« »

Tollen EGOfobia

0 kommenttia Kirjoitettu 15.7.2021 Muokattu 15.7.2021

Ego on eksoottiselta kuulostava ikivanha sana. Sitä käyttävät erityisen sivistyneet tai henkistyneet ihmiset.  Sillä täytyy siis olla myös erityisen syvällinen merkitys. Ei ole. Se on maailman yksinkertaisin ja yleisin persoonapronomini: Minä. Ei sen kummempaa.

Ennen kuin sana otettiin syvälliseen käyttöön, isolla egolla tarkoitettiin ihmistä, joka kuvitteli itsestään liikoja. Latinaa osaamattomat vanhukset kutsuivat sellaista ihmistä vain ylpeäksi.

Kirkkoisä Augustinus myönsi, että ”minä (ego) olen tullut ongelmaksi itselleni.” Hän myös aloitti itsetutkimuksellisen elämänkertakirjallisuuden lajityypin, koska oli Jeesuksen havahduttamana herännyt itsekriittiseen introspektioon.

Hänen ei kuitenkaan tarvinnut hukata aikaa määritelläkseen mitä hän minuudella tarkoitti. Ego oli minä. Piste. Vasta meidän aikanamme se on alkanut merkitä kokemusta minuudesta, osaa minästä tai se, kuka tai mikä minä en ainakaan ole.

Freudille ego oli kahden toisiaan vihaavan hevosen ratsastaja ja Jungin ego yritti ratsastaa pimeässä sokealla hevosella, joka oli piilottanut kaikki ihmiskunnan viisaudet sinne, minne aurinkokaan ei paistanut. Psykologisesti sivistyneemmässä kulttuurissamme egosta on tullut persoonallisuuden eri osia kontrolloiva ja ohjaava keskus, rationaalisen ajattelun ja moraalisten valintojen päämaja, refleksiivisen itsetietoisuuden ja itsearvion valo, impulssikontrollin ja tahtotilojen komentokeskus, tiedostamattomien ja elämänkerrallisten muistojen keskuskirjasto, kaiken tämän mainostoimisto ja tulevaisuudessa kehittyneemmän egoversion suunnittelupaja.

Joillekin uskoville ego on Freudin etunimi. Toisille uskoville ego on periytyvä synti, joka tarttuu ja lisääntyy yhdynnän kautta. New Age uskoville ego on vihollisista viimeinen, matriisi, joka on vedetty silmilleni, jotta en näkisi todellisuutta tai mikä piru lieneekään, joka estää ihmistä olemasta onnellinen. Toiset taas tietävät, että ego on juuri se piruparka, joka on eksynyt kaiken ykseydestä ja luulee jotain olevansa. Äiti Amma voi hetken halata tuota suurta valhetta ja valehtelijaa, joka ei ole edes olemassa, siinä toivossa, että ego heräisi huomaamaan olemattomuutensa. Joillekin rakkautta ei ole ilman egoa, toisille rakkaus on mahdollista vain ilman egoa. Hannibal Lekterin ego tunsi itsensä Jumalaksi ja rakasti tappamista. Jeesus tunsi itsensä Jumalan lapseksi ja rakasti pelastamista.

EGOngelma

Eckhart Tollen on muuttanut persoonapronominin substantiiviksi ja puhuu siitä jatkuvasti. Egolla hän poikkeuksetta tarkoittaa jotain viheliäistä. Kaikki mahdollinen typeryys ja elämää tuhoava hulluus johtuu aina egosta. Tolle puhuu siitä samalla tavalla kuin jotkut uskovat puhuvat saatanasta, joka teettää meidän kauttamme pimeyden tekoja. Silti Tollen perusongelma ei ole egoismi, tai egon muut pahat teot vaan ego itsessään.

Egosta on monissa henkisissä piireissä persona non-grata, epätoivottu vieras, joka vain luulee asuvansa minun osoitteessani. Tollen mukaan persoona, eli ego, aina vain haluaa jotain, tai pelkää jotain, lähestyessään toista. Hän ei näe minuutta kykenevänä rakkauteen ollenkaan. Persoona vain näyttelee rakkautta saadakseen jotain, mutta ei huijaamisen lahjakkuus kuulu vain egolle. Yhtä hyvin valaistuneeksi itseään mainostama guru voi näytellä kaiken reaktiivisuuden yläpuolella olevaa tyyneyttä. Tunnen useita sellaisia ihmisiä. Jotkut heistä ovat olleet ammattimaisia pokerin pelaajia.

