Bernard Kouchner Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöstä on oppinut pitämään pahuutta paljon hyvyyttä vahvempana voimana.[1] En ihmettele sitä. Ei mikään ole niin lannistavaa ja moraalisesti hämmentävää kuin pahan tekeminen hyvän Jumalan nimissä. Sitäkin hän on nähnyt enemmän kuin kenenkään pitäisi.
Monen Jumalan nimi on assosioitu väkivaltaan.
Joskus pahuutta tehdään mitään ajattelematta, mutta suurten sotien osapuolilla on yleensä joku jumala puolellaan. Jumala vakuuttaa palvelijoittensa kautta sodan ehdotonta oikeutusta ja vastapuolen yhtä ehdotonta väärässä olemista. Oma osapuoli julistetaan hyväksi ja vastapuoli demoniseksi. Näin on tehty Suomenkin sodissa.[2]
Nyt kun uskontoa ei länsimaissa enää pidetä yhdistävänä tekijänä, siihen suhtaudutaan ahdistuneella epäluulolla. Paras uskonto on yksityinen uskonto, se jolla ei enää ole mitään poliittista vaikutusta. Pahin uskonto pyrkii koko kansan yhdistäjäksi.
Kansanmurhat ja sitä nimikettä paitsi jäävä piittaamaton tappaminen ruokkii epäuskoa minkäänlaiseen hyvään Jumaluuteen. Jos sellainen on, Hän tai se näyttää olevan täysin vailla valtaa. Jos Hänellä on valtaa, se on nimenomaan väkivaltaa. Girardin mukaan useimmiten niin onkin. Jumala on kollektiivisen vihanpidon tuonpuoleinen projektio, pyhitetty väkivalta, pyhäksi muuttunut väkivalta.
Vanhan Testamentin väkivaltainen Jumala toki jakoi myös siunauksiaan ja huolenpitoaan. Mutta sitä ei yleensä riittänyt kaikille. Aina joku jäi paitsi. Siksi Jumalan niukasta hyvästä piti kilpailla. Ei siis ihme, että sen kertomuksen ensimmäinen väkivallanteko on veljesmurha. Siitä alkoi Jumalan suosiosta kilpaileminen. Siunattujen ja kirottujen välistä rajaa alettiin piirtää verellä. Kansan identiteetti alkoi määrittyä sen kautta keitä he eivät olleet. Viholliset tulivat välttämättömiksi meikäläisyyden määrittäjiksi. Oli välttämätöntä tietää ketkä eivät kuuluneet Jumalan valittuun kansaan.
Näin rakennetut identiteetit olivat itsessään väkivaltaisia. Siksi kaikkien kulttuurien juuret saavat ravintonsa verestä. Ensin oli väkivalta ja vasta sitten oli väkivaltaa annosteleva ja väkivallalla uhkaava uskonto.
Miksi uskonto on samanaikaisesti sekä väkivallan lähde, että sen hillitsijä? Myös kristinusko on aiheuttanut väkivaltaa ja ehkäissyt sitä. Useimmat uskonnot tuovat sekä rauhaa että riitaa. Juutalaiskristillinen perinne kuvaa pyhissä teksteissään ujostelematta väkivaltaisia juuriaan. Samat tekstit tuottavat ajan myötä historiallisesti ainutlaatuisen vahvan väkivallan kyseenalaistuksen. Turhaan jotkut vetävät rajaa Vanhan Testamentin väkivaltaisen Jumalan ja Uuden Testamentinväkivallattoman Jumalan kanssa. Vanha ja Uusi testamentti ovat jatkuvassa sylipainissa pyhitetyn väkivallan kanssa. Kaikkein vanhimmissakin pyhissä teksteissä löytyy jo väkivallattoman Jumalan kuiskaus, samalla kun ne kuvaavat ihmiskunnan auttamattoman sidonnaisuuden uskonnolla perusteltuun väkivaltaan. Postmoderni taiteilija Anselm Kiefer käsittelee taiteessaan maan ja taivaan välistä ambivalenssia ja sanoo: ”Uskonnot voivat kyllä teeskennellä olevansa vapaita väkivallasta, mutta historia ei voi.”[3] Kristinusko on niin vahvasti juurtunut veriseen historiaan, ettei se edes teeskentele olevansa siitä vapaa. Juuri siksi sen alkujuurilta on kasvanut väkivallan kaikkein realistisin kuvaus ja kritiikki.
