset saadaan mietittäväksi ja niistä voidaan valita paras ja kokeilla sitä sitten käytännössä. Jos se ei toimi, mietitään asia uudestaan edellisestä viisastuneina.
Ihmisyhteisöillä on kautta aikojen ollut myös tietäjiä tai maageja, jotka ovat ymmärtäneet todellisuudesta enemmän kuin muut.
DN: Myös Vanhan Testamentin Jahve vaati poikaesikoiset itselleen. Tosin oli mahdollista korvata esikoisuhri eläinuhrilla,[1]Niin kuin Aabraham oli viime hetkellä tehnyt Isakin kanssa. Sellainen tarina kansankunnan isästä kauhistuttaa meitä, mutta silloin vallalla ollut uhrikulttinen myytti pystyi sumentamaan jopa perheen sisällä tapahtuvan väkivallan todelliset kasvot.
VK: (1 Moos.22:15-17)Vanhassa testamentissa annetaan selitys tuolle tarinalle. Sen mukaan Jumala tahtoi koetella Aabrahamia nähdäkseen, totteliko tämä hänen käskyjään vai ei.
Kaikissa ilmoitususkonnoissa kuvataan niitä vaikeuksia, joilla esimerkiksi edellisen tai edellisten uskontojen seuraajat papistonsa ohjaamana hyökkäävä uuden uskonnon ilmaisijaa vastaan. Heidän ovat joutuneet kestämään mittaamattomia vaikeuksia, joiden kestäminen on yksi osoitus heidän luotettavuudestaan.
Koraanin mukaan uhraamisen kohteena oli Ismael (suom. Jumala kuulee) Aabrahamin esikoinen, jonka hän sai Hagarin kanssa.
En tiedä, miksi ja ketkä ovat muuttaneet Vanha testamentissa Aabrahamin esikoiseksi Iisak, vaikka sielläkin lukee selvästi, että esikoinen oli Ismael.
Kaikista liitoista, jotka Aabraham solmi, syntyi Jumalan uskonnon ilmaisija.
DN: Mooseksen alkuperäinen visio pelastavasta Jumalasta ja hänen tahdostaan kansan suhteen oli moraalinen. Kaikki viittasi siihen, että Mooses halusi siirtyä väkivaltaisuutta kanavoivista verirituaaleista moraalisen vastuunoton puolelle.
VK: Mooses on yksi Jumalan uskonnon ilmaisijoista. Hän itse kuvaa vertauskuvallisesti, miten hän sai Kymmenen käskyä. Ne eivät perustu Mooseksen ”moraaliseen visioon”, vaan kykyyn, jonka hän sai Jumalalta ja jota kohtaamista hän kuvaa ”palavana orjantappurapensaana”.
Vertauskuvallisessa luomiskertomuksessa Mooses mainitsee, että Aatami ”kuuli Jumalan äänen”. Siksi Aatamia sanotaan ensimmäiseksi ihmiseksi.
Jumalan uskonnon mukaan ihminen määritetään ihmiseksi hänen henkisten ominaisuuksiensa perusteella, tieteessä fyysisten.
Jos luomiskertomusta pidetään kirjaimellisesti totena, on selvää, että tieteen ja uskonnon välille syntyy ristiriita.
”Päivällä” kuvataan pitkiä luomisjaksoja. Siksi kirjoituksissa viitataan päiviin jokaisen uuden ilmoituksen tulon yhteydessä. Mooses itse käyttää sitä kaksi kertaa (5 Moos. 5:1 ja 3) Hän sanoo: ”Kuule Israel nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen.” ”Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.”
Jumala oli levännyt seitsemäntenä päivänä, mutta luomispäivät eivät loppuneet siihen.
Mooses ilmaisi Jumalan tahdon eikä omaansa. Samoin toimi Jeesus ja niin ovat toimineet kaikki Jumalan uskonnon ilmaisijat. Ihmiset, jotka ovat tunnistaneet ja sisäistäneet heidän olevan Jumalan edustajia maan päällä ”syntyvät uudesti” ja alkavat toteuttaa heidän opetuksiaan käytännön tasolla. Jeesuksen sanoin, ”joka hengestä syntyy, on henki”.
Jeesus kuvaa Jumalan kohtaamista Jordan virralla: ”… ja katso. taivaat aukenivat ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas kuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.” (Matt.3: 16 -17).
