« »

Veripelto

0 kommenttia Kirjoitettu 29.3.2010 Muokattu 10.1.2016

Ylipapit ottivat rahat ja sanoivat:
’Nämä ovat verirahoja, näitä ei ole lupa panna temppelirahastoon.’

Rahoja ei voinut ottaa vastaan. Se olisi merkinnyt myös syyllisyyden vastaanottamista. Jeesuksesta maksettu raha voisi tuoda viattoman veren temppeliin, [1] vaikka Jeesus oli jo lähetetty pakanoiden uhrattavaksi. Papit eivät tietenkään uskoneet Jeesuksen viattomuuteen, mutta temppelin rituaalisen puhtauden suhteen ei voinut ottaa pienintäkään riskiä.

Vihjepalkkiota ei ehditty myöskään palauttaa, koska Juudas oli saman tien lähtenyt pois, eikä hänen olinpaikastaan kukaan tiennyt mitään.

Juudas oli heittänyt rahojen myötä osan syyllisyydestään papeille, eivätkä he sitä aikoneet jäädä kantamaan. Jotenkin niistä oli päästävä kunniallisesti eroon. Rahat pitäisi pestä.

Neuvoteltuaan he päättivät ostaa niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautapaikaksi. Vielä tänäkin päivänä sitä peltoa kutsutaan Veripelloksi.

Rahoilla päätettiin ostaa savinen tontti muukalaisten hautapaikaksi. Tästä halvasta ja hedelmättömästä maatilkusta tulisi viimeinen lepopaikka niille, joita kukaan ei surrut eikä muistellut, koska kukaan ei koskaan heitä kunnolla tuntenutkaan.

Tässä valinnassa on mahdollista nähdä puolittaisen katumuksen oireita papiston puolelta. Ulkomaalaiset ja muut muukalaiset ovat aina olleet sopivia uhreja, kun yhteisön kriisi on kuumennut niin hehkuvaksi, että syntipukki on pakko löytää. Hautapaikan ostaminen tyypilliselle syntipukille, voi kieliä epämääräisestä katumuksesta ja syntipukkimekanismin tunnistamisesta.

Markuksen ja Matteuksen kertomus Juudaksesta ei todellakaan sovi klassiseen kuvaan petturista, joka lopulta saa ansaitsemansa koston. Kukaan ei tuominnut Juudasta, eikä kukaan kostanut hänelle mitään. Hän teki itsemurhan. Pietari olisi oman heräämisensä jälkeen voinut tehdä samoin. Näiden kahden petturin kuvauksella Markus ja Matteus vain korostavat sitä, ettei Jumala tuomitse ketään mistään.

Tappaessaan itsensä Juudas otti koko vastuun Jeesuksen kuolemasta itselleen. Pohjimmiltaan hän oli oikeassa. Hän oli kokonaan vastuussa Jeesuksen kuolemasta, niin kuin olivat kaikki muutkin, jotka aktiivisesti tai passiivisesti osallistuivat uhriutta vaativaan väkivallan pyörteeseen.

Juudas oli sekä samanlainen että erilainen kuin Pietari, joka oli päivää aiemmin vannonut ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en.” Kummallakin oli korostunut usko oman valintansa voimaan. Kumpikin olivat kuitenkin yhtä sokeita huomaamaan, millä tavalla he olivat sidoksissa mimeettiseen kilpailuun, kaikkien taistelua kaikkien kanssa. Sellainen yleensä laukeaa hetkeksi vasta, kun osapuolet löytävät yhteisen kohteen vihamielisyydelleen.

On helppo kuvitella, kuinka Pietarinkin pääsiäinen olisi voinut päättyä itsemurhaan.[2] Ei sitä olisi ollut yhtään vaikeampi tai helpompi ymmärtää kuin Juudaksen traagista loppua. Ainoa olennainen ero heidän välillään oli se, että Pietari päätyi uskomaan Jeesuksen anteeksiantoon.


[1] Hamerton-Kelly Robert G The Gospel & the Sacred. Fortress Press. Minneapolis. !991. s. 43.

[2] Robison. James. The Secrets of Judas. The story of the misunderstood disciple and his lost Gospel. Harpes. San Francisco. 2007. s. 128

« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0516339
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.