Ego on puoliksi itse luotu harha, puoliksi muiden rakentama keinotekoinen rakenne, puoliksi välttämätön paha, joka auttaa meitä toimimaan tässä mielenvikaisten maailmassa. Tiedän. Siinä oli jo puolitoista egoa. Tällaiseen semanttiseen sotkuun egon problematisointi on johtanut. Egon pilkkaaminen on kuitenkin uushengellisen korrektiuden kulmakivi, vaikka sen jälkeen ei kukaan enää tiedä kuka on mitä, onko kukaan yhtään mitään vai onko se tosi minä, joka ei enää ole kukaan. Kuulostaako vaikealta? Kaikilla muita fiksuimmilla ideologeilla on taipumus luoda oma sisäpiirijargoninsa, jonka käytöstä pystyy tunnistamaan, kuka on päässyt jostain jyvälle ja kuka on vielä ihan pihalla.

Se on kuitenkin melkein kaikille selvää, että ego, mitä sillä nyt ymmärretäänkin, on kaikkien ongelmien alku ja juuri. Ego roikkuu meissä kiinni kuin satakiloinen kello lehmän kaulassa. Ilman sitä lehmä olisi vapaa ja onnellinen. Egottomat ihmiset puolestaan lentävät kevyesti kuin perhoset, koska ne eivät enää ota itseään niin vakavasti. Hengen tuuli puhaltaa heidät minne haluaa, flow virtaa ja tietoisuus lonksuttaa valaistuneen leukoja, kun hän opettaa egoihinsa samaistuneille ihmisparille, että heidän erinomaiset persoonallisuutensa ovat vain turhamaisuuden hataria linnakkeita.

EGOONlankeemus

Tollen kosmologiassa ihmiskunta on langennut jostain siunatusta alkutilasta nykyiseen kollektiiviseen mielisairauteensa. Siksi eläimet muistuttavat meitä siitä, mitä olemme menettäneet.

”Oletko koskaan tavannut masentunutta delfiiniä? (Olen. Särkänniemen delfinaariossa.) sammakkoa, jolla on itsetunto-ongelmia, (Olen. Se, jota prinsessa oli suudellut) kissaa, joka ei osaa rentoutua (Koitapa kesyttää luukutettua villikissaa) tai katkeroitunutta ja kaunaista lintua (koko maailma tuntee Suomen Angry Birdsit.)?

Mutta mikä olikaan hänen pointtinsa? Kuinka surullista, että emme enää ole lintuja tai kaloja, emmekä kissoja, jotka tappavat ja syövät kumpiakin? Niinkö? Hiiristä norsuihin asti, kaikki eläimet voivat traumatisoitua ja muuttua neuroottisiksi. Katkeriksi ja kostonhimoisiksikin ne voivat tulla. Niillä ei vain ole sanoja hahmottaa ja käsitellä tuskaansa, eikä kukaan ole opettanut heitä antamaan mitään anteeksi. Ne vaan elävät täydellisessä nyt hetkessä, joka on täynnä kehoon varastoituneita muistoja menneestä kaltoin kohtelusta vailla ketään, joka voisi antaa niille tietoista lohdutusta ja parantavaa myötätuntoa. Onneksi niillekin on rakennettu turvakoteja, joissa myötätunnolla siunatut egot yrittävät lieventää niiden kärsimystä.

EGOluutio

Tolle kuvaa yksilöllisyyden kehitystä egoksi erilaisten samaistumisprosessien kautta. Ihmiset samaistuvat joko saavutuksiinsa tai kärsimyksiinsä, kehittäin itselleen erinomaisen egon tai uhriudesta nauttivan egon. Kaikki on kuitenkin vain mieleni tuotetta, fiktiota, jota voin käyttää mihin ikinä tarvitsen. ”Kaikki tämä tapahtuu päässäsi, ajatustesi rakennelmana. Se on juuttumista fyysisen tai mielen muovaaman muodon maailmaan.” Uhrin kärsimyksen olennaiset syyt ovat vain hänen korviensa välissä samoin kuin suuret voitot ja saavutukset, joihin samaistumme. Ei siis pidä samaistua ilkeisiin tai imarteleviin palautteisiin,

Tolle kuvaa varsin osuvasti hassuja tapojamme rakentaa egoamme kateellisen ja kilpailevan vertailun kautta. Hänen esimerkkinsä ovat varsin osuva ja saavat kuulijat helposti tunnistamaan itsensä niistä. Kun Tolle lisää kuvauksiin vähän alentavaa komiikkaa, hän viettelee kuulijansa nauramaan hölmöille tavoilleen rakentaa arkinormaalia minuuttaan.

Koko ainutlaatuiseksi kuvittelemamme yksilöllisyys on vain egon luomaa harhaa. ”Sinä saat minuutesi tunnun sellaisista asioista, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka olet: sosiaaliset roolisi, omaisuutesi, ulkomuotosi, menestyksesi ja epäonnistumisesi, uskomusjärjestelmäsi, jne.”

