« »

Onko kirjoitettu sana väkivaltaa?

4 kommenttia Kirjoitettu 23.8.2018 Muokattu 5.10.2020

Ovatko sanat väkivaltaisia?

Uskontojournalisti Samuli Suonpään mukaan Tapio Puolimatkan kirjoitus[i] (Kampanja pedofilian laillistamiseksi) oli väkivaltaa. Se oli väkivaltaa suurta joukkoa seurakuntalaisia kohtaan. Se oli väkivaltaa meitä ja meidän viestiämme kohtaan… Puolustiko kirkko niitä seurakuntalaisia, joita kohtaan tehtiin väkivaltaa?”[ii]

Suonpää tulkitsi Puolimatkan kirjoituksen väkivallaksi homoseksuaaleja kohtaan. En puolustele Puolimatkan kirjoitusta, joka rakensi oudon tuntuista liukasta alamäkeä homoseksuaalisuuden hyväksynnästä pedofilian hyväksyntään. Jäin kuitenkin miettimään tuota sanojen samaistamista väkivaltaan, jonka olen kuullut monessa muussakin asiayhteydessä. Ovatko mielipiteet väkivaltaa? Olen aina uskonut Jeesuksen ehdottomaan väkivallattomuuteen, siksi kysymys on minulle tosi tärkeä. Käytti hänkin aika karkeasti loukkaavaa kieltä. Minusta on tärkeää mahdollisimman tarkasti määritellä, mikä on väkivaltaa ja mikä ei. Eikä määritelmäksi riitä, että jonkun teksti herättää yksilöissä tai yhteisöissä pahaa mieltä.

Väkivalta on minun kirjoissani fyysistä pakottamista ja vahingoittamista. Henkistäkin väkivaltaa on, mutta se toteutuu vain epäsymmetrisissä lähi- ja riippuvuussuhteissa, ylivallan, manipulaation tai joukkopainostuksen kautta. Kirjallisesti esitetty julkinen mielipiteenilmaisu ei minusta täytä näitä väkivallan kriteerejä.

Sanat eivät ole tekoja. Sanat voivat kyllä muuttua teoiksi, ja siinä vaiheessa teoilla voi olla rikosoikeudellisia seurauksia. Sanat voivat ilmaista vihaa hallitusta kohtaan ja halveksuntaa vähemmistöjä kohtaan, mutta vasta ne sanat, joilla yllytetään väkivaltaan tai organisoidaan terroria, kaventavat tahallisesti eroa sanojen ja väkivallan välillä ja pyrkivät sanojen muuttumiseen teoiksi.              

Sanoissa on voimaa, mutta niiden vaikutus tulee lähinnä vakuuttavuuden eikä pakottavuuden kautta. Julkisen kirjoituksen voi jättää lukematta. Sillä voi sytyttää takkaan tulen. Kirjan voi heittää seinään, ja artikkeliin voi kirjoittaa vastineen. Sanojen vaikutusta itseensä voi säädellä, ja niiden vaikutukselta voi myös suojautua. Somessa levitetty propaganda voi toki olla volyymiltaan sellaista, että suojautuminen on mahdotonta eristäytymättä kokonaan tämän median vaikutuspiiristä. Silti siihenkin voi vastata, vaikka piipitys ei kauas kuuluisikaan. Kaikkien sanoilla on voimaa, ja niitä voi oppia käyttämään silloin, kun kokee muiden sanat ja mielipiteet vaarallisina itselleen tai muille.

Sanat voivat loukata, jos annan niiden loukata. Jokaisella on oikeus loukkaantua verisesti mistä sanoista tahansa, mutta kellään ei ole oikeutta sen takia rajoittaa toisten oikeuksia kieltämällä sanoja tai mielipiteitä kokemansa mielipahan takia. Loukkaaviin sanoihin voi asennoitua monella tavalla. Omasta loukkaantumisesta voi tehdä vasta-argumentin korvikkeen ja yrittää uhriutumalla voittaa väittelyn siitä, kumpi on enemmän haavoitettu. Eniten loukkaantunut ei välttämättä ole eniten oikeassa, eikä loukkaavien sanojen kirjoittaja eniten väärässä. Fyysisestä väkivallasta sen sijaan jää oikeasti kipeä jälki, josta laki vastuuttaa aiheuttajaa.