Näkeminen ja katsominen viittaavat ihmisen sisäiseen eli henkiseen näkökykyyn eikä fyysisin silmin näkemiseen. (Matt. 13: 12-14)
Jumalan uskonnon ilmaisijat ilmaantuvat ihmiskunnan historiassa peräkkäin noin tuhannen vuoden välein. Paluu tarkoittaa, että samat henkiset ominaisuudet palaavat eikä sitä, että sama fyysinen ruumis palaisi.
`Abdu’l-Bahá: ”The Holy, ’Divine Manifestations are unique and peerless, They are the archetypes of celestial and spiritual virtues in their own age and cycle. ’They stand on the summit of the Mount of Vision and they foreshadow the perfections of an evolving humanity.
(‘Abdu’l-Baha: Star of the West vol. V #5)
Hän selittää todellisuuden luonnetta: ”Todellisuus on kaksipuolinen; aineellinen ja henkinen ja siten on myös kahdenlaista inhimillistä tietoa. Toinen inhimillisen tiedon laji on aistien kautta havaittavaa tietoa ja toinen on älyllistä; se on älyn todellisuutta; sillä ei ole ulkoista muotoa eikä paikkaa eikä se ole aistien kautta havaittavissa.”
Hän käyttää älyllisestä todellisuudesta esimerkkinä ”eteeristä ainetta, jonka voimina fysiikassa pidetään kuumuutta, valoa, sähköä ja magnetismia.” ”Samalla tavalla myös luonto on ydinolemukseltaan älyllistä todellisuutta eikä aistien kautta havaittavissa; ihmishenki on älyllistä eikä aistien kautta havaittavaa todellisuutta.” ”
”Selitettäessä älyllisiä todellisuuksia ollaan siis pakotettuja ilmaisemaan ne aineelliseen todellisuuspuoleen kuuluvilla muodoilla. Sekä aineellisten kohteiden ulkoisten muotojen esim. kovuus, kauneus, että symbolien ilmaisemiseksi pitää käyttää älyllisiä käsitteitä. ”
(Vastauksia Joihinkin kysymyksiin XVI)
http://reference.bahai.org/en/t/ab/SAQ/saq-16.html
Kaikki sanat ja kirjaimet kuuluvat älylliseen todellisuuteen, ne eivät muodostu atomeista. Bahá’u’lláhin mukaan Jumala loi maailman kirjaimista. (Tablet of Virgin)
Kyky, jonka Jumala antoi ensimmäiselle ihmiselle, Adamille oli älyn kyky eli kyky nimittää kaikkea eteensä tulevia kohteita sanoin. Sen ensimmäinen vastaanottaja on ymmärry. Eläimet elävät vain aistein havaittavissa olevassa maailmassa.Ihminen elää sekä aineellisessa että käsitteellisessä eli henkisessä maailmassa.
Koko Mooseksen ilmaisema vertauskuvallinen Luomiskertomus kuuluu luonteeltaan älyllisen todellisuuden piiriin, missä henkistä todellisuutta kuvataan aineelliseen todellisuuteen liittyvien sanojen kautta. Esimerkiksi vedellä kuvataan viisautta ja tietoa. Valo, jonka Jumala loi ensiksi on tieto. Siksi aurinkoa käytetään uskonnoissa Jumalan uskonnon ilmaisijoiden vertauskuvana.
Ihmiset pitävät papiston keksimiä uskonkappaleita, sakramentteja ja uskonnon ulkoisia muotomenoja ainoana oikeana: he siis pitävät sitä kulttuuriuskontoa, minkä piiriin ovat sattuneet syntymään ainoana oikeana uskontona tai ainakin parempana kuin muiden.
Samaan asiaan olet myös itse viitannut. Jokaisen uskontojärjestelmän ilmaisija on todistanut edeltäjistään ja luvannut seuraajansa tulon.
Mitä Aabrahamin perillisiin tulee, niin kaikki Jumalan uskonnon ilmaisijat ovat hänelle sukua ja hänen perillisiään.
Aabrahamilla oli kolme vaimoa; Saara, Hagar ja Keturah
Jeesus polveutui Aabrahamin ja Saaran liitosta heidän poikansa Iisakin kautta.
Muhammad polveutui Aabrahamin ja Hagarin liitosta Ismaelin kautta samoin Báb.
Bahá’u’lláh bahá’i-uskon ilmaisija polveutui Aabrahamin ja Keturahin liitosta heidän poikansa Midianin kautta.