Ego sokaisee minut todelliselta elämältä, koska se pakottaa minut luomaan harhaista moneutta kaiken ykseyteen. Jo se, että kuvittelen voivani rakastaa sinua, ankkuroi minut harhaiseen dualismiin, jossa sinä olet eri kuin minä. 

Kaikki tämä viihdyttävä ihmisyyden kritiikki saa vakavamman käänteen, kun hän seuraavaksi väittää, että ”normaali on mielipuolisuutta.” Tolle kuvaa ihan tavallista elämäämme ansana, joka pohjimmiltaan voi tuottaa vain kuulijoiden helposti tunnistamaa onnettomuutta ja kärsimystä.

Toksinen EGO

Vaikka Tolle palvoo evoluutiota melkein jumalan kaltaisena, hän kuitenkin pitää minä-tietoisuutta evoluution kummallisena harha-askeleena, josta ei ole muuta kuin haittaa korkeamman tietoisuuden saavuttamisen tiellä. Samalla se näyttää olevan välttämätön askelma koti korkeampaa tietoisuutta. Porras on kuitenkin tarkoitettu vain poljettavaksi, joten se siitä.

Tollen mukaan ego on maskuliininen, väkivaltainen ja kontrolloiva voima, kun taas feminiinisyys on hengellisen tai henkisen kehityksen voima. Tätä hän on alkanut korostaa sitä mukaa, kun hänen yleisönsä on muuttunut yhä naisvaltaisemmaksi.

Kunnon luterilaisen papin lailla, Tolle väittää, että ego, joka haluaa tulla hyväksi, haluaa oikeasti tulla vain paremmaksi kuin se toinen, ansaita olemassaolo oikeutensa muiden kustannuksella. Niinkö, oikeasti? Niinkö pilalla kaikki yrityksemme seurata hyvyyden esikuvia ovat? Tollen mukaan kyllä. Evoluutiopsykologien mukaan ei. Ihmiskunta on kehittynyt yhteistyökyvykkäimpien yksilöiden ja geeniperimän ansioista. Eckhart on kuitenkin vakuuttunut siitä, että ego pilaa kaiken ja on suurena uhkana koko ihmiskunnalle. Kunhan pääset egostasi eroon kaikki kristillisetkin hyveet ja hengen hedelmät toteutuvat kuin itsestään sinun todellisen olemuksesi kauttasi.

Jos ego siis on ongelman nimi, niin mikä sitten on ratkaisun nimi?

Ei auta, että hullulle samaistujalle opetetaan terveellisempiä tapoja tunnistaa, tunnustaa ja vahvistaa minuuttaan. Ei riitä, että pensaasta karsitaan turhat oksat pois. Se pitää kiskoa juurineen maasta. Tuolle mielipuoliselle egon rakentajalle pitää antaa potkut. Sekään ei onnistui, koska tarvitaan joku minuus antamaan minälle potkut. Ehkä pelkkä minuudestaan luopuminen auttaa, tai sitten minä opin astumaan jostain raosta sille tietoisuuden tasolla, jossa minä yksinkertaisesti vain lakkaan olemasta ja vapaudun vihdoin minuuteni harhasta.

”Tunnista egon todellinen luonne. Se on kollektiivinen toimintahäiriö, mielisairaus. Sen jälkeen siihen on helpompi olla reagoimatta. Et enää ota sitä, etkä mitään muutakaan niin henkilökohtaisesti.”

Seuraavaksi hän opettaakin miten egosta voi vapautua korkeamman tietoisuuden saavuttamiseksi, tai miksi egosta luopuminen on niin tärkeää kosmisen tietoisuuden kehityksen kannalta:

EGolen

Joten pyhä koulu jatkuu: ”Kuka minä olen, on elämän tärkein kysymys, mutta kukaan ei ole kertonut sinulle mikä sinun todellinen identiteettisi on. Kaikille lapsille pitäisi jo koulussa kertoa mikä heidän identiteettinsä olemus on.” Kyllä sellaisia kouluja on nytkin olemassa. Kukaan meistä ei vain halua lähettää lapsiamme niihin.

”Valtakulttuuri pitää kysymystä turhana koska vastaus on itsestään selvä.” En tiedä minkä valtakulttuurin itsestään selvyyksistä hän puhuu, mutta seuraavaksi hän imartelee kuulijoitaan kertomalla heille, kuinka heidän läsnäolonsa hänen luennollaan todistaa heidän havahtuneen huomaamaan kaikkien tavallisten vastausten turhuuden:”Teidän tietoisuudessanne on jo olemassa pieni rako, jonka tuolle puolen sanani viittaavat. Et voi voittaa taistelua egoa vastaan, niin kuin et voi taistella pimeyttäkään vastaan. Vain tietoisuuden valo riittää. Sinä olet tuo valo.”