Sanat voivat satuttaa, sikäli kun annan niiden satuttaa. Nimittelyt ja motiivieni tietämiset voivat satuttaa, ja voin olla niistä raivoissani. Voin olla niistä myös piittaamatta tai puolustautua niiden edessä, mutta voinko niiden takia syyttää kirjoittajaa väkivallan tekijäksi? Monesti on kyllä tehnyt mieli niin tehdä. Mielipidekirjoituksessakin moraalisia arvojani voidaan kyseenalaistaa ja vakaumustani arvostella vääräksi, mutta pakottaako se minua mihinkään tai tuottaako se minulle väistämätöntä vahinkoa? Missä on moraalisten tuomioiden tai ajatusteni pilkkaamisen väkivalta? Se on minun tulkinnassani niistä. Näin minä ainakin toistaiseksi ajattelen.

Sanat voivat haavoittaa. ”Hyvästi” on ehkä maailman pelätyin sana, ja monen sydän on särkynyt kuullessaan sen tai lukiessaan sen tekstarista. Moni on pitänyt sitä anteeksiantamattomana törkeysennätyksenä, mutta harva sitä kuitenkaan kutsuu väkivallaksi, josta voisi vastuuttaa toista lain edessä. Toiset ovat kokeneet saman sanan vain surullisena tai suorastaan helpottavana. Jotkut mielipidekirjoitukset voivat olla niin uhkaavia, että pelkään joutuvani sanomaan hyvästi tärkeille ja turvallisille uskomuksille. Olen muutaman kerran kokenut sen. Oppivainen ihminen toivottaa sellaiset tervetulleiksi eikä kutsu niitä väkivallaksi.

Sanat voivat olla vaarallisia sekä enemmistön että vähemmistöjen kannalta. Harvat nauttivat tärkeimpien uskomustensa kyseenalaistamisesta. Useimmille yksilöille ja yhteisöille sellainen tuntuu vaaralliselta, mutta ei kenelläkään ole silti oikeutta kriminalisoida kritiikkiä. Ei röyhkeäkään arvostelu ole väkivaltaa ketään kohtaan. Se on vain röyhkeää arvostelua, johon voi lempeän ankarasti vastata.

Sanat voivat olla aseita aatteiden keskinäisessä taistelussa. Siksi hallitsijat ja vähemmistöt kaikkialla pelkäävät niitä niin paljon, että rajoittavat niiden käyttöä. Sanojen kriminalisoiminen ei silti tee niistä väkivaltaa. Verbaalisessa kuittailussa joku yleensä häviää, mutta ei hän silti voi nostaa syytettä väkivallan käytöstä. Sanat voivat olla viiltävän teräviä, mutta eivät ne silti ole veitsiä. Ne voivat olla tajuttoman tyrmääviä olematta silti pesäpallomailoja. Sanoilla voi räjäyttää itsestäänselvyyksiä, mutta eivät ne silti pommeja ole. Sanat voivat tulla kuin pyssyn piipusta, mutta ei niihin silti tarvita aseenkantolupaa.

Sanojen samaistaminen väkivaltaan tekee niiden kohteista avuttomia sanojen uhreja, voimattomia puheobjekteja vailla kykyä olla toimivia subjekteja. Pitääkö vähemmistöjä suojella sanoilta samalla tavalla kuin väkivallalta? Pitää suojella, mutta ei samalla tavalla kuin väkivallalta. Jos sanat ovat väkivaltaa, miten lukijoita tai kuulijoita voi suojella, muutoin kun vaientamalla puhuja, järjestämällä kirjoittajalle potkut tai uhkaamalla häntä oikealla väkivallalla?

Sanojen mieltäminen väkivaltaisiksi johtaa pakotettuun ja yksipuoliseen aseistariisuntaan, jonka voittajaosapuoli jää sanelemaan, mitkä sanat ja mielipiteet ovat kiellettyjen listalla. Sellaisesta aseriisunnasta maailma on toivottavasti saanut tarpeekseen, koska sellainen toteutetaan ihan oikealla väkivallalla ja sensuurilla. Sanojen mieltäminen väkivallaksi voi oikeuttaa niiden lausujien vaientamiseen fyysisellä väkivallalla. Jos sanat mielletään väkivallaksi ja väkivaltaa vastaan voi puolustautua vain väkivallalla, niin miksi ei olisi sallittua vaientaa rasistista tai vähemmistöjä halventavaa puhetta väkivallalla?

Uhriutujat ovat oppineet esittämään itsensä sanojen traumatisoituneina uhreina ja kutsuvat muita vaientamaan loukkaajiaan. Minun on vaikea arvostaa sellaista epäsuoraa vallankäyttöä. Jalkapallokentälläkin loukkaantumisen liioittelu on rangaistava huijaus. Tietenkin on oikean sorron uhreja, jotka tarvitsevat puolestapuhujia, mutta mielipidekirjoituksen ”uhrit” voisivat kyllä itse opetella puhumaan puolestaan sen sijaan, että huutelisivat muita hiljentämään verbaalisia ”sortajiaan.”

