« »

Ei kaksinenkaan ykseys

0 kommenttia Kirjoitettu 28.7.2021 Muokattu 28.7.2021

”Ihmiset syövät hyvän ja pahan tiedon puusta ja yhtäkkiä he alkavat pilkkoa todellisuutta pieniksi paloiksi, koska juuri sitä ihmisen ajattelu tekee.” Eckhart Tolle

Totta. Olemme jo maistaneet hyvän ja pahan tiedon puusta ja organisoineet koko yhteiskuntamme ja lainsäädäntömme sen mukaan. Paratiisin perään haikaileminen on myöhäistä. Olemme liian tietoisia taantuaksemme uudestaan viattomuuden tilaan, jossa oikeaa ja väärää ei vielä ollut olemassa. Paratiisin ovat sulkeutuneet takanamme, ja olemme tuomittuja maailmaan, jossa meidän pitää tehdä valintoja oikean ja väärän sekä toden ja valheen välillä.

Tolle kaltaisineen kolkuttavat nyt uudenlaisen paratiisin porttia. Sen sisällä on kaiken ykseyden puu, jonka hedelmä vapauttaa meidät hyvän ja pahan tiedon kirouksesta. Tämän tietoisuuspuun hedelmä tekee kaiken yhdeksi jälleen. Oikea, väärä, totuus, valhe, rumuus, kauneus, kaaos, järjestys ja näitä kaikkia luokitteleva mieli nousee tietoisuuden tasolle, jossa kaikki on taas yhtä. Joka siitä puusta syö, vapautuu lopulta itsestäänkin.

”Älä ota mitään henkilökohtaisesti. Suru, viha ja pelko ovat vain tunteita, eivät mitään henkilökotaista. Mieli toimii, niin kuin ohjelmoitu mieli toimii. Ei ole mitään henkilökohtaista missään…  Jos mieli ei usko oikeaan eikä yhteen ainoaan totuuteen, on kritiikistä täysin vapaa.”

Tämä Tollen ehdotus on varsin viettelevä maailmassa, jossa toisten pahoiksi leimaaminen on vaaralliseksi villiintynyt. Kun totuutta on enää vaikea erottaa valheesta, edes uutisoinnin tasolla, on houkuttelevaa ajatella, että kaikkien ajatukset ovat samasta perseestä. Suvaitsevamman tuntuista on ajatella, että kaikkien puhe on yhtä totta. Siksi kaikki tiet vievät samalle vuorelle ja sokeana ihmiskuntana kuvailemme kosketustuntumalla samaa elefanttia aivan erilaisin sanoin.

Koska kaikki dualismi on harhaa, luokitteleva ja erotteleva puhe on vain kohinaa tai eri tasoista energiaa. Ei ole toista parempaa puhetta, politiikkaa tai aatetta, eikä ainakaan ole toista parempaa uskontoa. Kuka on pitämään mitään kulttuuria toista arvokkaampana, ja kuka minä olen tuomitsemaan ketään yhtään mistään. Yksikään väittämä ei kuitenkaan ole toista todempi, koska kaikki tulevat uskollaan autuaiksi.

Eivät tule. Monien uskomukset ovat tehneet heistä tai muista onnettomia, sairaita tai kuolleita. Minun binäärinen ja dualistinen käsitykseni todellisuudesta joko vastaa paremmin todellisuutta, kuin Tollen käsitys kaiken ykseydestä, tai sitten ei. Jos ajatuksemme eivät sovi yhteen todellisuuden kanssa, jommankumman meistä täytyy vaihtaa ajatuksiaan, koska emme voi vaihtaa todellisuuttamme.

Niin yksinkertaista se on. Toistaiseksi ajan autoani varmuuden vuoksi oikealla puolella tietä.

Meidän on geeneistä asti koodattu binäärisesti, dualistisesti ja pluralistisesti ajatteleviksi. Alusta asti alamme erottaa itsemme äidistä, tutut vieraista, pimeän valosta, turvalliset maut vaarallisista mauista, oikean ja vasemmasta ja väärästä. Sitä-tai-tätä-ajattelu auttaa meitä saamaan jotain tolkkua todellisuudesta. Vanhetessamme valkoisen ja mustan sekä oikean ja väärän välille tulee sata harmaan ja hyvän sävyä kyllä, mutta edelleen tunnistamme ne ääripäät ja vastakohdat, joiden välillä kaikki elämän lukemattomat sävyt löytyvät.

Vasen käsi on aina vasen käsi, käännyt mihin ilmansuuntaan tahansa. Se, että kymmenen prosenttia käyttää vasenta kättä samalla tavalla kuin loput oikeaa kättä ja joidenkin käsien funktiot eivät erotu toisistaan lainkaan, ei muuta perusbinäärisyyttä miksikään.

Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia kromosomiensa ja sukupuolielimiensä puolesta riippumatta siitä, että kehityspoikkeamia on. Se, että jotkut kokevat syntyneensä väärään kehoon tai kokevat olevansa kumpaakin, tai jotain aivan kolmatta, ei muuta sukupuolien perusbinäärisyttä millään lailla. Se, että mahdollinen Jumala on sukupuolisuuden tuolla puolen tai mahdollisesti kaikkea yhdistävä perimmäinen ykseys, ei poista sitä, että meidät on tuomittu elämään arkemme moninaisuuden maailmassa. Jos meidät sittenkin on tarkoitettu elämään kaiken ykseydessä, evoluutio on toistaiseksi antanut meille hiton huonot perintötekijät siihen.