Sitten hän kuvaa niitä, jotka ehkä puolisonsa painostamina ovat täällä miettimässä mitä tuo äijä oikein höpisee. Tämä on vanha temppu, jonka mukaan vain jo esivalaistuneet voivat ymmärtää mihin puhe korkeammasta valaistumista viittaa. Jos minä tässä mietin mitä tuo Tolle oikein höpisee, minä en vain vielä ole sillä tasolla, että osaisin erottaa itseni olemisesta. Kuulostaako oudolta?

Minusta minä olen, mutta Tollelle minä ja oleminen ovat täysin eri asioita, ja minun pitäisi oppia erottamaan ne toistaan. Mitä enemmän olen minä, sitä vähemmän minä olen. Kuulostaako vielä oudommalta?

”Sana Oleminen ei selitä mitään. Siitä on mahdoton muodostaa mielikuvaa. Joten älä edes yritä ymmärtää sitä. Se on mahdotonta.” Sitten Tolle kuitenkin yrittää auttaa meitä ymmärtämään sitä – mutta hän onkin valaistunut, toisin kuin minä: ”On olemassa ikuinen, kaikkialla läsnä oleva ja kaikkien muotojen tuolla puolen oleva elämä, syntymän ja kuoleman koskemattomissa oleva. Jotkut kutsuvat sitä Jumalaksi. Minä kutsun sitä Olevaksi.”

Tolle tietää, koska Tolle on. Hän ei enää ole ego. Hän vain on. Mitä parasta, mekin olemme.

Mutta sen me jo tiesimme vai mitä? Emme tienneet, koska emme vielä ole erottaneet minuutta olemisesta. Vasta egosta vapautunut havahtuu olemaan sitä mitä koko ajan on ollut: jumalallinen läsnäolo. Olemme Jumala, Jumalan läsnäolo, puhdas tietoisuus, pelkkä oleminen jne, miten nyt valaistunut milloin selittää meille selittämättömän ja auttaa meitä ymmärtämään sen, mitä ei voi ymmärtää.

Vain harhoihin samaistuva, epätosi ja ylpeä egomme pitää meidät erossa tästä olemisesta. Vasta kun minä nöyrryn luopumaan egostani, siirryn olemiseen, jumalalliseen olemiseen. Nöyrry siis olemaan kuin jumala. Kuulostaako ristiriitaiselta tai ehkä jopa egoistiselta? Älä hämmenny. Vanha viisas ymmärtää sinua kyllä:

”Tämä mitä yritän välittää… saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta tai jopa ristiriitaiselta, mutta ei ole muita tapoja ilmaista sitä.” 

Kiitos kun selitit. En olisi kuuna päivänä osannut kuvitella, että sanat ”minä olen” eivät kuuluisikaan yhteen ja että joutuisin jonakin päivänä valitsemaan, kumman niistä otan. Minä olen aina ymmärtänyt, että liian isolla egolla varustetut ihmiset pitävät itseään maailman napana ja että pienemmän egon ihmiset arvostavat muita niin kuin itseään. Nyt minut pitäisi ymmärtää, että egottomat ihmiset ovat tilassa, jossa kukaan ei enää ole olemassa kenellekään – tai ainakin melkein niin.

”Siinä tilassa tunnet läsnäolosi niin suurella intensiteetillä ja ilolla, että kaikki ajatteleminen, tunteminen, fyysinen kehosi ja koko ulkoinen maailma muuttuu suhteellisen merkityksettömäksi siihen verrattuna. Silti tämä ei ole itsekäs vaan itsetön tila.”

Tätä minä kutsun kadottavaksi pelastukseksi. Minulle itsekäskin tila on parempi kuin itsetön tila. Egoismista voi herätä ja kääntyä, kun taas itsettömyys vie koko ajan kauemmas kaikista ja kaikesta.

EGOismi

Egostaan vapautuneeksi ihmiseksi Tolle puhu egoista, kuin mies, joka ei saa mielestään elämänsä suurta rakkautta, josta erosi jo kymmenisä vuosia sitten.

Tolle osaa kyllä huvittaa ihmisiä sillä, kuinka jotkut hänen seuraajansa ovat ottaneet kilpailevan vertailun kohteeksi sen, kuka on perusteellisemmin vapautunut egostaan. Yleisö räjähtää nauramaan Tollen nokkeluudelle ja itselleen, ymmärtämättä lainkaan nauraa Tollelle itselleen, joka seminaareissaan istuu tuntikausia rupattelemassa samoja juttuja yhä uusille ihmisille olematta kenenkään kanssa kunnon dialogissa. Hän ottaa vastaan kysymyksiä kyllä, mutta vain voidakseen vastata, ei aloittaakseen minkäänlaista dialogia. Usein hänen vastauksensa ohittavat kysymyksen kokonaan, joko siksi, että hän ei kuunnellut kunnolla, kysymys ei sopinut siihen mitä hän halusi vastata, tai hän ei ole osannut vastata, mutta ei silti lakannut puhumasta.

