Myytin murtajat
Kulttuurikritiikin tehtävä on paljastaa historiallisten ja modernien myyttien tapa perustella ja pyhittää väkivalta. Demytologisointi rehabilitoi uhrin ja paljastaa väkivallan sellaisena kuin se on. Analysoituaan erityisesti kreikkalaisten myyttien pyhittämää ja piilottamaa väkivaltaa[1] Girard vihjaisi seuraavaksi puuttuvansa juutalais-kristillisen perinteen pyhiin teksteihin. Monet odottivatkin, että hän seuraavaksi käsittelisi Raamatun kertomuksia myytteinä myyttien joukossa. Niin hän oli joskus suunnitellutkin tekevänsä. Kukaan ei odottanut, että uskonto itsessään voisi antaa aihetta myyttisen väkivallan paljastamiseen. Kaikkihan tunsivat uskontojen väkivaltaisen historian ja eurooppalaiset olivat erityisen tietoisia kristinuskon verisestä […]
Väkivallan pyhittäjä
Uskonto varjelee meitä väkivallalta ja väkivalta etsii itselleen suojapaikkaa uskonnosta. René Girard[1] Girardin mukaan uhrirituaali edellyttää perusteellista sosiologista ja teologista väärinkäsitystä. Uhraajien ei pidä ymmärtää uhraamisen historiallista taustaa eikä uhrin todellista merkitystä omalle yhteisölle. Heidän pitää uskoa, että rituaali on jumalten sanelema ja uhri on tarpeellinen vain heille. Tätä väärinkäsitystä varten myytit ovat olemassa.[2] Ne ylläpitävät ihmisten pelonsekaista kunnioitusta uhreja vaativia jumalia kohtaan. Myytti toimii rituaalin kehystarinana ja antaa perusteet uhraamisen säännölliselle toistolle. Myyttiset kertomukset ja selitykset muuttavat uhraamisen kaikkien […]
Uhrin vaientaminen ja syyllistäminen
Troijan sodan suuri sotasankari Agamemnon oli suorittanut epäonnistuneen eläinuhrin sotaonnensa takaamiseksi ja turvautui siksi väkevimpään mahdolliseen uhriin. Hän haetutti oman tyttärensä jumalten ruoaksi. Mutta ensin hänen suunsa oli kapuloitava ja silmänsä sidottava. Hänelle ei annettu pienintäkään mahdollisuutta vedota isäänsä tai kehenkään niistä sotilaista, jotka olivat hänelle palatsin juhlista tuttuja. Tämä uhri oli suoritettava vakain sydämin ja yksissä tuumin. Muuten sekin uhrirituaali ryöstäytyisi käsistä ja sotaonni kääntyisi heistä pois ennen kuin olivat päässeet edes matkaan. Kreikkalainen tragedianäytelmä tunnistaa uhraamisen vaikeuden ja […]
Alkumurhan peitetarina
Arkikielessä myytillä tarkoitetaan valhetta. Tavallinen puhe on oikeassa. René Girard[1] Ihmiskunnalla on väkivaltainen alku, mutta myyttien kertomuksessa väkivalta ei ole ihmisten omaa. Uhrien varaan rakennettu uskonnollinen tai poliittinen systeemi ei voi sallia väkivaltansa todellisen luonteen paljastuvan edes itselleen. Silti kaikki instituutiot ovat aina tarvinneet ällistyttäviä alkutarinoita, uljaita syitä olemassaololleen ja yleviä perusteita toiminnoilleen. Juuri sellaisia valtojen ja voimien myyttiset alkukertomukset ovat, tarinoita instituutioiden jumalallisesta alkuperästä. Girard osoittaa kuinka vanhimmat versiot Rooman perustamismyytistä antavat aika realistisen kuvauksen sisäiseen kriisiin ajautuneesta yhteisöstä, […]
Myytin merkitys
Myytti on valhe, joka peittää alkulynkkauksen. Se puhuu jumalista, mutta ei koskaan uhreista, joita jumalat alun perin olivat. Rene Girard [1] Arkikielessä myytti on alkanut merkitä paikkansapitämätöntä tarua, uskonnollista hörhöilyä tai taikauskoista huuhaata. Myytit, legendat ja jumaltarut kuulostavat niin fantastisen fiktiivisiltä ja monimerkityksellisiltä, että harva enää uskoo mihinkään yleispätevään teoriaan niiden sisällöstä.[2] Kuitenkin muinaiset myytit ovat renessanssista asti saaneet osakseen kohtuuttoman kritiikitöntä ihailua ja suorastaan idolisoivaa palvontaa. Vielä viime vuosisadalla myytit olivat akateemisestikin todella korkeassa kurssissa universaalisten totuuksien symbolisina välittäjinä. […]
Pyhän ja väkivallan rakoileva liitto
Rituaalit toistavat alkuperäistä uhria. Niiden toistaminen synnyttää instituutioita. Ainoastaan niiden avulla ihmiskunta on onnistunut lykkäämään apokalypsia. Rene Girard [1] Alkuperäinen pyhä oli yhteisön oma tuonpuoleisuuteen siirtämä kollektiivinen väkivalta.[2] Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, päällikkyys, kuninkuus, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Näkymätön ja pelottava pyhä on tarvinnut näkyviä ja yhtälailla pelottavia edustajia ihmisten joukossa. Kulttuurien koossapitävä voima on ollut pyhitetty väkivalta ja sen suorituspaikaksi varattu […]