Jeesuksen ilmoittama Jumala antautui ihmisen väkivallan uhriksi, paljastaakseen meidät itsellemme ja pelastaakseen meidät sen vallasta. Kristillinen historia pitää sisällään kaikkein radikaaleimmat väkivallan kyseenalaistajat samalla kun sotia on perusteltu Jumalan nimeen ja sotilaat on nähty pyhän tehtävän palvelijoina ja uhreina.
Uskonnollisesti innoittuneet hahmot kuten Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Dalai Lama ja Piispa Desmond Tutu ovat hillinneet väkivaltaa ja ohjanneet kansoja jopa väkivallattomaan vallankumouksellisuuteen. Se on historiallisesti ennen näkemätöntä. Uskonnolla on ollut dramaattinen vaikutus globaalin vastuun ja väkivallattoman vaikuttamisen vahvistumiseen maailmassa.
Silti uuden vuosituhannen alun tapahtumien pohjalta on hyvä syy pelätä että Jumalalla pyhitetty väkivalta voi vielä saada aivan ennen kokemattomat mittasuhteet. Pitkän kylmän ja poliittisen sodan päätyttyä, väkivalta on enenevässä määrin uskonnollisesti innoittunutta. Pientenkin uskonnollisten ryhmien kyky provosoida isoja konflikteja on kasvanut ja niiden mahdollisuudet itse tuottaa massiivista tuhoa ovat lisääntyneet.
Mutta ei maallistuminenkaan ja Jumalasta luopuminen tehnyt ihmiskunnasta yhtään väkivallattomampaa. Kansallisaatteen, natsismin ja kommunismin nimissä tehdyt uudet väkivaltaisuusennätykset on tehty ihmiskunnan kehittämisen ja edistyksen nimissä. Hitler, Stalin ja Mao, sekä monet despoottiset tyrannit heidän jälkeensä, eivät ole tarvinneet Jumalaa väkivaltaansa pyhittämään. Jumalakin kuului heidän tappolistalleen.
Nytkin kaikki Jumalat unohtava ahne materialismi on tappamassa maata, jolla elämme. Olemme oppineet kaikkia jumalia kunnioittamattoman elämäntavan, joka on muuttumassa globaaliksi itsemurhaksi. Vaikka atomisodan ja totaalituhon välitön uhka on perääntynyt muutamalla askeleella, tilalle on astunut hitaampi mutta yhtä varma itsetuho. Siihen vaikuttavat jokaisen yksilön elämäntapavalinnat. Vastuu tulevien sukupolvien elämästä on laskeutunut muutamien päättäjien harteilta jokaisen syliin. Hyvin arkisissakin valinnoissa alkaa olla kysymys potentiaalisesta väkivallasta koko ihmiskuntaa vastaan. Tämän väkivallan suhteen uskovaiset, agnostikot ja ateistit ovat aivan samassa veneessä – eikä kukaan erotu joukosta edukseen.
Maailman ahkerin uskontokriitikko Richard Dawkinsin pitää ihmistä aika viattomana oliona, jonka väkivaltaisuus on poikinut ainoastaan uskonnosta. Kulttuurievoluution kannalta hänen selityksensä uskontojen roolista on yksipuolisen kielteinen. Hänen logiikkansa mukaan uskonnoton maailma pitäisi automaattisesti kasvattaa rauhantahtoisia ja vähemmän väkivaltaisuuteen taipuvaisia ihmisiä. Onko niin käynyt?
Tulen myöhemmin paneutumaan nimenomaan kristittyjen tuottamaan väkivaltaan ja sen kritiikkiin. Minua kiinnostaa eniten oman uskonnollisen perintöni myrkyt ja lääkkeet. Samalla tulen analysoimaan väkivallan dynamiikkaa uskontojen jälkeisessä maailmassa.
”Unohtakaa Dawkins ja Harris. Girardin mukaan uskonnon suurin kriitikko oli Jeesus itse.” Giles Fraser. The Guardian.
[1] Lefebure Leo.. Revelation, the Religions and Violence. Orbis Books. New York. 2000. s. 15.
[2] Tepora Tuomas. Lippu, Uhri, Kansakunta. Ryhmäkokemukset ja rajat Suomessa 1917-1945. Yliopistopaino 2011.