Viimeksi katselin Russel Brandia haastattelemassa Tollea. Russel on yleensä erittäin aktiivinen keskustelija, mutta kysyttyään yhden ainoan kysymyksen, Eckhart siirtyi haastattelemaan itseään. Hän eksyi kysymyksestä ja alkoi tuhannennen kerran kertoa tarinaa omasta heräämisestään, ja siitä kuinka suurin osa ihmisistä ovat niin samaistuneita ajatuksiinsa, että eivät huomaa kaikkien ajatusten tuolla puolen olevaa ykseyden tilaa, jossa ajatuksia ei enää ole jne. Kun Russel huomasi Tollen joutuneen omien ajatustensa lumoihin, hän nojasi taaksepäin ja antoi Tollen jatkaa itsensä haastattelua. Tuon hengen flow-tilan keskeyttämin olisi varmaan tuntunut pyhäin häväistykseltä. Tolle esitti lisäkysymyksiä itselleen ja vastasi niihin. Sen jälkeen hän pyysi itseään kertomaan jonkun esimerkin siitä mitä hän tarkoittaa ja taas hän ilomielin jatkoi asian havainnollistamista.

Lopulta hän väänsi oikein rautalangasta, kuinka turhaa ja yksinäistävää ajatuksiinsa kiintyminen on. Todellakin. Juuri siitä Tolle antoi julkisen havaintoesimerkin loputtomalla monologillaan. Näytti siltä, että hän tuskin muisti kenen kanssa oli olevinaan dialogissa, tai mitä häneltä Russel oli alun perin kysynyt. Tätä kesti noin 50, minuuttia, jonka jälkeen hän sanoin, että ”minä olen varmaan puhunut liikaa.” Hän siis tunnisti kuitenkin, kuinka sosiaalisesti tiedostamaton hän oli ollut, mutta tiedostiko tämä egon loputon moittija, kuinka egomaaniselta hänen käytöksensä näytti?

Minusta tällainen käytös ja puhe muistuttaa egonsa vankina olevan ihmisen toimintaa. En tietenkään tiedä, onko Tolle egoistinen tai suomeksi sanottuna itsekeskeinen. Toiskeskeinen hän ei ainakaan ole. Rakkaus toiseen on aina ohittavaa, koska hänenkään persoonansa ei pohjimmiltaan ole kuin mielen harhainen konstruktio. Rakkaus löytyy tasolta, jossa rakkauden osapuolia ei enää ole. On vain se oma olemisen napa, jonka tietoisuus on paisunut koko universumin mittaiseksi, ja jota Jumalaksikin kutsutaan. Eihän sellaista voi itsekeskeisyydeksi moittia. Kosmisiin mittoihin kasvaneeksi egolomaaniseksi narsismiksi joku voisi sitä epäillä.

Tolle toki ruokkii kuulijoidensakin keskittymistä itseensä ja imartelee heitä vielä tiedostamattomalla jumaluuden salaisuudella. Imarrellut harvoin huomaavat kuinka imartelija elää heidän tyytyväisyydellään.

Älä jätä itseäsi

Sinä luultavasti vielä pidät itseäsi tiettynä päivänä, tietyllä paikkakunnalla, syntyneenä tyttönä tai poikana, jolle on annettu tunnistettava nimi ja jolla on sekä subjektiivinen että objektiivinen historia. Ei näihin uskominen ole harhaisuutta vaan tavallista tolkkua, jonka kautta erotat itsesi punapersepaviaanista, ytimennäivertäjätoukasta tai Jeesuksesta.

Olen tavannut etsiviä nuoria, jotka yrittävät hengellisen kilvoittelun nimissä päästä eroon minuudestaan, ennen kuin edes kunnolla tietävät kenestä puhuvat. Nuorten sosiaalinen yksinäisyys on lisääntynyt ja sairaaloissa ei ole tarpeeksi hoitopaikkoja itsemurhaisille nuorille, jotka oikeasti yrittävät päästä eroon itsestään, koska kukaan ei vielä ole opettanut heitä, miten oikeasti tulla toimeen itsensä kanssa, huolehtia itsestään ja suhteistaan muihin. Näitä osastoja Tollen egofobia ei totisesti tyhjennä.