Sanoja tarvitaan enemmän eikä vähemmän. Jos meidän ylipäänsä pitää taistella, taistelkaamme sanoilla eikä väkivallalla. Oikea väkivalta puhkeaa siellä, missä ihmiset eivät suostu, uskalla tai osaa puhua toisilleen sellaisella tavalla joka houkuttelee kuuntelemaan. En siis usko, että sanat itsessään ovat väkivaltaa, vaikka jotkut kokisivatkin ne sellaisiksi. Niiden avulla voidaan kyllä lietsoa väkivaltaa, mutta niillä voidaan myös korvata väkivalta. Kun olemme sanasotaamme käyneet väsyksiin asti, saatamme parhaassa tapauksessa olla valmiita myös kuuntelemaan toisen sanoja, yrittämään ymmärtää niitä suopeassa hengessä. Ehkä nöyrrymme myös rakentamaan rauhaa sanojen avulla, käyttämään sanoja sellaisella tavalla, ettei toisella ole niiden edessä tarvetta olla koko ajan puolustusasemissa. Tai sitten luovumme kokonaan toivosta koskaan ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Sama Suonpää, joka moitti piispoja siitä, että eivät suojelleet lampaitaan Puolimatkan kirjoituksilta, kirjoitti myöhemmin: ”Puolimatkaa vastaan ei tarvitse argumentoida… Joidenkin mielestä kirjoitukseen pitäisi suhtautua viileän analyyttisesti ja vastustaa sitä tieteellisin argumentein. Juuri nämä tolkun ihmiset ovat nyt kaikkein eniten väärässä.”[iii]

Ainakin yksi tolkun ihminen, teologi Petri Luomanen ei onneksi suostunut strategiaan, jolla vastustaja yritetään leimata niin arvottomaksi, syylliseksi ja häpeälliseksi, ettei hänen kanssaan kannata edes puhua. Jos joku on sellainen, ettei hänelle kannata edes puhua, häntä ei tietenkään kannata myöskään kuunnella. Se ei ole sitä kunnioittavaa dialogia, jota kirkolliskokouksessa kuulemma kovasti opetellaan. Luomanen teki vaivalloiset kotiläksynsä käymällä läpi kaikki Puolimatkan lähdeviitteet, analysoi niiden käyttötapaa ja niiden pohjalta tehtyjen johtopäätösten paikkansapitävyyttä tieteellisin kriteerein.[iv] Lopputulos ei ollut Puolimatkalle imarteleva, mutta reilun ja asiallisen kritiikin voitto. Siitäkin monet pahoittivat mielensä, ja jotkut pitivät sitä suorastaan saatanallisena hyökkäyksenä totuuden puhujaa vastaan. Ei Luomasen analyysi kenenkään valtimoa aukaissut, vaikka olikin viiltävä. Eivät hänenkään sanansa olleet väkivaltaa vaikka saattoivat sattuakin. Puolimatkan sanat koettiin silti vaarallisina, siksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY vaati Puolimatkan artikkelin takia yliopistoa takaamaan turvallisen opiskeluympäristön kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Miten he ajattelivat sen turvallisuuden toteutuvan?

Sanallinen debatti on taiteen laji, jota ei juurikaan ole Suomen kouluissa opetettu. Olemmekin parempia huutelemisessa ja vastustajiemme vaientamisessa. En halua sellaista Suomea, jossa sanoja ja mielipiteitä aletaan varoa vain siksi, että jotkut ovat ilmaisseet niistä loukkaantuneensa, haavoittuneensa tai vammautuneensa.

Lasten kasvatuksessa sanat todellakin voivat haavoittaa ja traumatisoida, mutta ei heitäkään kannata opettaa pelkäämään sanoja kuin nyrkiniskuja tai arvostelua kuin puukon pistoa. He saattavat ottaa sellaisen tosissaan ja astua suureen maailmaan, jossa jokainen verbaalinen ristiriita tuntuu maailmanlopun alulta. Heitä pitää opettaa olemaan pelkäämättä sanoja yli kaiken ja käyttämään sanoja pelottomasti ja vakuuttavasti missä ristiriidassa tahansa. Sellainen vähentää oikeaa väkivaltaa.

Minusta on toisaalta hyvin ymmärrettävää kutsua kaikkea tuomitsevaa ja hylkäävää puhetta väkivallaksi, myös melkein huomaamattomia mikroaggressioita. Se varmaan vastaa monen kokemusta vihamielisistä sanoista tai jopa ihan asiallisen kriittisistä lauseista. Pieni hymähdyskin kipeässä kohdassa voi tuntua väkivallalta. Sellainen määritelmä ei kuitenkaan tuo asian käsittelyyn mitään lisäarvoa. Sananvapauden kannalta joidenkin sanojen määritteleminen väkivallaksi sen sijaan aivan varmasti tuottaa ongelmia.

