Pilatus kysyi: ’Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?’ Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä.[1]
Tämän tragedian eri toimijoiden motiiveista puhutaan evankeliumeissa aika vähän. Sellaiset jäävät enimmäkseen lukijoiden tulkittaviksi. Siksi on aika hätkähdyttävää, että Markus ja Matteus uskoivat Pilatuksen tuntevan juutalaisen papiston motiivit niin hyvin.
Mitä kateutta Pilatus heissä näki? Oliko se pappien keskinäistä kateutta, vai heidän kateuttaan Jeesusta kohtaan, vai ehkä molempia yhteensä? Mikä merkitys oli pappien kateus Pilatusta kohtaan? Entä oliko Pilatus itse kateellinen pappiseliitille?
Kysymys kunniasta ja häpeästä olivat Jeesuksen kulttuurissa keskeisiä tekijöitä. Yhden kunnia oli potentiaalisesti toisen häpeä. Koska kaikki imitoivat toistensa kunnianhimoa, kunniasta tuli yleisesti haluttu kadehdittava pääoma.
Jeesus oli opetuksensa ja tekemiensä ihmeiden kautta saanut osakseen paljon kunnioitusta ja ihailua. Kansa oli ilmaissut sitä varauksettomasti ja julkisesti kun Jeesus tuli Jerusalemiin. Hän oli saanut suorastaan kuninkaallisen vastaanoton, vaikka hän itse ironisoi sitä ratsastamalla aasilla ja vastaanottamalla saamansa ylistys täydellisellä hiljaisuudella.
Jeesus oli kolmivuotisen toimintansa varrella saanut paljon kunnioitusta kansalta. Aivan oikeutetusti papisto pelkäsi, että kaikki minkä Jeesus sai, olisi heiltä pois. Heillä oli ainakin näennäisen hyvät syyt olla kateellisia Jeesukselle. Kaikki se arvostus ja kunnioitus, minkä kansa antoi Jeesukselle, oli heiltä pois. He eivät nähneet, eivätkä ymmärtäneet Jeesuksen erilaisia vallasta kieltäytymisen eleitä. Siksi he olivat vakuuttuneita siitä, että hän kilpaili samasta arvostuksesta ja kunnioituksesta, josta hekin keskenään kilpailivat. Jeesuksesta oli tullut kadehdittu kilpailija, joka oli pakko raivata pois tieltä.
Markus mainitsi kateuden ensimmäistä kertaa vasta tässä. Silti hän on kuvannut papiston kateellista kilpailua Jeesuksen kanssa paljon aikaisemmin.[2] Tämä peli oli alkanut jo pari kolme vuotta aiemmin, kun Jerusalemiin saapuivat ensimmäiset huhut miehestä, jota suuret kansanjoukot olivat alkaneet kuunnella. Siitä asti he olivat tehneet kaikkensa kyseenalaistaakseen Jeesuksen auktoriteettia, uskottavuutta ja kunniaa. Kun juorut ja parjaukset eivät tepsineet, he olivat muutaman kerran haastaneet häntä kasvotusten ja julkisesti. Se oli kunniakkain ja vaarallisin tapa haastaa kadehdittu ihminen.
Näin tehdessään papisto oli ottanut kaksi suurta riskiä: Ensinnäkin Jeesus voisi nolata heidät kaiken kansan nähden ja kuullen. Toiseksi, papiston kateellinen kilpailu Jeesuksen kanssa voisi muuttua liian läpinäkyväksi. Kummatkin riskit olivat toteutuneet.
Jeesus oli useasti johdattanut keskusteluja pisteeseen, josta papisto oli joutunut perääntymään sanattomana. Niissä tilanteissa heidän kateutensa Jeesusta kohtaan oli ollut ilmeinen. Jeesus oli niittänyt kunniaa heidän kustannuksellaan. Kansa tiesi, että viimeisen sanan hallitsija sai kerätä pisteet kotiin. Rahvaskin oli ymmärtänyt, että kateelliseen kilpailuun lähdetään vain vertaisten kanssa. Siksi Jeesus oli alkanut monen silmissä näyttää vähintäänkin ylipappien vertaisena. Heidän kannaltaan oli aika noloa, että muodollista koulutusta vailla oleva galilealainen maalaismoukka oli niin monesti pystynyt vaientamaan oppineet vastustajat.