Et voi meditoida itsesi minuutesi tuolle puolen. Ei se ego meditoimalla tai tietoisuutta tyhjentämällä mihinkään häviä. Minuutesi seuraa sinua, minne ikinä menet, koska sinä olet ja tulet aina olemaan siellä, minne menet. Aina se odottaa sinua, kun tulet tyhjyyden tiloista ja kaikkeuden kaipuusta takaisin kotiisi.

Ei minuus ole kehityksen este, vaan subjekti. Ei pelkästään aistivaksi nisäkkääksi tuleminen ole kehitystä, vaan taantumaa. Ei minuus ole viisastumisen este, vaan viisastuja. Tämä harhaiseksi haukuttu elämä oikeasti tarvitsee ihmisiä, jotka erottavat tärkeän törkeästä, oikean vasemmasta ja totuuden typeryydestä. Minun maailmani tarvitsee yksilöitä, jotka tuntevat itsensä, menneisyytensä, sisäiset ristiriitansa, kaikki eri ulottuvuutensa, tulevaisuuden pelkonsa ja unelmansa, ihmisiä, jotka eivät yritä sammuttaa mitään, vaan osaavat koota yhteen kokonaisen persoonan, joka sisäisen monipuolisuutensa takia näkee jotain tuttua myös vihaamissaan ihmisissä, ei siksi, että hekään eivät ole mitään, vaan siksi, että hekin ovat vaikka mitä.

Sitten ovat nekin osastot, joissa muita valaistuneemmat egosta vapautuneet ihmiset saavat lääkitystä harhoihinsa, kun kukaan ei ole enää kotona huolehtimassa realiteettitajun toiminnasta. Tollen sokeus hänen omalle egoismilleen yhdistettynä hänen egokielteisyyteensä ei minusta ole kovin terveellinen apu totuudellisen ja armollisen itsetuntemuksen löytämisessä.

Kun en enää tiedä kuka olen, sanan kaikkein arkisimmassa merkityksessä, olen kadottamassa todellisuuden tajusi, eikä sillä ole mitään tekemistä valaistuksen kanssa. Päinvastoin. Silloin järkeni valo on syystä tai toisesta sammumassa.

Miten ihmeessä voin löytää täyden elämän, jos en enää ole ketään eikä mitään, joka voi tulla täyteen minkäänlaista elämää. Jos poljen minuuteni tuhkaan, olen polttanut itsesi loppuun ennen kuin olen edes ehtinyt lämmetä elämälle.

Ole rehellisesti eheytyvä sinä

Monet ovat minun laillani joskus tulleet huonosti toimeen itsemme kanssa, kuten Tolle kolmekymppisenä. Keskinäinen vertailu ja kateellinen kilpailu on tuottanut minullekin paljon kärsimyksellistä karmaa. Siksi on aika viettelevää ajatella, että se tyyppi, jonka kanssa en oikein tule toimeen onkin pohjimmiltaan vain harhaa. Se hankala minä ei siis ole edes olemassa. Jäljelle jää vain minuuden ja sinuuden tuolla puolen saavutettava puhdas tietoisuus.

Ehkä niin onkin, kukapa sen tietää. Tiedämme vain, miten lapsuutemme kokemukset voivat vaikuttaa aikuisiin uskomuksiimme. Jos lapsena on tullut mitätöidyksi niin perusteellisesti, että on usein unelmoinut olemattomuuden tilasta, sen voi aikuisena hengellistää jatkamalla minuuden miinustamista jollain positiiviseksi muutetulla ja ylevöittävällä tavalla. Olemme aina olleet hyviä keksimään näppäriä tapoja selvitä kovista kokemuksista. Jossain vaiheessa selviämisemme tavat voivat kuitenkin kääntyä itseämme vastaan.

Toki olen sisäistänyt ympäristöstäni sellaistakin, jota en enää halua pitää osana itseäni. Ehkä olen oppinut kohtelemaan itseäni yhtä huonosti kuin minua lapsena kohdeltiin. Lapsuuteni hahmot ikään kuin riivaavat minua edelleenkin, koska seuraan heidän esimerkkiään. Siitä vapaudun kohtaamalla kaltoinkohtelun seuraukset itsessäni ja lakkaamalla seuraamasta heidän esimerkkiään. Voin oppia muilta ihmisiltä tavan kohdella itseäni myötätuntoisesti ja hyvin.

Joskus harvoin nämä varhain sisäistetyt esimerkit saavat niin suuren vallan kehoni kodissa, että menetän itseohjautuvuuteni kokonaan. Joskus pillastun niin vahvaan kilpailuun jonkun kadehtimani ihmisen kanssa, että rakennan hänelle pesää korvieni väliin ja teen hänestä pakkomielteeni. Siitäkin voin vapautua, mutta ei sen kautta, että kiellän kateuden kuuluvan minuuteeni. Kyllä se kuuluu ja siksi minun onkin havahduttava huomaamaan ketä ja mitä seuraan, käännyttävä seuramaan jotain tai jotakuta muuta ja täyttämään elämäni toisenlaisella kilvoittelulla.