[3] Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God. Nonviolent identification and the Victory of Christ. WM.B Eerdmans Publishing Co. s. 220.
Tätä lukiessa alkoi selkäpiitä karmia, kun ajattelin, että mihin tiedeuskonnollisuus vielä voi viedä ihmiskunnan. Ajattelin lähinnä sitä, miten ihminen on usein määritelty pelkäksi informaation kuoreksi, informaation, joka käyttää ruumiita ja jolla ainoastaan on oikeastaan olemassaolon oikeus. Onhan noita skenaarioita heitelty aina välillä scifikirjoissa, mutta kohta ne voisivat jo alkaa olla todellisuutta. Natsien geenienjalostustoiminta saattoi olla hyvinkin pientä siihen nähden, mihin ihmiskunta ajautuu, kun Jumalat ja tabut savustetaan ulos temppeleistä ja tilalle asetetaan kliininen ja kyyninen käsitys ihmisestä sattuman tuotoksena vailla yksilöarvoa. Jos ihmiskunnan säilyminen asetetaan jossain vaiheessa valtaistuimelle ilman, että yksilöiden arvoa on enää suojelemassa tabut ja jumalat, niin etninen puhdistus, joka ajetaan läpi, saattaa olla todella massiivinen. En haluaisi elää sellaisessa maailmassa. Uskonnollinen jihad tieteellisesti perusteltuna. Sitä kuplaa ei sitten helposti enää puhkaistakaan.
Miksi uskonto innoittaa väkivaltaan?
Koska ihminen on syntinen. Uskonnoissa puhutaan aivan liian usein siitä, kuka tai mitkä ovat uskonnon vastustajia. Silloin luodaan tarpeettomia uhkakuvia. Ja ihmiset, jotka pitävät itseään ”todellisina” uskovina näkevät vihollisen erilaisessa ihmisessä tai vihollisuutta elämän asioissa, joita he eivät kunnolla tunne. Siitä vihanpito alkaa. Luulisi kaikkivaltiaan Jumalan kykenevän pitämään puolensa maailmassa ilman väkeä, joka väkivallalla pyrkii olemaan Jumalan asialla. Jumala on muuta kuin ihminen. Ihminen joka ajattelee tietävänsä Jumalan tahdon on aina altis väkivaltaan.
Miksi uskonto innoittaa väkivaltaan?
Tässä keskustelussa ja kysymyksenasettelussa koen aina ulkopuolisuutta, sillä en osaa samaistua ”uskontoporukkaan” vaikka uskova (ja kristillisen kirkkokunnan jäsen) olenkin.
Vapaakirkollisena koen olevani jatkumoa sille joukolle jota on uskonnon nimissä vainottu, syötetty leijonille ja poltettu rovioilla. Onko esim. pietistisen perinteen pohjalta noussut mitään väkivaltaisia liikkeitä? Onko millään tavalla mahdollista että aidosti Jeesuksen seuraamiseen panostava ihminen menisi niin sekaisin että lähtisi ase kädessä ajamaan asiaansa? Kun siihen saakka on ihan tosissaan rukoillut vainoojiensa puolesta Jeesuksen esimerkin mukaan? Tai kieltäytynyt asepalveluksesta (no, minua ei oettu armeijaan…) vakaumuksensa tähden?
Jotenkin ymmärrän tai tunnen sympatiaa tuota ulkopuolisuuttasi kohtaan. Itse olen käynyt asettoman palveluksen ja aina samaistunut enemmän marttyyrien kuin ristiretkeläisten kanssa. Väkivallan suhteen olen kuitenkin pohjimmiltaan eniten ollut pelkuri. Minua herätti aikanaan Gandhin käytäntö olla ottamatta väkivallattomaan armeijaansa intialaisia , jotka eivät olleet valmiit puolustamaan maataan asein. Hänen mielestään vaatii rohkeutta tarttua aseisiin ja paljon suurempaa rohkeutta olla tarttumatta aseisiin. Minusta tuossa järjestyksessä on jotain itua. Oikean ilkeän väkivallan löydän itsestäni lähinnä verbaalisella tasolla, vaikka sekin on arjessa aika pelottavan tuntuista. Mieluummin nieleskelen ja voin huonosti. Todella vaikea oppia selkärankaista olemista, joka silti pidättäytyy verbaalisesta ja fyysisestä väkivallasta. No ehkä intouduin selittämään asian vierestä. Yritin vain ilmaista kuinka tuo perinteesi on minulle tuttu, mutta ei suinkaan ongelmaton.
