Sisällysluettelo: Uhraamisen ja uhreista huolehtimisen jännitteessä. Miksi uhreja on nyt vähemmän? Valistus ja uhritietoisuuden juuret. Valistus ja kilpailu uhrin puolustamisesta. Postmodernismi ja kilpailu uhriin näkemisestä. Uhritietoisuus ja itsekritiikki. Uhritietoisuus ja uskonnon maallistuminen. Rantaan huuhtoutunut auringon turvottama pakolaislapsen ruumis. Mykäksi kauhistuneen lapsen katse, joka ei enää tavoittele ketään eikä mitään. Tyhjäksi imetty pölyinen äidin rinta, kuolevan lapsen huulilla. Ja nuo ahneet kärpäset heidän silmissään. Elämme aikaa holokaustin ja koulukiusaamisen välissä. Sodassa raiskattu tai isänsä hyväksikäyttämä, maastaan karkotettu tai työpaikassaan syrjitty, uskontonsa […]
Kuinka voi saada kokonaisen kulttuurin intohimot puhdistetuksi pyhitetystä väkivallasta ja syntipukkien tuottamisesta? Miten kristilliset kirkot voisivat lakata olemasta uskottomia omalle alkuperälleen ja ottamaan vakavasti itse tuottamiensa uhrien kohtalon?[1] Girard ei itse käsitellyt kovinkaan paljon positiivisen mimesiksen dynamiikkaa. Hän oli hyvä tekemään antropologisia analyyseja negatiivisen mimesiksen toiminnasta ja oli ehkä sen verran lumoutunut alkuperäisistä oivalluksistaan, että positiivisen mimesiksen käsittely jäi häneltä kesken. Mikään hyvyys ei lisääntyisi maailmassa jos hyvän jäljittelyä ei olisi. Olkoonkin että esimerkiksi auttamisen jäljittely voi intoutua vertailevasta kilpailusta, […]