Sisällysluettelo: Uhraamisen ja uhreista huolehtimisen jännitteessä. Miksi uhreja on nyt vähemmän? Valistus ja uhritietoisuuden juuret. Valistus ja kilpailu uhrin puolustamisesta. Postmodernismi ja kilpailu uhriin näkemisestä. Uhritietoisuus ja itsekritiikki. Uhritietoisuus ja uskonnon maallistuminen. Rantaan huuhtoutunut auringon turvottama pakolaislapsen ruumis. Mykäksi kauhistuneen lapsen katse, joka ei enää tavoittele ketään eikä mitään. Tyhjäksi imetty pölyinen äidin rinta, kuolevan lapsen huulilla. Ja nuo ahneet kärpäset heidän silmissään. Elämme aikaa holokaustin ja koulukiusaamisen välissä. Sodassa raiskattu tai isänsä hyväksikäyttämä, maastaan karkotettu tai työpaikassaan syrjitty, uskontonsa […]
Johdanto Itsekään sitä tajuamatta, aloin kirjoittaa tätä kirjaa jo noin 30 vuotta sitten. Yritin ensin teettää sen toisella. Toimitin kirjasarjaa johon a tilasin juttua Vanhan Testamentin väkivaltaisuudesta mieheltä, josta myöhemmin tuli filosofian tohtori. Hän ei löytänyt mitään mielekkään tuntuista tapaa käsitellä aihetta, joten minun oli pakko jäädä hiljaa työstämään sitä omassa mielessäni. En minäkään saanut mitään tolkkua aiheesta. Monta vuotta myöhemmin olin kirjoittamassa uusiksi kirjaani anteeksiannosta ja sovinnon tekemisestä, josta ei ollut kuin perintökappaleet jäljellä. Mitä enemmän asiaa mietin, siitä […]
Todellinen syntipukki on ihminen, jota muut eivät ole sellaiseksi tunnustaneet, ja jonka syyllisyyteen kaikilla on horjumaton usko Rene Girard. [1] Kun esikulttuurisen lauman kriisi oli syventynyt polttopisteeseen asti, jokainen jäljensi juuri kokemaansa väkivaltaa. Suunnittelu tai harkinta ei viivästyttänyt väkivallan välitöntä peilautumista. Paniikkiin yltynyt pelko nopeutti reaktioita ja vastareaktioita. Tämän kaltaisissa hetkissä koko lauman olemassaolo oli uhattuna. Juuri näihin maailmanlopun hetkiin Girard väittää mimesiksen tuottaneen pelastavan ihmeen. Joku laumasta imitoikin juuri tiettyyn kohteeseen kohdistunutta väkivaltaa. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes teki […]
Bernard Kouchner Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöstä on oppinut pitämään pahuutta paljon hyvyyttä vahvempana voimana.[1] En ihmettele sitä. Ei mikään ole niin lannistavaa ja moraalisesti hämmentävää kuin pahan tekeminen hyvän Jumalan nimissä. Sitäkin hän on nähnyt enemmän kuin kenenkään pitäisi. Monen Jumalan nimi on assosioitu väkivaltaan. Joskus pahuutta tehdään mitään ajattelematta, mutta suurten sotien osapuolilla on yleensä joku jumala puolellaan. Jumala vakuuttaa palvelijoittensa kautta sodan ehdotonta oikeutusta ja vastapuolen yhtä ehdotonta väärässä olemista. Oma osapuoli julistetaan hyväksi ja vastapuoli demoniseksi. Näin […]