Miksi oikeastaan ihmettelemme väkivaltaa. Jumalahan on väkivaltaisista väkivaltaisin. Israelin kansan erämaa vaelluksen aikana kohtaamat kansat hävitettiin Jumalan käskystä peripojin kaikki tapettiin, jopa muutamin paikoin eläimetkin, kuten raamatussa mainitun Ain kaupungin kohdalla tapahtui. Jumalan antamat lait suosivat väkivaltaa esm orjiin kohdistuvan väkivallan osalta. Raamattu: ”Jos joku lyö orjaansa niin että se kuolee häntä rangaistakoon”. ”Mutta jos se elää vielä lyönnin jälkeen päivän tai kaksi, niin älköön lyöjää rangaistako sillä olihan orja hänen omaa rahaansa. Selvennän ajatusta: Siis Jumalan mielestä jokainen voi lyödä orjaansa kuinka tahtoi jos orja ei lyöntiin kuollut. Lisäksi edellä kirjoitetun mukaan oli Jumalan mielestä orjalla vain rahallinen arvo. Mikä ristiriita!! Kun raamattu antaa ymmärtää, että kaikki ihmiset on jumalalle yhtä arvokkaita. Lait jotka Jumala israelilaisille erämaassa antoi raamattu sanoo olevan suoraan Moosekselle Jumalalta annettuja. Ihmettelen miten ihmiset voi raamatusta ohittaa nämä paikat, pysähtymättä ollenkaan miettimään, mitä tuli luettua.Olen jostakin raamatun kohdasta lukenut näinkin: Minä lyön hampaat heidän suustaan ja lyön heidän lapsensa kallioihin”. Kuvittele nyt. Laupias ja armahtavainen Jumala räimimässä lasten päitä kallioihin vaikkapa niin että aivot lentelevät pitkin kallioita ja lyömässä ihmisten hampaita pitkin mäkiä. Ei Jumala ole juuri parempi kuin luomansa ihmisetkään
Mielestäni aihe on erittäin tärkeä, mutta kirjoituksen käsittelytapa hiukan populistinen ja epäreilu, tai sitten tarkoituksella provosoiva, mikä on toisaalta blogissa hyväksi.
Nimittäin uskaltaisin olla 95-100% varma, että olet samaa mieltä pohjimmiltasi, että todellisessa elävässä Jeesuksessa, johon meillä kaikilla on tasapuolisesti yhteys Pyhän Hengen ja Raamatun kautta, ei ole mitään väkivaltaista, vaikka sitten kaikenlaisissa uskon versioissa, mitä 2000 vuoden aikana on päässyt syntymään epähuomiossa, voi olla ja usein on paljonkin vikaa.
Luin juuri netistä, kuinka amerikkalainen tv-pastori/poliitikko Pat Robertson pyyteli anteeksi kommenttiaan Hugo Chavezin salamurhaamisen järkevyydestä, mutta anteeksipyynnöstä oli luettavissa, että mielipide ei silti ollut muuttunut. Kuitenkin Patissa oli mielestäni paljon hyvääkin, mutta tuo mielipide näytti johtavan Pattitilanteeseen.
Mielestäni yksi takuuvarma näkökulma olisi rauhankysymyksiin, että todella ”vanhaan malliin” rukoiltaisiin ahkerasti mm. rauhan puolesta, vaikka se kuulostaa valjulta ja feminiiniseltä.
Uskonto innoittaa huonoihin asioihin, jos yritämme paketoida Jumalan uskontoon, ja pakkomyydä pakettia edulliseen kilohintaan. Jumalaa ei voi omistaa, vaan Jumalan tulisi omistaa meidät, ilman omaa järkeä ja sydäntä unohtamatta.
Mutta viimeinen kappale kirjoituksessa on minusta aivan kohtuuttomasti globaalisti syyllistävä. Jos painan tietokoneen nappia, joku sillä aikaa kuolee Intiassa, mutta syyllisyyttä ei voi ulottaa ennustamattomiin toisen käden asioihin eikä tulevaisuuteen. Jeesusta ei voi syyttää ristiretkistä eikä meitä yksilöinä huomisen tai toisen maanosan ongelmista.