Ehkä ihmisyys alkoi siitä hetkestä kun uhri katsoi lynkkaajiaan silmiin, ja yksi kivittäjistä tai seivästäjistä pysähtyi vastaamaan katseeseen. Hän havahtui näkemään jotain pelottavan tuttua. Miten voi sanoitta kokea, että tuo voisin olla minä? Miten voi varauksetta jatkaa kivittämistä, jos lynkattavan pahuuden taika on rikkoutunut? Miten voi nukkua yönsä kylläisen pedon tyytyväisyydellä, jos tapetun silmät eivät unohdu? Uskon että kollektiivisen väkivallan uhri sytytti ensimmäisen ihmisyyden kipinän. Uhri tuotti muitakin ihmeitä. Se vapautti yhteisön hetkeksi keskinäisistä riidoista ja antoi ensimmäisen kokemuksen pelottavasta […]
Pitkän perjantain tapahtumat kertovat ihmisyyden pimeimmästä ytimestä. Samassa kertomuksessa jotkut näkevät jotain häikäisevää. Toiset näkevät vain sen verran valoa että erottavat ihmisten hahmoja. Kolmannet eivät huomaa hetken pimeyttä sen enempää kuin sen keskelle syttyvää rakkauden valoakaan. Heille se on vain harmaata arkea, sitä samaa vanhaa ja tavallista. Sinne se kuitenkin tuli, kertomus siitä kuinka paljon Jumala tykkää ja pitää meistä. Ovatko nämä sopimattoman arkilämpöisiä sanoja ilmaisemaan kuolemaakin väkevämpää rakkautta? Eihän Golgatalla kukaan näyttänyt pitävän kenestäkään. Ihmiskunnan mustasta aukosta loisti himmeänä […]