Uhrikultuurin perinnönkantajat
Palataksemme teoriamme lähtökohtaan, esitämme että kaikkien inhimillisten instituutioiden on toistettava sovintoa tuottava murha uusien uhrien kautta. Rene Girard.[1] Tämän kauhistuttavan väitteen toivoisi olevan hullun kulttuuriantropologin fix idén paisuttelua mielettömään mahdottomuuteen asti. Saattaa ollakin. Mutta entä jos Girard onkin oikeassa? Alkukantaisissa kulttuureissa tabujen rikkomisesta seurasi yhteisön kautta toteutettu Jumalan tappava viha. Vanhassa testamentissa Akanin rikkomuksen sytyttämä Jumalan viha laantui vasta kun Akan ja hänen omaisensa oli kivitetty ja poltettu.[2] Papiston valta sekoittui usein kansan lynkkausvimman kanssa, niin että niitä ei voinut […]
Tabut, kiellot ja käskyt
Tahdon kaiken sen säilyvän, mikä tekee elämän jatkuvaksi, eron orjan ja hänen herransa välillä. Tahdon Egyptin vallan ja kunnian säilyvän koskemattomana, tahdon lasten syntyvän maahan, jossa jokaisella on oma paikkansa ja jokaisen tehtävä on määrätty edeltä käsin elämän loppuun asti eikä turha levottomuus kuluta kenenkään sydäntä. Mika Waltari. Sinuhe Egyptiläinen[1] Uhri oli poistettu yhteisöstä väkivallan aiheuttajana, mutta hän tuli takaisin tabujen, kieltojen, käskyjen ja rituaalien muodossa. Hän poistui yhteisöä uhkaavana kaaoksena ja palasi takaisin yhteisöä rakentavana jumalallisena järjestyksenä. Kummatkin herättivät […]
3.8 Ritualisoitu uhraaminen
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Ihmisuhreista eläinuhreihin
Ihminen oli ihmisen ensimmäinen uhri. Siitä kulttuuriantropologit ja arkeologit lienevät aika yksimielisiä. Kaikkein alkuperäisimmissä uhrirituaaleissa vuodatettiin ihmisen verta. Jossain vaiheessa yksinkertainen ja suora sijaisuhraus alkoi muuttua kaksitasoiseksi sijaisuhraamiseksi. Ihminen yhteisön sijaisuhrina korvattiin eläimellä, josta tehtiin alkuperäisen ihmisuhrin sijainen. Tätä Girard kutsuu kaksinkertaiseksi sijaisuudeksi (double substitution)[1] Millaisen prosessin kautta ihmisuhrit alkoivat vaihtua eläinuhreihin? Millaisista syistä alettiin uhrata eläimiä ihmisen sijaan? Kuinka tärkeä askel se oli ihmiseksi tulemisessa? Oliko ensimmäinen tiedostava ihminen se, joka havahtui näkemään uhrissa itsensä? ”Se voisin olla minä?” […]
Lutherin väkivaltainen Jumala
Kaksi aikakautta törmäsivät yhteen nuoren munkin piinatussa sydämessä. Martin Lutherin sydämeen mahtui massiivinen määrä taantumuksellista keskiaikaa ja raivoisa annos auktoriteeteista piittaamatonta uhmaa aikansa valtasysteemiä vastaan. Hän edusti keskiaikaista luostarilaitosta parhaimmillaan ja toisaalta hänestä tuli epäilystensä ja valintojensa kautta uuden ajan humanisti, naimisissa oleva, silloin tällöin reippaasti ryypiskelevä hengenmies, joka otti vapaudekseen tehdä teologiaa keneltäkään lupaa kysymättä. Lutherista tuli maailmanhistorian ensimmäinen bestsellerkirjailija. Hänen etuoikeuksiinsa kuului, ettei hänen tarvinnut viettää suurinta osaa työajastaan kirjojensa paikallismarkkinointiin. 1500-luvun alussa länsimaisen sivistyksen viisaus mahtui muutamaan […]
16.8 Nietzsche, Dionysos, Jeesus ja Jussi
1. Johdanto Kun Friedrich oli viiden vanha, hänen pappisisänsa kuoli. Vuosi sen jälkeen Friedrichin veli kuoli. Yksinäisyyteen hakeutuva poika jäi naisten kasvatettavaksi. Pappissuvun poikana hän meni opiskelemaan teologiaa saadakseen, sitä kautta jotain tolkkua elämän julmuudesta. Schopenauerin ateistiset kirjoitukset käännyttivät hänet kuitenkin kristinuskon kriitikoksi. Sen seurauksena hän siirtyi lukemaan antiikin kreikkaa ja opiskeli niin intohimoisesti, että sai jo 24-vuotiaana Baselin yliopiston philologian professuurin pelkän suosituksen pohjalta. Sitä hän hoiti 10 vuotta, ennen kuin jäi kollegojensa keskinkertaisuuteen kyllästyneenä eläkkeelle. Hän halusi keskittyä […]
Vastuu
Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ’Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.’[1] Pilatus ei yrittänyt pelastaa Jeesusta siksi että olisi pitänyt häntä hyvänä ihmisenä tai Jumalan miehenä. Ei hänellä ollut mitään yleviä tai jaloja syitä vastustaa suuren neuvoston tuomiota. Pilatus vastusti papiston tuomiota, koska halusi vastustaa papistoa. Se oli hänen tapansa toimia pahimpien kilpailijoidensa kanssa. Nyt hän kuitenkin joutui antamaan periksi. […]
Hae teoblogista
Uusimmat artikkelit
