« »

Vastuu

2 kommenttia Kirjoitettu 10.4.2010 Muokattu 10.1.2016

Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ’Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.’[1]

Pilatus ei yrittänyt pelastaa Jeesusta siksi että olisi pitänyt häntä hyvänä ihmisenä tai Jumalan miehenä. Ei hänellä ollut mitään yleviä tai jaloja syitä vastustaa suuren neuvoston tuomiota. Pilatus vastusti papiston tuomiota, koska halusi vastustaa papistoa. Se oli hänen tapansa toimia pahimpien kilpailijoidensa kanssa. Nyt hän kuitenkin joutui antamaan periksi. Se ei ollut hänelle tyypillistä, eikä mieluista. Pilatuksen ylpeyttä oli loukattu. Jollakin lailla hänen täytyisi vielä ilmaista olevansa aivan erilainen kuin papisto ja heidän kiihottamansa kansanjoukko. Miten hän sen tekisi?

Pilatus olisi helposti voinut pestä kätensä spontaanisti tehdystä Jeesuksen kivittämisestä tai yöllä tehdystä salamurhasta. Mutta tämä prosessi oli tullut koko ajan vain julkisemmaksi. Pian koko kaupunki tietäisi mitä oli tapahtumassa. Näin julkisen oikeudenkäynnin jälkeen Pilatuksella ei ollut enää mitään uskottavaa oikeutta julistaa itsensä vapaaksi vastuusta.

Ehkä tämä maailmanhistorian kuuluisin käsien pesu olikin vain kyynistä vallan symbolien käyttöä.

Fyysisesti Pilatuksen kädet olivat puhtaat aamupesun jäljiltä. Niissä ei ollut verta eikä likaa, muuten kuin kuvitellussa ja symbolisessa mielessä. Silti hän käski palvelijansa hakemaan vettä toimittaakseen rituaalisen puhdistautumisen juuri langettamastaan tuomiosta. Se oli ennen kuulumaton ele tuomioistuimessa. Kellään tuomarilla ei ollut todellista tai rituaalista oikeutta pestä käsiään julistamastaan tuomiosta. Historioitsijat eivät tunne mitään roomalaista vastinetta tälle eleelle.

Juutalaisilla sen sijaan oli laissa määrätty käsienpesurituaali. Jos kaupungin ulkopuolelta löytyisi murhatun ruumis, sen kaupungin vanhempien oli uhrattava hieho ja kuolleen hiehon yllä pestävä kätensä sanoen:

Meidän kätemme eivät ole vuodattaneet tuon ihmisen verta eivätkä silmämme ole nähneet sitä tekoa.[2]

Pilatus tuskin tunsi tuota rituaalia, vaikka oli hyvinkin tietoinen siitä kuinka tärkeää käsien rituaalinen pesu oli juutalaisille. Juutalaisilla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää hänen eleensä symbolista merkitystä; Jeesuskin tulisi kuolemaan kaupungin ulkopuolella, eikä Pilatus olisi sitä henkilökohtaisesti näkemässä. Niinpä hän olisi vastuusta vapaa. Näin hän ainakin kuvitteli.

Pilatus ei ainoastaan sanoutunut irti omasta vastuustaan. Hän vyörytti sen juutalaisten päälle sanomalla: ’Tämä on teidän asianne’. Sehän ei ollut enää totta. Jeesuksesta oli tullut myös Pilatuksen henkilökohtainen ongelma.

Paikalla olleen kansan reaktio Pilatuksen eleeseen oli paradoksaalisesti päinvastainen:

Kaikki huusivat yhteen ääneen: ’Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!’[3]

Se oli Pilatuksen eleen avointa ja ironista pilkkaamista. Käsien pesu oli aivan liian läpinäkyvää. Se vain syvensi kansan tuntemaa halveksuntaa Pilatusta kohtaan. He halusivat osoittaa olevansa täysin erilaisia kuin hän. Juuri sen kautta heistä tuli vihollisensa kaltaisia.

Tulkoot hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle on käänteinen tapa sanoutua irti yksilöllisestä vastuusta. Meidän ja lastemme vastuu ei loppujen lopuksi enää ole kenenkään vastuulla.[4] Kansa pesi kätensä yhtä ylimielisesti kuin Pilatus. Kaikki yrittivät kilpaa sysätä vastuun toisilleen ja tulivat koko ajan enemmän toistensa kaltaisiksi. Moraalinen taju ja vastuu taantuvat suuressa joukossa miinuksen puolelle. Tässä sankareista tyhjässä tragediassa oli vain yksi osapuoli, joka otti vastuun valinnoistaan. Hän oli hiljaa.

Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.[5]

Pilatus ei saanut käsiään puhtaiksi. Hän oli papiston kaltainen, vaikka ei pystynyt manipuloimaan kansaa yhtä tehokkaasti kuin papisto. Kummatkin valtiaat olivat pohjimmiltaan kansanjoukon vallassa, niin kuin jokainen poliittinen ja uskonnollinen johtaja ennen ja jälkeen Kristuksen. [6] Hänet voidaan nähdä poliittisesti laskelmoivana. Mutta miksi sellainen taktikointi melkein aina merkitsee kansan väkivaltaisten intohimojen mukaan imeytymistä? Yhteiskuntarauhan nimissä Pilatuksen oli pakko osallistua sijaiskärsijän uhraamiseen. Muuten hän olisi itse voinut joutua poliittisen pelin uhriksi. Uhratessaan Jeesuksen Pilatus osoittautui aivan tavalliseksi poliittiseksi opportunistiksi.

Pilatuksen poikkeuksellisen hankala aamupäivä oli vihdoin ohi. Lounas ja siesta ehkä auttaisivat unohtamaan surkeasti alkaneen päivän. Leipää ja sardiineja, pehmeää juustoa, kalakastikkeella höystettyä kylmää lihaa. Se olisi tyypillinen ateria. Vedellä laimennettua viiniä ei saanut juoda liikaa. Työpäivä saattaisi vielä jatkua päiväunien jälkeen.

Ennen sitä oli kuitenkin vastattava vaimon kysymyksiin. Claudia halusi tietää oliko hänen viestinsä tullut perille ja oliko sillä ollut mitään merkitystä. Pilatuksen oli myönnettävä, ettei ollut antanut vaimonsa unelle sille kuuluvaa painoarvoa.

”Sinä siis kuitenkin tapatit hänet.”

”En oikeastaan. Yritin loppuun asti vastustaa papiston ja heidän lietsomansa kansan painostusta, mutta lopulta minun oli annettava periksi. Muuten lian moni olisi kuollut ja me olisimme saaneet Tiberiuksen vihat niskoillemme. Parempi näin. Yksi kuoli, jotta moni pelastuisi.”

Kuusi rankaa tuntia siihen kului. Lopputulos oli helpottava. Pahin kriisi oli vältetty. Jerusalemin kaduilla vallitsi rauha. Pilatuksen oli siestansa ansainnut. Claudian oli jäätävä luottamaan miehensä poliittiseen tilannetajuun.

Evankelistojen kertomus Barabbaan vapauttamisesta ja Jeesuksen tuomitsemisesta ei ole niin juutalaisvastainen kuin miltä se näyttää. Tekstit eivät paljasta mitään olennaista eroa Pilatuksen ja juutalaisten johtajien välillä. Molemmat turvautuivat samaan uhriutta vaativaan väkivaltaan, vaikka pyhittivät valintansa muodollisesti eri tavoin.

Kaikki yritykset eritellä kenelle kuuluu päävastuu Jeesuksen kuolemasta, ovat väkinäisiä yrityksiä olla katsomatta tekstiä lukijan peilinä. Teksti tulkitsee ja lukee meitä.

Tässä kriisissä hierarkkiset ja etniset erot mitätöityivät. Kaikki osapuolet alkoivat muistuttaa toisiaan kun he yhdistyivät uhrin ympärille. Rutto tai tulva ei erota herraa narrista. Joukkopsykoosiksi villiintynyt väkivalta tasapäistää kaikki. Juutalaiset ja pakanat, Pilatus, papit, kirjanoppineet, lainopettajat, fariseukset, saddukeukset, Herodeksen kannattajat ja aina taustalla oleva kansanjoukko sulautuivat samankaltaisten kollektiiviseen lynkkausjoukkoon. Kellään ei ollut immuniteettiä ruttoa vastaan. Kaikki jäivät tulvan alle. Tämän kriisin loppuhuipennuksessa ainoa tapa erottautua joukosta olisi ollut uhrin puolustaminen, uhriksi joutumisen hinnalla. Siihen ei edes Jeesuksen lähimmillä opetuslapsillaan ollut rohkeutta.

Juutalaiset tai roomalaiset johtajat eivät edustaneet mitään sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät vaikuttaisi missä tahansa tämän päivän valtakeskuksissa. Pääasiassa juutalaisista koostuva kansanjoukko ei olemukseltaan poikennut missä tahansa kriisipesäkkeessä toimivasta kansanjoukosta. Siitä saamme uutisten kautta todisteita päivittäin. Hallitsijat ja rahvas olivat syyllisiä aivan samoista syistä kuin tänäänkin. Me olemme edelleen samojen valtojen ja voimien vaikutuksen alla. Muodot ja rituaalit ovat muuttuneet. Lynkkaustavat ja mestausmenetelmät eivät enää ole samoja. Sivistyneessä maailmassa mestaamme sanoin ja lynkkaamme lehtien lööpeillä. Syntipukkeja lähetetään edelleen kaupungin ulkopuolelle median teuraaksi, tai kollektiivisen unohduksen erämaahan kuolemaan.

Moderni yritys lukea evankeliumeja tarkoituksella löytää yksilö tai kansanryhmä, joka olisi kaikkein vastuullisin Jeesuksen kuolemaan, on vain ironinen todiste siitä, kuinka vajaasti olemme ottaneet vastaan kertomuksen antropologisesti paljastavan ilmoituksen.[7] Jos vielä kaksituhatta vuotta myöhemmin etsimme syntipukkia tälle tapahtumalle, emme vieläkään katso pääsiäiskertomusta itsemme ja yhteisömme peilinä. Emme vieläkään näe mitä kertomus kertoo meistä. Olemme valmiit puolustamaan uhria, mutta sokeita sille kuinka innokkaita olemme lynkkaamaan uhrin tekijöitä.