Traumoihin tai defensiivisyyteen pohjautuva reaktiivisuuteni poistuu sen kautta, että löydän itseohjautuvuuteni takaisin, eikä sen kautta, että muka lakkaan olemasta juuri se haavoitettu pelkäävä ihminen, joka olen.

Kateellisen kilpailun voi lopettaa tappamatta itseään kilpailijana. Jos minuuden kieltää kokonaan, ei ole kotiin tulijaa, eikä ole kotia, johon tulla. Muistakin minuuden harharetkistä voi tulla kotiin. Jos kannan vastuuni, minuuteni kodista voi tulla persoonallinen ja viihtyisä paikka, jonne mahtuu paljon vieraita. Joidenkin vieraiden kanssa voin kokea mystistä yhteyttä tai jopa ykseyttä, mutta aina palataan tilaan, jossa minä olen minä ja sinä olet sinä, eikä meidän välistämme rajaa ole terveellistä liikaa sotkea, tai muuksi kuvitella.

Tietenkin voin huijata itseäni ja muita, elää valheissa ja näennäisyyksissä niin kauan, että en enää tiedä kuka olen ja onko minussa enää mikään totta. Silloin löydän itseni eksyneenä. Olen eksynyt ego, itsestään eksynyt ego, mutta ego silti. Siitä totuudesta on lähdettävä liikkeelle. Minuus ei hävittämällä häviä, vaan jää odottamaan, että joku kääntäisi kasvonsa sitä kohti ja olisi sille armollinen, että joku katsoisi häntä niin tunnistavasti, että saisi vihdoin olla rauhassa olemassa ja parantua kaikesta kohtaamastaan kurjuudesta.

Silloin voin luopua loputtomista näennäisyyksistä, teeskentelystä ja valheista ryhtymällä rehelliseksi suhteessa sinuun ja itseeni. Egoistisesta elämästä herätään, käännytään seuraamaan rakkautta. Se on minuutta vahvistavaa, eikä hävittävää.

Valaistunut kritiikittömyys

Tällaisilla mystikoilla on taipumus kutsua ajattelijoita dogmaattisiksi ja omaa vapautumistaan ajattelun kahleista vähintäänkin avaramielisyydeksi, jos ei suorastaan valaistuneeksi. Minusta nämä ajattelun merkityksen vähättelijät linnoittautuvat aivan uudenlaiseen kokemus- tai tietoisuusdogmiin. Niiden kanssa ei voi väitellä, koska kokemuksellisesti haltuun otettu totuus on täysin piittaamaton rationaalisuuden ja eettisyyden suhteen. xxx

Gurut ovat saaneet korkeamman mystisen tiedon haltuunsa ja ovat siksi kaiken kriittisen analyysin ylä- tai ulkopuolella. Silti he Tollen lailla imartelevat kuulijoitaan sanomalla, että ”en voi kertoa sinulle mitään sellaista, jota et syvällä sisimmissäsi itse jo tiedä.” Tällä suggestiolla kriittinen ajattelu on sujuvasti ohitettu ja kuulija tuntee itsensä gurun intiimiksi liittolaiseksi, joka on jo melkein perillä.

Kerran Tollen kuulija valitti, kuinka vaikeaa on olla ajattelematta. Tolle opetti häntä kuuntelemaan puhettaan ajattelematta mitään. Suggestio toimi hyvin ja kuuntelija olikin taas askeleen lähempänä ajattelematonta läsnäoloa. Seuraavaksi Tolle neuvoi miestä pysymään ajattelemattomana myös puheen taukojen ajan. ”Mieleesi saattaa nousta kysymyksiä, mutta sinä voit olla seuraamatta niitä ja pysyä läsnäolossa. Kysymykset ovat kuin magneetteja, jotka houkuttelevat sinua ajattelemaan. Anna ajatustesi nousta ja anna niiden mennä. Älä seuraa niitä sinne, minne ne haluavat sinua viedä.”

Tämä on ihan törkeän hyvä tapa sammuttaa kuulijan kriittinen ajattelu. Jos sellaisia ajatuksia nousee, niiden pitää antaa jatkaa matkaansa. Sokea seuraaminen on paljon helpompaa — ja vaarallisempaa, kuin kriittinen ajatteleminen.

