« »

Onko kirjoitettu sana väkivaltaa?

0 kommenttia Kirjoitettu 23.8.2018 Muokattu 23.8.2018

Uskontojournalisti Samuli Suonpää kirjoitti Kirkko ja Kaupunki lehdessä: Tapio Puolimatkan kirjoitus[1] oli väkivaltaa. Se oli väkivaltaa suurta joukkoa seurakuntalaisia kohtaan. Se oli väkivaltaa meitä ja meidän viestiämme kohtaan… Puolustiko kirkko niitä seurakuntalaisia, joita kohtaan tehtiin väkivaltaa?[2]

Suonpää tulkitsi Puolimatkan kirjoituksen väkivallaksi homoseksuaalisia vastaan. Enkä kiistele hänen tulkintansa kanssa, mutta jäin miettimään tuota sanojen samaistamista väkivaltaan, jonka olen kuullut monessa muussakin asiayhteydessä. Ovatko mielipiteet väkivaltaa? Olen aina uskonut Jeesuksen ehdottomaan väkivallattomuuteen ja siksi kysymys on minulle tosi tärkeä. Käyttihän hänkin aika karkeasti loukkaavaa kieltä. On tärkeää mahdollisimman tarkasti määritellä mikä on väkivaltaa ja mikä ei. Eikä määritelmäksi minusta riitä, että jonkun teksti herättää yksilöissä tai yhteisöissä pahaa mieltä.

Väkivalta on minun kirjoissani fyysistä pakottamista ja vahingoittamista. Henkistäkin väkivaltaa on, mutta se toteutuu vain epäsymmetrisissä lähi- ja riippuvuussuhteissa, ylivallan, manipulaation tai joukkopainostuksen kautta. Kirjallisesti esitetty julkinen mielipiteenilmaisu ei minusta täyty näitä väkivallan kriteerejä.

Sanat eivät ole tekoja. Sanat voivat kyllä muuttua teoiksi ja siinä vaiheessa niillä voi olla rikosoikeudellisia seurauksia. Sanat voivat ilmaista vihaa hallitusta vastaan ja halveksuntaa vähemmistöjä vastaan, mutta vasta ne sanat, joilla yllytetään väkivaltaan tai organisoidaan terroria, kaventavat tahallisesti eroa sanojen ja väkivallan välillä.

Sanoissa on voimaa, mutta niiden vaikutus tulee lähinnä vakuuttavuuden eikä pakottavuuden kautta. Julkisen kirjoituksen voi jättää lukematta. Sillä voi sytyttää takkaan tulta. Kirjan voi heittää seinään ja artikkeliin voi kirjoittaa vastineen. Sanojen vaikutusta itseensä voi säädellä ja niistä voi helposti myös suojautua kokonaan. Myös minun sanoillani on voimaa ja voin oppia käyttämään sitä silloin kun koen muiden sanat ja mielipiteet vaarallisina itselleni tai muille,.

Sanat voivat loukata. Jokaisella on oikeus loukkaantua verisesti mistä sanoista tahansa, mutta kellään ei ole oikeutta sen takia rajoittaa toisten oikeuksia, kieltämällä sanoja tai mielipiteitä kokemansa mielipahan takia. Loukkaaviin sanoihin voi asennoitua monella tavalla. Omasta loukkaantumisesta voi tehdä vasta-argumentin korvikkeen ja yrittää uhriutumalla voittaa väittelyn siitä kumpi on oikeassa. Eniten loukkaantunut ei välttämättä ole eniten oikeassa, eikä loukkaavien sanojen kirjoittaja eniten väärässä. Fyysisestä väkivallasta sen sijaan jää kaikkiin kipeä jälki.

Sanat voivat satuttaa, sikäli kun annan niiden satuttaa. Nimittelyt ja motiivien tietämiset voivat satuttaa ja voin olla niistä raivoissani. Voin olla niistä myös piittaamatta tai puolustautua niiden edessä, mutta voinko niiden takia syyttää kirjoittajaa väkivallan tekijäksi? Mielipidekirjoituksessakin moraalisia arvojani voidaan kyseenalaistaa ja vakaumustani arvostella vääräksi, mutta pakottaako se minua mihinkään tai tuottaako se minulle väistämätöntä vahinkoa? Missä on moraalisten tuomioiden tai ajatusteni pilkkaamisen väkivalta? Se on minun tulkinnassani niistä.