Hylkääminen on hylkäämistä. Halveksiminen on halveksimista. Tuomitseminen on tuomitsemista. Väkivalta on väkivaltaa. Mielipideartikkeli on mielipideartikkeli ja puuro on puuroa. Kaikki on otettava sellaisenaan, an sich.

Käsitykseni sanojen merkityksestä on vanhahtavan liberaalinen: Pidän sanoja, niiden kirjoittamista ja puhumista todellisuuden hahmotusvälineinä ja vapaiden ihmisten välisten suhteiden rakennusvälineinä. Minusta näyttää siltä, että uhriutumiskulttuurissa sanoista on tehty postmodernin teorian mukaisesti vain aseita sortajien ja sorrettujen välillä.

Monesti  spontaanit tunnereaktioni ovat houkutelleet minut näkemään sanat väkivaltana vain siksi, että ne yksinkertaisesti ovat tuntuneet siltä. Tarkempi eettinen pohdinta on saanut minut toiseen käsitykseen. Voin olla väärässä, mutta toistaiseksi ajattelen, että meidän tulee sallia sanojen olla vain sanoja, jotta uskaltaisimme olla rehellisiä todellisessa dialogissa.


[i] Tapio Puolimatka. Kampanja pedofilian laillistamiseksi. OM. Blogi: Vieraskynä. 27.07.2018

[ii] Samuli Suonpää. Facebook. Yhteys-liike. 8.elokuuta. 2018.

[iii] Samuli Suonpää. Puolimatkaa vastaan ei tarvitse argumentoida. Kirkko ja Kaupunki. 8.8.2018.

[iv] Petri Luomanen. Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta. Vartija. 18.8. 2018.

Avainsanat: , , , , ,
« »

4 vastausta artikkeliin “Onko kirjoitettu sana väkivaltaa?”

  1. Varblo sanoo:

    Päivi Räsänen miehineen eivät saaneet mennä erääseen tilaisuuteen tapahtuman järjestäjien kutsumina kertomaan kirjastaan Avioliitto, koska kyseisen tilan omistajat pelkäsivät, että se aiheuttaisi homoseksuaaleissa turvattomuuden tunteen. He kutsuivat Räsäsiä turvallisuusuhaksi.

    Riippumatta siittä, mitä ajattelee kyseisestä parista tai avioliitosta yleensä, tuntuu käsittämättömältä että eriävistä näkemyksistä ei voisi keskustella julkisesti.
    Miksi turvallisuudentunnetta tulisi niin vaalia? Kenen etu se on?

    Eläköön antiikin Kreikka, jossa ajatukset sai sanoa ääneen.
    Itse kristittynä toivoisin ja kaipaisin kriittistä keskustelua; että saisin kertoa mihin uskoni perustuu ja muut saisivat haastaa sen perustan ja katsoa kestääkö se. Kriittinen keskustelu on hyvä tilaisuus kehittää omaa ajattelua ja testata arvojaan. Ja erityisesti jokaisen johonkin lujasti uskovan tulisi ottaa tällainen tilaisuus avosylin vastaan.. välittämättä siittä, että se voi olla pelottavaa.

  2. Markku sanoo:

    Minä sinun tapauksessasi poistaisin kaikki kirjoituksesi netistä. Ei mikään kirkkokuntakaan ole halunnut blogiasi omille sivuilleen linkittää, eikä yksikään tunnettu kristillinen julistaja.

  3. Nimetön sanoo:

    Shutter Island – God loves violence
    https://www.youtube.com/watch?v=DXY23gsHXXo
    Scene from the movie: ”Shutter Island”

  4. Viisaus sanoo:

    Onko Raamattu kirjoitettuna sanana Jumalan erehtymätöntä väkivaltaa?

    Raamattu on monin paikoin sellainen kirja, että se vain kertoo tapahtumista, mutta ei ota kantaa siihen, että olivatko ne oikein vai eivät. Tässä mielessä ei voida aina puhua siitä, että väkivalta on Jumalan hyväksymää. Toisissa kohdissa Raamattu kyllä selkeästi taas ilmoittaa, että Jumala tuomion takia hän lähettää väkivallan ihmisten keskuuteen. Jumalan tuomiot ovat oikeita. Jumala on erehtymätön ja väkivalta minkä hän aiheuttaa on siis Jumalan oma viisaus, jota emme ehkä ymmärrä. Siksi Raamatussa on sellaisia Jumalan tuomioita, joita voidaan kutsua erehtymättömiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0747067
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.