Kauppamatkustajat myivät matkallaan ostamansa orjan Faaraon hoviherralle. Joosef voitti isäntänsä luottamuksen ja pääsi lopulta eräänlaiseksi talkkariksi, jolla oli avaimet kaikkiin Potifarin huoneisiin. Isäntä oli luultavasti kuohittu mies,[1] eikä ”hän itse välittänyt mistään paitsi ruuasta, jota hän söi.”[2] Ei siis ihme että kyvyttömän ja läskistyneen Potifarin seksuaalisesti turhautunut vaimo alkoi vikitellä miehensä nuorta ja komeaa luotto-orjaa. Vaikka Joosef oli juuri saavuttanut sukukypsän iän ja himotkin olivat varmaan sen mukaiset, hän torjui ihmeen sitkeästi emäntänsä seksuaalisen työpaikka-ahdistelun. Lopulta lemmennälkäänsä nääntymässä oleva kotirouva […]
Täytyy myöntää, että en odottanut mitään suuria oivalluksia paneutuessani uudestaan kertomukseen Joosefista. Ensimmäiset valmiiksi tulkitut versiot tästä tarinasta olin kuullut jo lapsena. Nuorena aikuisenakin olin lukenut sen muutaman kerran, näkemättä siinä mitään erityisen puhuttelevaa. Vasta Girard -opintojeni myötä aloin uudestaan kiinnostua tästä pyhäkoulujen klassikosta. Joosefin tarinaa ei ole tarvinnut lapsille kovin paljon sensuroida, koska se on harvinaisen veretön, paikoitellen jopa liikuttavan kaunis draama. Samalla se on kuitenkin terävä kuvaus mimeettisestä halusta, kateellisesta kilpailusta, syntipukin tarpeesta, uhrista joka ei suostunutkaan rooliinsa […]