Sanat voivat haavoittaa. ”Hyvästi” on ehkä maailman pelätyin sana ja monen sydän on särkynyt kuullessaan sen tai lukiessaan sen tekstarista. Mutta harva sitä kuitenkaan kutsuu väkivallaksi. Toiset ovat kokeneet saman sanan vain surullisena tai suorastaan helpottavana. Jotkut mielipidekirjoitukset voivat olla niin uhkaavia, että pelkään joutuvani sanomaan hyvästi tärkeille ja turvallisille uskomuksille. Oppivainen ihminen toivottaa sellaiset tervetulleiksi, eikä kutsu niitä väkivallaksi.

Sanat voivat olla vaarallisia sekä enemmistön, että vähemmistöjen kannalta. Harvat nauttivat tärkeimpien uskomustensa kyseenalaistamisesta. Useimmille yksilöille ja yhteisöille sellainen tuntuu vaaralliselta, mutta ei kenelläkään ole silti oikeutta kriminalisoida kritiikkiä. Ei röyhkeäkään arvostelu ole väkivaltaa ketään kohtaan. Se on vain röyhkeätä arvostelua, johon voi lempeän asiallisesti vastata.

Sanat voivat olla aseita aatteiden keskinäisessä taistelussa. Siksi hallitsijat ja vähemmistöt kaikkialla pelkäävät niitä niin paljon, että rajoittavat niiden käyttöä. Mutta sanojen kriminalisoiminen ei silti tee niistä väkivaltaa. Verbaalisessa kuittailussa joku yleensä häviää, mutta ei hän silti voi nostaa syytettä väkivallan käytöstä. Sanat voivat olla viiltävä teräviä, mutta eivät ne silti ole veitsiä. Ne voivat olla tajuttoman tyrmääviä, olematta silti pesäpallomailoja. Sanoilla voi räjäyttää itsestään selvyyksiä, mutta eivät ne silti pommeja ole. Sanat voivat tulla kuin pyssyn piipusta, mutta ei niihin silti tarvita aseenkantolupaa.

Sanojen samaistaminen väkivaltaan tekee niiden kohteista avuttomia sanojen uhreja, voimattomia puheobjekteja vailla kykyä olla toimivia subjekteja. Pitääkö vähemmistöjä suojella sanoilta samalla tavalla kuin väkivallalta? Jos sanat ovat väkivaltaa, miten lukijoita tai kuulijoita voi suojella? Miten kirjoittajaa ehkäistään loukkaamasta, haavoittamasta ja sortamasta, muutoin kun vaientamalla hänet, järjestämällä hänelle potkut tai uhkaamalla häntä oikealla väkivallalla?

Sanojen mieltäminen väkivaltaisiksi johtaa pakotettuun ja yksipuoliseen aseriisuntaan, jonka voittajaosapuoli jää sanelemaan, mitkä sanat ja mielipiteet ovat kiellettyjen listalla. Sellaisesta aseriisunnasta maailma on toivottavasti saanut tarpeekseen, koska sellainen toteutetaan ihan oikealla väkivallalla ja sensuurilla.

Nyt uhriutujat ovat oppineet esittämään itsensä sanojen traumatisoituneina uhreina ja kutsuvat muita vaientamaan loukkaajiaan. Minun on vaikea sellaista arvostaa. Tietenkin on oikean sorron uhreja, jotka tarvitsevat puolestapuhujia, mutta mielipidekirjoituksen ”uhrit” voisivat kyllä itse opetella puhumaan puolestaan sen sijaan että huutelisivat muita hiljentämään verbaalisia ”sortajiaan.”

 

Sanoja tarvitaan enemmän, eikä vähemmän. Jos meidän ylipäänsä pitää taistella, taistelkaamme sanoilla eikä väkivallalla. Oikea väkivalta puhkeaa siellä missä ihmiset eivät suostu, uskalla tai osaa puhua toisilleen. En siis usko, että sanat ovat väkivaltaa, vaikka jotkut kokisivatkin ne sellaisiksi. Niiden avulla voidaan kyllä lietsoa väkivaltaa, mutta niillä voidaan myös korvata väkivalta. Kun olemme sanasotamme käyneet väsyksiin asti, voimme olla valmiita myös kuuntelemaan toisen sanoja, yrittää ymmärtää niitä suopeassa hengessä ja rakentaa rauhaa sanojen avulla.