Kristikunta ei ole historiansa aikana ollut halukas näkemään juutalaisen kansanjoukon käytöksessä mitään tuttua.[8] Siksi olemme seuranneet saman väkijoukon esimerkkiä kerta toisensa jälkeen.


[1] Matt 27:24.

[2] 5Moos 21:1-9

[3] Matt 27:25.

[4] Kellään ei ole henkilökohtaista vastuuta siitä, mitä joukkona yksimielisesti tehdään. Jälkeenpäin tunnustettu kollektiivinen vastuu lähtee aina siitä, että joku yhteisöstä näkee yksilöllisen vastuunsa osallisuudestaan kollektiiviseen väkivaltaan. Vasta kun tällaisen vastuun tiedostaminen leviää tarpeeksi kattavaksi, voidaan puhua todellisesta kollektiivisesta vastuunotosta.

[5] Matt 27:26.

[6] Hamerton-Kelly. The Gospel & Sacred. s. 55.

[7] Fundamentalistien yritys lukea pääsisäistapahtumat kokonaan Jumalan tahtomina, ennustamina ja määrääminä, siirtää koko vastuun Jumalalle. Siinä missä modernistit yrittävät siirtää vastuun kaikilta muutamille, fundamentalistit siirtävät vastuun kaikilta yhdelle, nimittäin Jumalalle itselleen. Hänhän tämän uhrin vaati, voidakseen antaa ihmiskunnalle anteeksi. Vai?

[8] Kaikista evankelistoista Johannes käyttää eniten yleisnimitystä “juutalaiset” vaikka hän sillä kuvaa lähinnä heidän uskonnollisia auktoriteettejaan. Me oppisimme paljon enemmän hänen tekstiensä yleispätevyydestä, jos korvaisimme jokaisen “juutalaiset” -sanan sanalla “uskonnolliset.” Kaikki, mitä juutalaiset tekivät suhteessa Jeesukseen, toistuu kaikessa uskonnollisuudessa – myös täysin maallistuneessa uskonnollisuudessa, kuten mammonan palvonnassa. Jokainen joka riisuu ja paljastaa uskonnollisen, taloudellisen tai poliittisen systeemin mytologisesti salatun väkivaltaisuuden joutuu lopulta sen uhriksi. Siinä on Jeesuksen elämän ja kuoleman keskeinen antropologinen ilmoitus.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 vastausta artikkeliin “Vastuu”

  1. Lisbe sanoo:

    Daniel hyvä,

    Mitä tähän voi lisätä ? Omalta kohdalta voin todeta, että epäilen olisiko minusta tai monesta muustakaan puolustamaan nytkään riittävän voimakkaasti sitä, jolle puolustus kuuluisi. Tällä hetkellä voin vain todeta, että onneksi niitäkin on, jotka nousevat pahuutta vastaan, mutta yksin sitä on niin heikko. Vaikka pitäisi ymmärtää vihdoin se, ettei uskossaan ole yksin.

    1. Daniel Nylund sanoo:

      Rakas Liisa. Ainakin sinulla tuntuu olevan puolustajan sydän, sellainen joka huomaa ja muistaa puolustettavan, vaikkei ehkä uskaltaisikaan…. Toisen puolustaminen on maailman ehkä kaikkein rohkein teko. Ilmankos se on niin pelottavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Jaakko K sanoi 10 tuntia sitten:
      Itse kipuilin tämän uskomisluvan kanssa aikani. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että on kyllä ihan absurdi ajatus, että joku ulkoa päin sane... Pettää valtakunnan odottajat
    • Eija Honkala sanoi 15 tuntia sitten:
      Tässäkin mielenkiintoinen näkökulma! Jeesuksen parannusihmeet saattoivat olla Danielin mukaan osaltaan psykofyysisiä. Ihmisen saama myötätunto... …uskonnon riivaamat
    • Eija Honkala sanoi 15 tuntia sitten:
      Kiitos vastauksestasi Daniel! Tekee mieli kysyä hiukan lisää... Jeesuksen tekemä suunnanmuutos oli niin radikaali (rankaisevasta, kostavasta Jum... Pettää valtakunnan odottajat
    • Kyösti Nuttukontio sanoi 2 päivää sitten:
      Uskon,että tulkintasi on oikea. Mikään syy ei oikeuta elämän tuhoamiseen. Jumala on elämän,ei kuoleman Jumala! Vuosituhantiset uskomukset "pyh... Väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 päivää sitten:
      Lupa uskoa tietyllä tavalla on mielenkiintoinen kysymys. Olen itse matkallani kohdannut sen monta kertaa ja joskus tietyllä lailla uskominen on tode... Pettää valtakunnan odottajat

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0242674
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.