Sen jälkeen kun Jeesus oli temppelissä kyseenalaistanut koko papillisen eliitin arvovallan, heidän kateellinen raivonsa oli saavuttanut kaiken kateuden mustan ytimen: ”Kunpa häntä ei olisi olemassakaan”. Heille ei enää riittänyt, että Jeesus onnistuttaisiin pudottamaan kansan arvoasteikossa pari pykälää alaspäin. He olivat jo jonkin aikaa sitten päättäneet surmata Jeesuksen. Siihen ei kuitenkaan riittäisi pelkkä salamurha. Jeesukselta pitäisi tapettaessa riisua kaikki se kunnia, jonka hän oli kansalta hankkinut. Hänen pitäisi kuolla täysin kunniattomasti. Kaiken kansan pitäisi saada nähdä, että Jeesus kuolisi omasta syystään. Hänen pitäisi itse olla syypää häpeälliseen kuolemaansa. Jeesukselle ei saisi kuolemansa jälkeenkään jäädä mitään siitä kunniapääomasta, jota hän oli elämänsä aikana heiltä varastanut.
Kunnia pitäisi palauttaa oikeille omistajille. Nyt papistolla olisi mahdollisuus käyttää kansan omaa ääntä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Papisto ei ollut ainut kateudesta sairas osapuoli. Vaikka Markus ja Matteus kertoivatkin Pilatuksen tiedostaneen papiston kateuden Jeesusta kohtaan, hän ei näyttänyt lainkaan tiedostaneen omaa kateuttaan papistoa kohtaan. Kansa oli jatkuvasti antanut papeille sellaista vaikutusvaltaa, joka Pilatuksen mielestä kuuluisi hänelle. Sitä hän nyt halusi mittauttaa, sijoittamalla panoksensa mieheen, jonka piilevään kansansuosioon uskoi. Barabbaan vapauttaminen oli Pilatuksen kannalta liian vaarallista. Ei hän sellaiseen mahdollisuuteen uskonutkaan. Pilatus uskoi Jeesuksen kansansuosioon. Siksi hän asetti rohkeasti viimeiset korttinsa pöytään:
Kumman haluatte? Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?[3]
Pilatuksen ote vastuusta on tässä hetkessä aika heikko. Rooman tuomareita oli ankarasti varoitettu kuuntelemasta kansan huutoäänestystä tuomioita ratkaistessaan.[4] Täytäntöönpanovallalla ei ollut oikeutta siirtää henkilökohtaista vastuutaan kansanjoukolle. Tämä oli Pilatuksellekin poikkeuksellista käytöstä. Hänet tunnettiin itsevaltaisena miehenä, joka ei missään tapauksessa halunnut olla kansan pompoteltavana.[5] Ei hän nytkään uskonut niin käyvän. Hänhän tässä oli kansaa pompottelemassa, eikä päinvastoin.
Pilatukselle selvisi hyvin nopeasti, että hän oli taas kerran pelannut korttinsa väärin. Yritys nöyrryttää papistoa kääntyi häntä itseään vastaan.
Ylipapit kuitenkin kiihottivat väkijoukkoa pyytämään, että hän pikemminkin vapauttaisi Barabbaksen.[6]
[1] Mark 15:9, 10.
[2] Markus kuvasi monenlaisia kateellisia pelejä: Jeesuksen perheen ja kotikylän kateudesta Jeesusta kohtaan, kilpailevien parantajien kateutta, opetuslasten keskinäistä kateutta jne.
[3] Matt 27:17.
[4] Wroe Ann. Pontius Pilate. s 248, 249.
[5] Greenberg Gary. The Judas Brief. s.130.
[6] Mark 15:11.
Kaikki kumoukset ovat lähteneet kateudesta. Vaikka Euroopan historian traagisten vallankumousten syyt olivatkin yhteiskuntien epäoikeudenmukaisuudessa esim. maaorjuudessa,niissä esiintyi kateellista kilpailua eri luokkien välillä. Se sitten lopulta heikkojen hallitsijoiden aikana purkautui väkivaltana,joka syöksi yhteiskunnan kaaokseen. Kristus herätti kateutta,koska Hän puhui niinkuin se,jolle valta kuului. Fariseukset jakoivat kunniaa toisilleen eivätkä he kuten eivät kardinaalit antaneet kunniaa Jumalalle,jolle kunnia kuuluu.
Amerikan valkoiset olivat olleet kateellisia cherokee-intiaaneille,jotka pärjäsivät heitä paremmin. Muissakin intiaanisodissa oli taustalla valkoisten kateutta. Ehkä rotusyrjinnän ja juutalaisvihan taustalla on myös kateutta. Kateus voi aiheuttaa epäreilua kilpailua,jossa vastustaja pyritään lyömään keinolla millä hyvänsä.