Avainsana-arkisto: kukonlaulu

Palatkaa alkuun

Kirjoitettu 24.4.2011 0 kommenttia

Markus on kirjannut ensimmäisen kertomuksen pääsiäisaamusta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Se on lyhyt ja ytimekäs, vain kahdeksan jakeen pituinen. Matteus yli kaksinkertaistaa oman kuvauksensa pituuden. Luukas puolestaan tuplaa senkin reilusti. Johanneksen versio on kaikkein pisin. Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen.[1] Joosefin työ oli jostain tuntemattomasta syystä jäänyt kesken. Oliko Arimatialainen sittenkin välittänyt enemmän kansan rituaalisista puhtaussäännöistä kuin Jeesuksen kunniallisesta hautaamisesta? Antoiko hän ostamansa hautapaikan Jeesuksen käyttöön suojellakseen Jeesuksen kunniaa […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Juudaksen itsemurha

Kirjoitettu 10.4.2009 1 kommentti

Matteuksen mukaan samoihin aikoihin, samoissa maisemissa vaelteli toinenkin murheesta uneton mies. Hänkin näki, kun Jeesusta siirrettiin Roomalaisten haltuun. Varhain aamulla[1] kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat ja sopivat keskenään Jeesuksen surmaamisesta. Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin[2] Pilatukselle, maaherralle. Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan.[3] Kuuliko hän saman kukonlaulun kuin Pietari, sitä Matteus ei kerro, mutta kun Juudas näki Jeesusta kuljetettavan Kaifaan talosta Pilatuksen oikeussaliin, hänkin havahtui omista fantasioistaan. Jotain oli mennyt […]

Avainsanat: , , , , , , , , ,

En tunne sitä miestä!

Kirjoitettu 10.4.2009 3 kommenttia

Kertomus Pietarista, joka painostettuna kolmesti kieltää Jeesuksen, on hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon evankeliumien kerronta poikkeaa antiikin retorisesta tyylistä. Antiikin tarinoissa kullekin roolihahmolle annetaan varsin yksioikoinen luonne. Tällaiset kertomukset eivät sopineet yhteenkään aikansa kerrontatyyleistä. Kertomus Pietarista on liian vakava sopiakseen komiikaksi, liian arkinen sopiakseen tragediaksi, poliittisesti liian merkityksetön sopiakseen edes historialliseksi kirjoitukseksi. Näin intiimiä tilannekuvausta on mahdotonta löytää antiikin teksteistä.[1] Kaikki neljä evankelistaa kirjaavat tämän kertomuksen. Seuraan pääasiassa Markuksen kuvausta, mutta olen ottanut huomioon myös muutamia yksityiskohtia muiden versioista. Pietari […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Skandaali

Kirjoitettu 6.4.2009 0 kommenttia

Paljon odotettu pääsiäisaterian loppu olikin alkua toivotumpi. Tämä oli hämmentävin, pelottavin ja painostavin ateria ikinä. Jeesuskin näytti tavallista vakavammalta. Silti hän johdatti kaikki laulamaan jonkun ikivanhoista Daavidin kiitosvirsistä. Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.[1] Aterian jälkeen oli aika etsiä yöpymispaikka. Jerusalemin majatalojen hinnat olivat vuoden ruuhkaisimpana aikana heille liian korkeita. Tässä tilanteessa majatalot olivat myös vaarallisia. Olihan äskeinen juhlapaikkakin valittu salaa. Jeesus osasi jo olla varuillaan. Perinteen mukaan Jerusalemiin tulevien pyhiinvaeltajien tuli kuitenkin viettää pääsiäisyö kaupungissa. Vaikka Jeesus ei perinteistä paljon […]

Avainsanat: , , , ,

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Varblo sanoi 7 kuukautta sitten:
      Päivi Räsänen miehineen eivät saaneet mennä erääseen tilaisuuteen tapahtuman järjestäjien kutsumina kertomaan kirjastaan Avioliitto, koska ky... Onko kirjoitettu sana väkivaltaa?
    • Ribaldinho sanoi 2 vuotta sitten:
      Oma vapautumisen helvettiuskosta, tuosta ihmiskunnan väkivaltaisimmasta ja sadistisimmasta myytistä tapahtui vasta 2-3 vuotta sitten. Miksi siihen m... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Greta sanoi 2 vuotta sitten:
      C. Baxter Krueger tulkitsee pitkänperjantain tapahtumat seuraavasti: "We crucified Jesus. Nothing could be more clear. The wrath poured out on Calv... Ihmisen uhri
    • Ribaldinho sanoi 2 vuotta sitten:
      Joku kirjoitti jotenkin, että "kun poltat miljoonia ihmisiä uuneissa tapettuasi heidät ensiksi kaasukammiossa, olet sosiopaatti, mutta kun kärist... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Daniel Nylund sanoi 2 vuotta sitten:
      Seuraavassa joitakin vanhoja palauttteita ajalta, jolloin tämä artikkeli oli vielä monessa osassa: Raili Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi ku... Pitkä perjantai

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0336168