Vastakkaisuuksien ja moninaisuuksien maailmassa on hiton hankala elää. Ajatus siitä, että on olemassa totuuksia ja valheita, oikeita ja vääriä valintoja, typeryyksiä ja viisauksia muuttavat elämän äärimmäisen monimutkaiseksi ja haastavaksi. Niiden vaikeuksien käsittelemiseen evoluutio on kuitenkin antanut meille käsittämättömän tehokkaat työkalut.

Ei silti ole mukavaa ajatella kenestäkään, että hänen arvonsa ovat minun arvojani tyhmempiä tai suorastaan vaarallisia. Ei ole mukavaa päättää pelastaako hukkuvasta laivasta, kissansa, koiransa vai jonkun vielä hankalamman kaverinsa. Siksi on helpottavaa ajatella kaiken olevan yhtä tai että kaikki ainakin lopulta johtaa ykseyteen. Se pelastaa meidät vaikeilta ja ristiriitaisilta prioriteettivalinnoilta ja kiusallisilta kannanotoilta. Tollen maailmankatsomuksen mukaan kaikki ilmiöt ovat jumalallisen universumin manifestoimia, eikä mikään voi siksi olla toista parempaa.

Silti Tolle ihannoi arkkitehtuurista kauneutta verrattuna betonibunkkereihin, rakastaa saksalaisia klassikkoja enemmän kuin juomalauluja, pitää mieltä maskuliinisen väkivaltaisena ja kehon tuntemuksia feminiinisen myönteisinä. Mieli on pääasiassa hullu ja keho viisas, mutta kummatkin ovat loppupeleissä kaiken ykseydestä eksynyttä harhaa.

”Tarvitsetko sinä suhdetta itseesi lainkaan? Miksi et vain voi olla itsesi? Kun sinulla on suhde itseesi, olet jo jakanut itsesi kahtia, minuun ja itseeni, subjektiin ja objektiin. Tuo mielen luoma dualiteetti on perimmäinen syy kaikkeen turhaan kompleksisuuteen, kaikkiin ongelmiin ja ristiriitoihin elämässäsi. Valaistuneessa tilassa sinä olet itsesi. Sinä ja itsesi sulautuvat yhteen. Sen jälkeen et enää tuomitse itseäsi, sääli itseäsi, ole ylpeä itsestäsi rakasta itseäsi tai vihaa itseäsi jne. Itseä reflektoivan tietoisuutesi tuottama jakauma on eheytynyt ja kirous on poistunut.”

Tämä on jo korkean tason valaistunutta metapsykologiaa mieheltä, joka ei itsekään pysty puhumaan ihmisyydestä jakamatta meitä egoon, tosi minään, piilominään, ajattelevaan minään, historialliseen minään, tietoiseen minään tai minään, joka vihdoin vain on ilman minää. Ei kaikki absurdilta kuulostava ole syvällistä viisautta. Joskus se on juuri sitä miltä se kuulostaa, pyhää potaskaa. Se ei todellakaan poista mitään kirouksia, mutta sumentaa tervejärkistä ajattelua kyllä.

Rakkauden ykseyttä vai yhteyttä?

Entä rakkaus? Voiko rakkautta olla ilman sen osapuolia? Tollen mukaan osapuolet vain estävät todellisen rakkauden todentumisen. Todellinen rakkaus ei tarvitse osapuolia. Koska kaikki on pohjimmiltaan yhtä niin ”rakkaus on sitä, että tunnistat itsesi toisessa.” Eikä hän tarkoita sitä, että rehellisen vuorovaikutuksen jälkeen kaikki tunnistavat jotain tuttua toisessa. Ei, vaan me tunnistamme ykseytemme, tulemme yhdeksi ja lakkaamme olemasta kaksi. Vasta siinä toteutuu rakkaus.

Minun kirjoissani rakkaus lakkaa olemasta, kun sen osapuolet lakkaavat olemasta. Huolimatta siitä, että on eroottisia, henkisiä ja spirituaalisia ekstaaseja, joissa minuuden rajat tulevat hurmiollisen rakkauden sulauttamiksi, palaamme niistäkin takaisin minuuteen. Sellaiset kokemukset voivat vahvistaa tai heikentää minuuden rajoja, riippuen siitä onko rakkaus ollut toisen minuutta kunnioittavaa ja vahvistavaa vai omaksi ottavaa ja itseensä nielevää. 

Rakastumiset voivat symbioottisen sukelluksen kautta antaa meille hetken harhan korkeammasta tietoisuudesta ja kosmisesta ykseydestä. Sellainen kestä keskimäärin seitsemän kuukautta. Sen jälkeen alkaa kipeä paluu arkeen, jossa minä yritän pysyä minuna, vaikka sinä olet sinä. Siitä alkaa parhaassa tapauksessa puolen vuosisadan yritys tutustua itseen ja toiseen, ilman että rakkaus loppuu siihen. Sellaisen suhteen kypsyminen keskinäiseen kunnioitukseen, hyvään tahtoon ja hellään tunteeseen toista kohtaan riittää minulle yhdistävän rakkauden mysteeriksi.

Silti on tietenkin mahdollista, että universumimme on luojaa vailla ja pohjimmiltaan persoonaton. Ehkä meidän yksilötietoisuutemme on vain poikkeuksellinen harha-askel aineen ykseydestä. Kun kosmosta tarkkaillessani tuijotan itseni kauhistuneeksi tai rauhalliseksi, voin kyllä tunnistaa kaipuun pois taakaksi käyneestä itsetietoisuudestani kaiken syleilevään ykseyteen.

Sitten kuulen palavan pensaan sanovan ”Minä Olen” ja muukalaisten silmien anovan: ”älä tapa minua.” Silloin muistan, että minut on sittenkin kutsuttu kohtaamaan sinut ja rakastamaan kaikkia.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0352228
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.