Hän polveutui myös Persian Sassanidi-dynastian viimeisimmästä kuninkaasta (Yazdigird III) ja Zarathustrasta, joten hän yhdistää omassa persoonassaan seemiläisen (juutalaisuus, kristinusko, islam) ja arjalaisen (zoroasterialaisuus) uskonnon haarat toisiinsa.
Kuitenkaan Bahá’u’llah ei laske suurta painoarvoa sukulaisuudelle ja viittaa Vanha-Testamenttiin. Nooan koko perhe hyötyi Nooan hurskaudesta ja sai ”nousta arkkiin”. Myöhemmin Nooa kirosi poikansa Haamin pojan, Kaananin ja siunasi Haamin veljet.
Uskontojen esiintulon historiaa:
Profetiallinen aikakausi:
Hindulaisuus: Juuret n. 10 000 -6000 v. e.Kr.
Krishnalaisuus Krishna n. 3100 e.Kr
Juutalaisuus Mooses ja Exodusn. 1250 e.Kr
Zarathustralaisuus Zarathustra n. 1100 e.Kr.
Buddhalaisuus Buddha eli 480-400 e.Kr
Kristinusko Jeesus v.0
Islam: Muhammad eli v. 570-732
Muhammad on Koraanin mukaan profeettojen Sinetti. Häneen päättyy profetiallinen aikakausi.
Yleismaailmallinen aikakausi:
Báb on verrattavissa Johannes Kastajaan Jeesuksen airuena, ja aloitti toimintansa v.1844. Vuosi on ennustettu sekä Raamatussa että Koraanissa. Jeesus viittasi samaan vuoteen profeetta Danielin ennustuksella (Matt. 24:15) vastatessaan opetuslapsille milloin on Jeesuksen tulemuksen ja maailmanlopun merkki. Maailmanloppu viittaa aikakauden loppuun. Mooses viittasi samaan sanoilla ”aikojen lopulla” (5 Moos.5: 29)
Muhammad viittaa aikojen loppuun sanoilla Ylösnousemuksen päivä, mikä on samalla Tuomio päivä (Koraani; suura 81). Se on verrattavissa kohtaan (Matt. 24: 29-32)
Báb ilmoitti, että ihmiskunnan historiassa on alkanut yleismaailmallinen aikakausi ja lähiaikoina tultaisiin näkemään sellaisen tiedon määrään kasvu, että tulevaisuuden lapsetkin tietävät enemmän kuin aiemmat tieteen suurmiehet.
Bahá’u’lláh (1817-1892) bahai-uskon perustaja.
Yleismaailmallisen ajanjakson ennustetaan kestävän n. 500 000 vuotta. Seuraava uskonnon Jumalan uskonnon ilmaisija tulee, kun vähintään 1000 vuotta on kulunut Baha’u’llahista.
Pari osoitetta:
Bahá’u’lláh,
https://en.wikipedia.org/wiki/Bah%C3%A1%27u%27ll%C3%A1h
‘Abdu’l-Bahá
https://en.wikipedia.org/wiki/B%C3%A1b
Bahái-uskon oma sivu
http://www.bahai.org/
https://www.teoblogi.fi/2009/03/7152-jeesus-kay-valtakeskuksessa/
Onko mahdollista hylätä hylkääminen ja elää elämää joka ei tuota uhreja, vai kuljemmeko kohti väkivallan eskaloitumista ja lopullista apokalypsiä?
Suoraan kysymykseen tulee suora vastaus. Apokalypsia on jo toteutunut. Harmageddonin sota oli ensimmäinen maailmansota, jolloin Englannin joukot Kenraali Allenden johdolla voittivat Ottomaanien armeijan Palestiinassa.
Turkin sulttaani oli tuolloin lähettänyt myös laivan Palestiinan rannikolle. Hän halusi vangita ja ristiinnaulita ’Abdu’l-Bahán. Jos niin olisi tapahtunut Bahai-uskontojärjestelmä olisi tuhoutunut. Laiva lähestyi rantaa, jolla ’Abdu’l-Bahá seisoi yksin. Se pysähtyi ja kääntyi sitten takaisin kohti Turkkia.
Vuonna 1919 ’Abdu’l-Bahá lähetti vasta perustetulle |Kansainliitolle kirjelmän kansainväliseen rauhaan liittyvistä periaatteista ja 1920 Britannian hallitus myönsi hänelle aatelisarvon (”Sir”) hänen ensimmäisen maailmansodan aikana Palestiinassa tekemästään humanitaarisesta työstä.