Tolle esittää ajatuksiaan lempeän suggestiivisella tavalla. Niin täytyykin tehdä, kun ajatuksia ei tarjota mietittäviksi ja kriittisesti arvioitaviksi, vaan tienviitoiksi polulla, joka johtaa kärsimyksestä pelastavaan tietoisuuden tilaan. Jos olet tullut tietoiseksi, olet ymmärtänyt hänet oikein, jos tietoisuutesi ei ole kasvanut, et ole ymmärtänyt häntä lainkaan. Jos suhtaudut häneen kriittisesti, pönkität harhaista egoasi, samaistut ajatuksiisi, tuotat kielteisiä tunteita ja myrkytät mielesi kautta koko ympäristösi. Vastaan väittäminen on yhtä hedelmätöntä kuin länsimaille tyypillinen sairauksia vastaan taisteleminen. Homeopaattinen sairautta myötäilevä toiminta on paljon tehokkaampi. Ei ole. 

Kriittiset ajatukset ovat vain oireita kirotun egon sitkeästä haluttomuudesta antautua tilaan, jossa annan toiselle oikeuden ohittaa arviointikykyni vain siksi, että hän on ennakkoon vakuuttanut ohjaavansa minut korkeampaan tietoisuuteen. Tietoisuuteen mistä? Ei oikeastaan mistään, koska siellä ei enää ole tiedostajaa eikä tiedostettavaa. Miten hän on ylipäänsä saanut minut niin vakuuttuneeksi siitä, että sellaiseen tilaan kannattaa päästä? Ei argumenteilla ainakaan. Hän on vain antanut vahvan suggestion siitä, että nykyinen tilani on täynnä harhaisia kärsimyksiä ja hänen sanansa ohjaavat minut kärsimyksettömään tilaan. Kukapa ei sellaiseen kaipaisi. Sellaisilla lupauksilla yleisömenestys on taattu.

Jopa Buddha itse kiistelisi Tollen pikabuddhalaisen ajattelemattomuuden kanssa. ”Viisas ei usko sanoihin vain siksi, että kunnioittaa minua. Aivan kuten kultaseppä testaa kullan laadun erilaisin kokein, niin myös viisas hyväksyy minun opetukseni vasta tutkittuaan ja analysoituaan sitä tarkasti.”

Minä olen koska sinä olet

Lapsen ensimmäinen sana yleensä on isi tai äiti, koska lapsi tiedostaa toisen ennen itseään. Vasta heiltä saatu henkilökohtainen huomio antaa lapselle minuuden tajun. Se voi toki olla vääristynyt ja niin kaltoin kohdeltu, että se myöhemmin muuttuu harhaiseksi. Niistä harhoista voi aina päästä takaisin todellisuuteen muiden todellisuudessa elävien avulla.

Kaikki on suhteellista.
Minä olen, koska sinä olet.
Minä olen, koska heillä oli suhde.
Minä olen kaikkien suhteitteni summa.
Minä rikon tai rakennan suhteiden verkkoa.
Pahoinvointini on minun suhteitteni pahoinvointia.
Olen juuri niin terve, kuin minun suhteeni ovat terveitä.
Olen juuri niin rakastava, kuin minun suhteeni ovat rakastavia.
Olen juuri niin monipuolinen kuin minun suhteeni ovat monipuolisia. 
Ei ole muuta minää kuin se, joka on suhteessa sinuun, Häneen ja kaikkeen.
Tänään muistelen historiaani ja siunaan kaikkia teitä, joilla minua on siunattu.

Minä olen myös geeniperintöni, valintani ja unelmani, menneisyyteni, arpeni ja tarinani, tunteeni, tahtoni ja mielipiteeni, sukupuoleni, ikäni ja ruokavalioni. Minä olen jonkun näköinen ja painoinen. Olen mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Olen jotain sosiaalisesti ja sisäisesti. Olen maineeni ja salaisuuteni, kutsumukseni ja petokseni. Paljon, paljon muutakin olen.  Kaikki olemisen muodot ovat tärkeitä. Silti yhteenkään ei kannata täysin samaistua. Uskon, että olennaisin minuus on kaikkiin näihin tutustuva ja kokoon kutsuva tietoinen minuus, se, joka on suhteessa kaikkiin ja kaikkeen. Tästä tietoisuuden näkökulmasta olen ehkä kaikkein tarkkanäköisin ja rauhallisin. Ehkä tämä on se kohta, josta avautuu portti myös mystiseen ykseyskokemukseen.

Niin tai näin, sieltä minun on aina tultava takaisin elämään minuuttani, joka pystyy muuttumaan moneksi, koska olen aina hän, joka on ikuisesti rakastettu ja on siksi vapaa rakastamaan myös sitä, mikä on häpeästä piilotettua ja sosiaalisesti torjuttua. Rehellisesti rakastavat ihmiset auttavat sinua rakentamaan minuutesi terveeksi jälleen.

Minä olen. Sinä olet. Me olemme. Hän on. Niin on hyvä. Siksi minuuteni ei ole kirous vaan lahja minulle ja minun kauttani kaikille.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0328825
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.