Kreikkalaiset ja roomalaiset eivät koskaan ajatelleet, että heidän pitäisi imitoida jumaliaan tai seurata heidän esimerkkiään. Ei heillä ollut mitään tuonpuoleista mallia seurattavaksi. Vaikka jumalat olivatkin ilmestyneet ihmisten maailmassa, ei heitä ollut tarkoitus seurata. Pari vuosituhatta myöhemmin Friedrich Nietzsche kuitenkin yritti seurata Dionysosta. Hän omaksui hyvin kristillisen opetuslapsiasenteen vaikka lähti toteuttamaan jotain kristinuskolle täysin vastakkaista. Mitä merkitsi sen tien kulkeminen, josta opetuslapset olivat pitkin matkaa Jeesusta varoittaneet? He elivät pelon maailmassa, jossa ylivoiman edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: Joko taistelet vastaan […]
…mutta pelkkä tietoisuus siitä, että hän miellytti jotakuta tuntematonta, vihattavaa miestä, teki hänet minulle kiihkeän haluamisen arvoiseksi. Mika Waltari [1] Siitä lähtien kun Paavali määritteli halun ja himon ihmisen perusongelmaksi,[2] länsimainen kulttuuri on pitänyt halua keskeisenä itseymmärryksen ulottuvuutena. Kirkkoisä Augustinus piti halua oppaana ihmisen suhteessa Jumalaan. Hegel oli ensimmäinen modernin ajan filosofeista joka teki halusta keskeisen osan tietoisuuden filosofiaansa. Freud puhui halusta viettipohjaisena toimintana piti niiden torjuntaa vaarallisena. Freudin vaikutuksesta haluja alettiin pitää autonomisen yksilöllisyyden tärkeänä ilmauksena Toisen maailmansodan jälkeen […]