Sama Suonpää, joka moitti piispoja siitä, että eivät suojelleet lampaitaan Puolimatkan kirjoituksilta, kirjoitti myöhemmin että Puolimatkaa vastaan ei tarvitse argumentoida… Joidenkin mielestä kirjoitukseen pitäisi suhtautua viileän analyyttisesti ja vastustaa sitä tieteellisin argumentein. Juuri nämä tolkun ihmiset ovat nyt kaikkein eniten väärässä.”[3]

Ainakin yksi tolkun ihminen, Teologi Petri Luomanen ei onneksi suostunut strategiaan, jolla vastustaja yritetään leimata niin arvottomaksi, ettei hänen kanssaan kannata edes puhua. Jos joku on sellainen, ettei hänelle kannata edes puhua, häntä ei tietenkään kannata myöskään kuunnella. Se ei ole sitä kunnioittavaa dialogia, jota kirkossa kuulemma opetellaan. Luomanen teki vaivalloiset kotiläksynsä käymällä läpi kaikki Puolimatkan lähdeviitteet, analysoi niiden käyttötapaa ja niiden pohjalta tehtyjen johtopäätösten paikkansapitävyyttä tieteellisin kriteerein.[4] Lopputulos ei ollut Puolimatkalle imarteleva, mutta reilun ja asiallisen kritiikin voitto kuitenkin. Siitäkin monet pahoittivat mielensä ja jotkut pitivät sitä suorastaan saatanallisena hyökkäyksenä totuuden puhujaa vastaan. Mutta ei Luomasen analyysi kenenkään valtimoa aukaissut, vaikka olikin viiltävä. Eivät hänenkään sanansa olleet väkivaltaa vaikka saattoivat sattuakin.

Sanallinen debatti on taiteen laji, jota ei juurikaan ole Suomen kouluissa opetettu. Siksi olemme parempia huutelemisessa ja vastustajiemme vaientamisessa.

En halua sellaista Suomea, jossa sanoja ja mielipiteitä aletaan varoa vain siksi, että jotkut ovat ilmaisseet niistä loukkaantuneensa, haavoittuneensa tai vammautuneensa.

Lasten kasvatuksessa sanat todellakin voivat haavoittaa ja traumatisoida, mutta ei heitäkään kannata opettaa pelkäämään sanoja kuin nyrkiniskuja tai arvostelua kuin puukon pistoa. He saattavat ottaa sellaisen tosissaan ja astua suureen maailmaan, jossa jokainen verbaalinen ristiriita tuntuu maailmanlopun alulta. Heitä pitää opettaa olemaan pelkäämättä sanoja yli kaiken ja käyttämään sanoja pelottomasti ja vakuuttavasti missä ristiriidassa tahansa. Sellainen vähentää oikeaa väkivaltaa.

Vai onko minulta jäänyt jotain tärkeää ymmärtämättä?

[1] https://beta.oikeamedia.com/o1-75907

[2] https://www.facebook.com/groups/15988450257/permalink/10160778964165258/

[3] https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suonpaa-puolimatkaa-vastaan-ei-tarvitse-argumentoida

[4] https://www.vartija-lehti.fi/puolimatka-uhkaa-akateemisen-tutkimuksen-ja-opetuksen-vapautta/

Avainsanat: , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Ribaldinho sanoi 7 kuukautta sitten:
      Oma vapautumisen helvettiuskosta, tuosta ihmiskunnan väkivaltaisimmasta ja sadistisimmasta myytistä tapahtui vasta 2-3 vuotta sitten. Miksi siihen m... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Greta sanoi 7 kuukautta sitten:
      C. Baxter Krueger tulkitsee pitkänperjantain tapahtumat seuraavasti: "We crucified Jesus. Nothing could be more clear. The wrath poured out on Calv... Ihmisen uhri
    • Ribaldinho sanoi 7 kuukautta sitten:
      Joku kirjoitti jotenkin, että "kun poltat miljoonia ihmisiä uuneissa tapettuasi heidät ensiksi kaasukammiossa, olet sosiopaatti, mutta kun kärist... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Daniel Nylund sanoi 8 kuukautta sitten:
      Seuraavassa joitakin vanhoja palauttteita ajalta, jolloin tämä artikkeli oli vielä monessa osassa: Raili Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi ku... Pitkä perjantai
    • Jaakko K sanoi 8 kuukautta sitten:
      Katson, että vastasit riittävällä perustellisuudella yhdeksän vuotta sitten blogisi kommenttiosioon linkittämääni Steven Pinkerin TED-puheesee... 16.7 Uhritietoisuuden aika

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0262254